Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuohenjuusto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuohenjuusto. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Moilas Gluteeniton riisipiirakka särkitahnan ja punajuurisalaatin kera


Moilas Oy ja Ruoka.fi haastoivat bloggaajat tutustumaan gluteenittomiin riisipiirakoihin ja valmistamaan piirakkaherkun. Minulle kisaan osallistuminen oli mieluista, sillä Moilas Oy toimii Pieksämäellä, jossa minäkin olen asunut monta vuotta.

Halusin tuoda riisipiirakan rinnalle tuttuja makuja, mutta samalla vähän tuunata perinteitä. Savukalaksi valitsin särjen, sillä niitä olen jonkin kerran Pieksussa narrannut ongella. Reseptiin tuo raikkautta punajuuri-omenasalaatti, joka sekin on hyvin kotoinen vaihtoehto. Annoksen viimeistelevät vuohenjuustomurut ja paahdetut pinjansiemenet.

Voit äänestää Soppasirkuksen tai muiden bloggaajien herkullisia tuunauksia tästä. Äänestäjät osallistuvat myös 100 euron ruokakauppalahjakortin arvontaan. Kiitos tuesta!




Tarpeet:


5 kpl Moilas Gluteeniton riisipiirakka (425 g, pakaste)

Särkitahna:


145 g öljyyn säilöttyä savustettua särkeä (käytin Järki Särki savustettu & luomuvalkosipuli)
2 rkl hienoa punasipulisilppua
100 g kevytranskankermaa
mustapippuria myllystä
(ripaus suolaa tarvittaessa)

Punajuurisalaatti:


2 dl kuutioitua etikkapunajuurta
1 hapan omena
1 tl hunajaa
viinisuolaheinän lehtiä
100 g vuohenjuustoa
4 rkl pinjansiemeniä

Teko-ohje:


Valmista piirakat pakkauksen ohjeen mukaan uunissa.

Aloita särkitahanan valmistaminen valuttamalla öljy pois särkipaloista. Hienonna särjet haarukalla kulhossa. Pilko punasipuli pieneksi ja lisää hakkelus särjen joukkoon. Lisää kevytranskankerma seokseen ja mausta. Anna tekeytyä noin puoli tuntia jääkaapissa.

Punajuuri-vuohenjuustosalaatin teko alkaa valuttamalla punajuuret siivilässä. Kuori ja pilko omena samankokoisiksi paloiksi kuin punajuuret ovat. Sekoita punajuuri- ja omenapalaset keskenään. Pyöräytä sekaan hunaja. Paahda pinjansiemenet kuumalla, kuivalla, pannulla kunnes ne muuttuvat kauniin ruskeiksi. Asettele punajuuri-omenaseos viinisuolaheinän päälle. Murusta vuohenjuustoa seoksen päälle ja ripottele pinjansiemenet pinnalle.

lauantai 12. syyskuuta 2015

Vuohenjuusto-lehtikaalipasta

Ruuanlaittohaluttomuus on vaivannut kesäloman jälkeistä elämää. Töitten jälkeen K-kaupassa ei tullut taas mitään ajatusta siitä, mitä laittaisi ruuaksi. Pään kolistellessa tyhjyyttään nappasin kaupan ruokalehden hyllystä ja sieltä löytyi tämä pastaresepti avuksi. Parvekkeella on kesän aikana kasvanut muutama äidin esikasvattama lehtikaali ja niiden lehdistä tuli toinen pääraaka-aine tähän ruokaan. Vuohenjuustokuutiot löytyivät feta-purkin näköisestä pakkauksesta.


Tarpeet:


250 g pennepastaa
125 g lehtikaalia suikaleina
1 sipuli
tilkka öljyä
1 tlk paseerattua yrteillä maustettua tomaattia (390 g) tai yrttimaustettua tomaattimurskaa
1 tlk vuohenjuustokuutioita (150 g vuohenjuustoa)
mustapippuria
sokeria
pastan päälle grana padano juustoa


Teko-ohje:


Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Hienonna sipuli pieniksi paloiksi ja valuta vuohenjuustokuutiot. Suikaloi lehtikaali ja poista paksut ja kovat varrenosat (varret voi käyttää pitempää keittoaikaa tarvitsevissa ruuissa esim. sosekeitossa tai pataruuassa). Lisää lehtikaalisuikaleet kattilaan, kun keittoaikaa on jäljellä kolme minuuttia. Valuta keitetty pasta ja lehtikaalit.

Pastan ja lehtikaalin kiehuessa, kuullota sipuli öljyssä. Kaada joukkoon paseerattu tomaatti ja keitä pari minuuttia. Lisää valutetut juustokuutiot. Mausta pippurilla ja sokerilla.

Yhdistä pasta ja kastike keskenään. Raasta juustoa pastan päälle.

tiistai 23. joulukuuta 2014

Äidin punajuurisalaatti

Nyt joulun alla olen syönyt jo useammassa joulupöydässä: ravintolassa, töissä ja nyt viimeksi kotopuolessa äidin luona. Koko kattausta äiti ei vielä ollut valmistellut, mutta kinkku ja laatikot olivat valmiina. Rosollin tilalle Äiti oli tehnyt ystävältään saamalla ohjeella punajuurisalaattia. Reseptin juju on se, että punajuuret paahdetaan uunissa, jolloin niiden maku tiivistyy. Ohje on helppo tehdä, mutta punajuurten kypsyminen vie aikaa.




Tarpeet:


6 raakaa punajuurta kuorineen
alumiinifoliota

Kastike:


1 rkl etikkaa
veitsenkärjellinen suolaa
reilu 1 rkl sokeria
mustapippuria myllystä
3 rkl oliiviöljyä (tai muuta hyvää öljyä)
(vuohenjuustoa/fetaa)

Teko-ohje:


Laita uuni kuumenemaan 160 asteeseen. Pese punajuuret, mutta älä kuori. Kääri jokainen punajuuri alumiinifolioon ja paista niitä uunissa kunnes ovat kypsän pehmeitä (saattaa vielä parikin tuntia aikaa). Jäähdytä.

Kuori punajuuret ja pilko ne pieniksi paloiksi. Sekoita kastikkeen ainekset ja lisää ne punajuuripalasten joukkoon. Sekoita ja tarjoile. Murustele halutessasi vuohenjuustoa tai fetaa salaatin päälle.

maanantai 30. joulukuuta 2013

Vuohenjuustoa ja taateleita

Jouluaaton alkupalapöytään piti keksiä jotain pientä ja hyvää. Teimme muutamia pieniä alkupala-annoksia, joiden avulla juhlaillallinen saatiin hyvin käyntiin. Idea tähän alkupalaan tuli ravintolan tapasannoksista. Tämä on helppotekoinen ja nopea naposteltava. Taateleiksi kannattaa valita niitä muhkean kokoisia esimerkiksi irtomyynnistä.






Tarpeet (kaksi-kolme pikkuannosta):


noin 1-1,5 cm paksuinen kiekko vuohenjuustoa (leveä pötkö)
6-8 kpl kuivattuja taateleita
nokare voita

Teko-ohje:


Poista taateleista kivet. Laita paistinpannulle nokare voita ja lisää kivettömät taatelit. Kääntele taateleita hetki pannulla, kunnes ne ovat lämpimiä. Palastele vuohenjuusto pienemmiksi palasiksi. Käytä vuohenjuusto pikaisesti pannulla/uunissa grillivastuksen alla tai tee nätti paistopinta kaasupolttimella. Kokoa annos pieneen kulhoon ja tarjoile.

lauantai 30. marraskuuta 2013

Pikaiset bruschetat

Harrastusillan päätteeksi kaipasin jotain nopeaa ja hyvää iltapalaa. En päässyt lähikauppaa kauemmaksi ostoksille ja inspiraatio bruschettojen tekoon tuli ostosten lomassa. Hyödynsin samalla myös jääkaapista löytyneet rippeet vuohenjuustosta ja Oltermannista. Täytteitä yhdistelemällä sain kolmen erisortin leipäset aikaiseksi. Lidlin mozzarellasta tuli ihanan pehmeä päällinen ja se nousi suosikikseni!


Tarpeet:


1 pitkä patonki
loraus hyvää öljyä
1 valkosipulinkynsi
n. 100 g valmista pestoa
1 iso tomaatti
8-10 siivua aurinkokuivattua tomaattia
1 pss mozzarellaa
puolet vuohenjuustopötköstä (esim Pirkan parhaat)
muutama siivu Oltermannia

 

Teko-ohje:


Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Viipaloi patonki vinottain siivuiksi. Murskaa valkosipulinkynsi ja sekoita se reiluun loraukseen öljyä. Silppua aurinkokuivatut tomaatit hienoksi esim. saksilla. Paloittele tomaatti pieneksi kuutioksi.

Sivele pullasudin avulla patonkiviipaleet valkosipuliöljyllä. Levitä viipaleiden päälle pestoa. Lisää aurinkokuivattua tomaattia tai tuoretomaattipalasia päälle. Siivuta juustot ja laita viipaleet päällimmäiseksi. Paista 200 asteen uunissa noin viisi minuuttia.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Punajuuri-vuohenjuustosalaatti

Olimme työporukan kanssa lounaalla vähän normaalia hienommissa puitteissa ja seisovan pöydän tarjoomuksena oli korianterilla maustettu punajuuri-vuohenjuustosalaatti. Lähdin kokeilemaan, miten salaatti onnistuisi ilman ohjetta. No vähän piti netistä hakea inspiraatiota!

Tarkoitus oli marinoida punajuuria pari tuntia, mutta lopulta söimme ensimmäisen satsin vielä niin, että punajuuret olivat haaleita. Joskus se vaan on niin sopivaa närpiä kuormasta!


Tarpeet:


4-6 tuoretta punajuurta
1  ohut pötkö vuohenjuustoa
tuoretta sileälehtistä persiljaa, korianteria, basilikaa tai lempiyrttiäsi

Marinadiin:


0,5 dl hyvää öljyä
0,5 dl punajuurten keitinlientä
puolikkaan sitruunan mehu
hienoksi hakattua yrttiä
ripaus suolaa halutessasi
ripaus valkopippuria


Teko-ohje:


Pese punajuuret ja keitä ne kypsiksi. Jäähdytä punajuuret keitinliemessään. Kuori punajuuret ja ja leikkaa ne ohuiksi siivuiksi.

Sekoita marinadin ainekset keskenään ja anna punajuuriviipaleiden marinoitua noin tunti. Leikkaa vuohenjuusto mahdollisimman ohuiksi siivuiksi. Asettele- punajuuri ja vuohenjuustosiivut lautaselle ja asettele yrtit annoksen päälle. Lisää halutessasi suolaa ja pieni ripaus valkopippuria.

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Vuohenmaitojuusto

Soppasirkuksessa on päästy aidon lähiruuan lähteille. Sain nimittäin kesäaikaan vuohia pitävältä työkaveriltani käsinlypsettyä vuohenmaitoa ja reseptin vuohenmaitojuuston valmistamiseksi. Olin maitolähetyksestä todella innoissani, sillä vuohenmaitoa en ole ennen päässyt kokeilemaan.

Vuohenmaidosta tuli juustomassaa paljon ja sain sen juuri ja juuri mahtumaan juustomuottiin. Maultaan juusto oli mietoa ja erittäin hyvää. Maku oli jotenkin pyöreämpi ja täyteläisempi kuin vastaavasti punaisesta maidosta tehdyssä juustossa tai kaupan kotijuustossa.  Käytin juustoa leivän päällä ja salaatissa.

Minulla on puinen juustomuotti ja harsokangas käytettävissä, mutta juuston voi valuttaa yhtä hyvin kahvin suodatinpapereilla vuoratussa siivilässä.

Paljon kiitoksia maidosta ja reseptistä työkaverilleni!


Tarpeet:


1,5 l vuohenmaitoa
3 kananmunaa
4 dl piimää (käytin rasvaisempaa AB piimää)
suolaa

Teko-ohje:


Sekoita kananmunat ja piimä valmiiksi. Kuumenna maito lämpömittarin avulla 75 asteiseksi. Lisää kananmuna-piimäseos maitoon ja kiehauta välillä pohjaa myöten sekoittaen sen verran että seos juuri ja juuri kuplii. Nosta keitos lämpimään paikkaan juustoutumaan noin tunniksi. Juustomassa jää kattilaan päällimmäiseksi ja hera valuu pohjalle. Siivilöi juustomassa muottiin ja ripottele väliin hieman suolaa. Anna valua jääkaapissa yön yli ennen kumoamista tarjolle.

Hera kannattaa hyödyntää leivonnassa esimerkiksi sämpylätaikinan nesteenä. Heran voi myös pakastaa myöhempää käyttöä varten.

torstai 13. kesäkuuta 2013

Vuohenjuusto-broilerivuoka uunissa

Pienessä kodissa ei kesähelteillä paljoa uunia lämmitellä, mutta sadepäivänä uunin lämmön saa helposti annettua harakoille. Tartuimme sadepäivän tuomaan tilaisuuteen ja teimme uunibroileria. Pakastimessa oli viiden sentin kiekko leveästä juustotangosta ja se meni tähän ruokaan kokonaan. Eikä sitä vuohenjuustoa vieläkään liikaa ollut, sopivasti meidän makuumme. Suola ei muuten ole unohtunut ohjeesta, vuohenjuuston suola oli meille riittävä.



Tarpeet:

 
400g broilerin suolaamattomia rintafileitä
3-5 cm  vuohenjuustoa (leveästä kiekosta)
1 yksikyntinen valkosipuli
5 aurinkokuivattua tomaattia
loraus öljyä
mustapippuria

Teko-ohje:


Öljyä uunivuoka. Lisää kanafileet suikaloituna vuokaan. Peitä kanat vuohenjuustoviipaleilla. Lisää pinnalle valkosipuli (viipaloituna) ja aurinkokuivatut tomaatit. Mausta mustapippurilla. Kypsennä 175 asteisessa uunissa noin kolme varttia tai kunnes broileri on kypsää.

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Tomaatti-vuohenjuustokeitto

Tein tämän keiton arki-illan ruuaksi ja se on jatkoa täydellisen tomaattikeiton valmistamishaasteeseen. Ihan pikaruokaa tämä ei ole, mutta vaivaton valmistaa kuitenkin. Säilyketomaattien lisäksi käytin pienen rasiallisen kirsikkatomaatteja, enkä usko, että ne olisivat makua huonontaneet. Valkosipulia laitoin reilummalla kädellä ja käytin vielä isoja kynsiä. Määrää sopii tuunata omaan makuun sopivaksi. Vuohenjuustona käytin paksusta tangosta leikattua palaa. Pehmeä vuohenjuusto sulaisi nätimmin keiton sekaan, mutta sauvasekoittimella surauttaessa rakenne tasoittuu. Taas kerran oli hyötyä Tupperwaren mainiosta sekoituskulhosta tai paremminkin sen aukkokannesta, ei roiskunut kuin aluksi!



Tarpeet:


1 iso sipuli
6 valkosipulinkynttä
loraus öljyä
1 prk tomaattimurskaa
1 pkt kirsikkatomaatteja
1 rkl kasvisfondia
1 rkl kuivattua basilikaa
(vettä)
suolaa ja mustapippuria
ripaus sokeria tai hunajaa
100 g vuohenjuustoa
pinnalle kirsikkatomaatteja, vuohenjuustoa, kevätsipulin varsia

Teko-ohje:


Hienonna sipulit ja kuullota ne kattilassa kuumassa rasvassa. Lisää tomaattimurska ja kiehauta. Lisää kirsikkatomaatit sekä kasvisfondi ja basilika kattilaan. Keitä keittoa hiljaisella lämmöllä noin 30 minuuttia välillä sekoittaen. Jos keitto tuntuu liian sakealta, siihen voi lisätä vettä.  Lisää keittämisen loppupuolella ripaus sokeria tai hunajaa pehmentämään makua. Pyöräytä pippuria myllystä. Murusta vuohenjuusto kattilaan ja anna sulaa hetki. Sekoita keitto tasaiseksi sauvasekoittimella. Lisää suolaa tarvittaessa. Koristele keitto sipulinvarsilla, kirsikkatomaateilla ja vuohenjuustolla.

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Vuohenjuusto-pekoni pasta

Jos avokadopasta ei ihan tuonut tippaa linssiin, voi yrittää tällä reseptillä.

Tarpeet:


1 pkt amerikan pekonia (170 g)
250 g spagettia (täysjyvä)
2 rkl avokadoöljyä tai muuta hyvää öljyä
1 ruukku basilikaa
2-3 valkosipulinkynttä
chiliä maun mukaan
200 g vuohenjuustoa (esim. Pirkan parhaat)

Teko-ohje:


Keitä pasta al dente pakkauksen ohjeen mukaan. Paista pekonit spagettien kiehuessa rapeiksi *. Valuta pasta lävikössä ja imeytä pekonien ylimääräinen rasva talouspaperiin.

Mittaa öljy isolle paistinpannulle tai paistokasariin. Lisää silputtu basilika (jätä muutama lehti annoksen pinnalle) ja viipaloitu valkosipuli sekä chili. Kuumenna hetki, mutta älä ruskista. Valkosipulit saavat jäädä al dente, jotta niistä irtoaisi raikas ja voimakas maku.

Kääntele paistinpannulla olevien raaka-aineiden sekaan pasta. Murustele lopuksi vuohenjuusto päälle ja lisää pekonit sekä basilikanlehtiä. Tarjoile.

* Pekonin kanssa toimin näin: Laitan pekoniviipaleet ilman paistorasvaa kylmälle valurautapannulle ja pannun kuumenemaan. Samalla kun paistinpannu hiljalleen kuumenee, sulaa pekonien ylimääräinen rasva pannulle. Paistamisen pääteeksi kuivatan pekoniviipaleet runsaan talouspaperikasan päällä.


maanantai 18. maaliskuuta 2013

Punajuuri-vuohenjuustovuoka

Punajuuri ja vuohenjuusto ovat hyviä sellaisenaan. Kun ne laittaa yhteen, on luvassa jotain vielä parempaa. Tämä vuokaruoka on helppo tehdä, vaivaa pitää nähdä ainoastaan punajuurten viipaloimisessa. Sekin sujuu helposti, jos omistaa keittiömandoliinin. Seuraavalla kerralla laitan parempilaatuista vuohenjuustoa ruokaan (paksusta kiekosta, esim. Melusine). Tällä kertaa käytin kaupan valmiita vuohenjuustonappuloita, jotka jäivät yli lämpimistä voileivistä. Tarjosin vuokaa lampaanlihan lisäkkeenä.

Tarpeet:


noin kilo punajuuria
200 g vuohenjuustoa
2 rkl avokadoöljyä
1-2 tl hunajaa
suolaa ja pippuria myllystä
tuoretta timjamia

Teko-ohje:


Pese ja kuori punajuuret. Viipaloi punajuuret ja vuohenjuusto. Sekoita kulhossa punajuuret, öljy, hunaja ja mausteet sekaisin ja kaada puolet punajuurista uunivuokaan. Laita punajuurten päälle puolet vuohenjuustosta. Lisää loput punajuuret ja niiden päälle viimeiset vuohenjuustot. Paista noin tunti 175 asteen lämmössä, kunnes punajuuret ovat kypsiä.

torstai 14. helmikuuta 2013

Vuohenjuustobroilerivuoka

Tämän ohje pohjautuu pitkälti Hesarin broilerivuokaohjeeseen, jonka löysin pari vuotta sitten. Uunissa vuohenjuusto ja ruokakerma muodostavat kastikkeen, jossa broileriviipaleet kypsyvät. Kastiketta tulee aika paljon, joten tätä voi tarjota minusta pastan kanssa. Yleensä kuitenkin teemme uunijuureksia lisukkeeksi. Alkuperäisessä ohjeessa paistoaika on vain puoli tuntia. Jotta broilerit ehtivät kypsäksi, paistoajan on oltava ainakin 40 minuuttia tai yli. Kannattaa tarkistaa kypsyys leikkaamalla yksi file keskeltä halki. Paksumpiakin fileitä voi käyttää, mutta se pidentää paistoaikaa.

Ystävänpäivän kunniaksi pääsin istumaan valmiiseen pöytään ja kuvassa oleva broilerivuoka on kultani valmistama.


 


Tarpeet:


400 g ohuita broilerinleikkeitä
200-250g vuohenjuustoa
2-3 tomaattia
1,5 tl suolaa
2 valkosipulinkynttä
mustapippuria myllystä
hienonnettua basilikaa
1 prk ruokakermaa


Teko-ohje:


Leikkaa vuohenjuusto noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Pese tomaatit ja leikkaa ne viipaleiksi. Lado voideltuun uunivuokaan limittäin leikkeet sekä vuohenjuusto- ja tomaattiviipaleet. Laita basilikaa kerrosten väliin. Ripottele mausteet pinnalle. Lisää kerma. Paista 175 asteisessa uunissa noin 40-60 minuuttia.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Punajuurisosekeitto vuohenjuustolla tai ilman

Ystäväni oli tulossa töitten jälkeen kylään arki-iltana. Halusin tarjota jotain kevyttä syötävää, jonka voisin valmistaa työpäivän jälkeen. Ensiksi ajattelin koota salaatin, mutta siihen olisi tarpeet pitänyt hakea etäämmältä kaupasta ja aika ei riittänyt. Punajuuripussi pelasti suunnitelmat ja lähikaupasta sain sopan kaveriksi maalaispatonkia ja tuorejuustoa.

Suosikkini vuohenjuusto sopii punajuuren kaveriksi mainiosti, mutta sen voi korvata lorauksella kermaa.

Tarpeet:

800g punajuuria
300 g jauhoisia perunoita
1 sipuli
1 litra vettä
1 kasvisliemikuutio
2 tl timjamia
100g pehmeää vuohenjuustoa tai loraus kermaa
mustapippuria myllystä
suolaa
pinnalle raejuustoa, tuoretta timjamia tai nokare vuohenjuustoa


Pese ja kuori punajuuri ja perunat. Pilko ne palasiksi.

Kiehauta vesi kattilassa ja lisää kasvisliemikuutio sekä kuivattu timjami. Lisää pilkotut juurekset kattilaan.

Kuori ja hienonna sipuli ja lisää se kattilaan.

Kun juurekset ovat kypsiä, soseuta keitto sauvasekoittimella tai monitoimikoneella.

Kuumenna soseutettu keitto uudelleen ja lisää loraus kermaa tai pehmeää vuohenjuustoa. Lisää pippuria myllystä.

Tarkista maku ja tarjoile.


sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Vuohenjuustolla kuorrutetut uunijuurekset ja paahdetut valkosipulit

Pihvin kylkeen sopivat herkuttelu-uunijuurekset. Monesti teen uunijuurekset ihan vain sellaisenaan uunissa. En välttämättä edes laita öljyä, mutta yrttimausteita kyllä. Vuohenjuusto kruunaa nämä herkkujuurekset.

Tarpeet:

punajuuria
bataatti
avokadoöljyä tai muuta hyvää öljyä
yrttejä ja mausteita maun mukaan (rakuunaa ja basilikaa kannattaa ainakin kokeilla)
vuohenjuustoa
kokonaisia valkosipuleita
hunajaa

Pese ja kuori punajuuret ja bataatti. Paloittele juurekset 1-1,5 cm paksuisiksi palasiksi. Leikkaa valkosipulit puoliksi. Laita punajuuret omaan kulhoon ja bataatit toiseen. Lisää molempiin kulhoihin loraus öljyä ja mausta haluamallasi yrttimausteella. Myös pyöräytys pippuria myllystä on paikallaan. Sekoita juurekset, jotta mausteet ja öljy leviävät tasaisesti. Lorauta valkosipuleiden päälle vähän öljyä ja hunajaa.

Jos juuresviipaleet ovat osapuilleen samankokoisia, pisimmän paistoajan vaativat punajuuret, sitten valkosipulit ja vähiten aikaa kuluu bataattien kanssa.  Punajuurten paistoaika voi olla lähemmäs tunti, valkosipuleiden noin 40 minuutissa ja bataatit kypsyvät puolessa tunnissa. Paistoaika riippuu palasten koosta. Vuohenjuusto lisätään juuresten päälle noin kymmeneksi minuutiksi paistoajan lopussa. Uunin lämpötila on 175 astetta.

perjantai 8. helmikuuta 2013

Tomaatti-vuohenjuustopasta

Kaupassa oli myytävänä jättikokoisia terttukirsikkatomaatteja iso rasiallinen. Tomaatit sattuivat olemaan vieläpä herkullisia ja sitä myöten myös melko kypsiä. En halua laittaa ruokaa hukkaan ja tomaatteja ei olisi voinut oikein pitempään säilyttää,  joten pelastin tomaatit vuohenjuustopastaan.

Tarpeet:


loraus avokadoöljyä tai muuta hyvää öljyä
1 sipuli
2-4 valkosipulinkynttä
500 g kirsikkatomaatteja
1 rkl hunajaa
1 rkl kuivattua tai tuoretta basilikaa
2 dl vettä tai kasvislientä
suolaa ja pippuria maun mukaan
100-200g vuohenjuustoa
pinnalle tuoretta basilikaa
pastaa

Teko-ohjeet:


Pilko sipulit pieneksi ja puolita kirsikkatomaatit kahtia. Kuullota sipulit öljyssä läpikuultaviksi ja pehmeiksi. Lisää tomaatinpuolikkaat ja basilika ja anna niiden hautua pehmeäksi välillä sekoittaen noin 10-15 minuuttia. Lisää vesi tai kasvisliemi ja keitä vielä noin 10 minuuttia. Keitä sillä välin pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää tomaattikastikkeeseen vuohenjuusto ja hunaja, jätä vähän vuohenjuustoa pinnalle koristeeksi. Anna vuohenjuuston lämmetä hetki, mutta sen ei tarvitse sulaa kokonaan. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.

Asettele pasta tarjolle ja kaada kastiketta päälle. Ripottele vuohenjuustomurusia annoksen päälle ja lisää vielä silputtua basilikaa.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Lämmin vuohenjuustoleipä

Tykkään vuohenjuustosta ja sitä saa minun annoksessani olla reilusti!  Lämpimiin voileipiin vuohenjuuston alle sujahtaa usein joko ilmakuivattua kinkkua tai tonnikalaa, mutta nyt kokeilin chorizoa, joka sopii sekin oikein hyvin. Leipänä käytän useimmiten maalaisleipää, mutta nyt pohjana oli ruispaahtoleipä. Vuohenjuustoleivät ovat hyvää vierastarjottavaa, helppoa, näyttävää ja nopeaa!



Tarpeet yhteen annokseen


viipale paahtoleipää tai maalaisleipää
levitettä
tomaatti
basilikaa
chorizoa
pala vuohenjuustoa

Lisäksi


muutama lehti lollo rossoa
erivärisiä kirsikkatomaatteja
basilikaa
avokadoöljyä tai muuta hyvää öljyä

Teko-ohje


Laita uunin grillivastus kuumenemaan.
Voitele leipä. Viipaloi tomaatti ja chorizo. Asettele täytteet leivän päälle niin, että vuohenjuustoviipale on päällimmäisenä. Laita leipä uuniin grillivastuksen alle noin viideksi minuutiksi kunnes vuohenjuusto on saanut kauniin ruskean pinnan.

Kokoa lisukesalaatti paistamisen aikana. Revi salaatinlehdet, pilko basilika ja puolita tomaatit. Laita
tomaatit astiaan basilikanlehtien kanssa ja lorauta päälle vähän öljyä ja sekoita. Tarjoile vuohenjuustoleipä salaatin kanssa.