Näytetään tekstit, joissa on tunniste punajuurisalaatti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste punajuurisalaatti. Näytä kaikki tekstit

tiistai 23. joulukuuta 2014

Äidin punajuurisalaatti

Nyt joulun alla olen syönyt jo useammassa joulupöydässä: ravintolassa, töissä ja nyt viimeksi kotopuolessa äidin luona. Koko kattausta äiti ei vielä ollut valmistellut, mutta kinkku ja laatikot olivat valmiina. Rosollin tilalle Äiti oli tehnyt ystävältään saamalla ohjeella punajuurisalaattia. Reseptin juju on se, että punajuuret paahdetaan uunissa, jolloin niiden maku tiivistyy. Ohje on helppo tehdä, mutta punajuurten kypsyminen vie aikaa.




Tarpeet:


6 raakaa punajuurta kuorineen
alumiinifoliota

Kastike:


1 rkl etikkaa
veitsenkärjellinen suolaa
reilu 1 rkl sokeria
mustapippuria myllystä
3 rkl oliiviöljyä (tai muuta hyvää öljyä)
(vuohenjuustoa/fetaa)

Teko-ohje:


Laita uuni kuumenemaan 160 asteeseen. Pese punajuuret, mutta älä kuori. Kääri jokainen punajuuri alumiinifolioon ja paista niitä uunissa kunnes ovat kypsän pehmeitä (saattaa vielä parikin tuntia aikaa). Jäähdytä.

Kuori punajuuret ja pilko ne pieniksi paloiksi. Sekoita kastikkeen ainekset ja lisää ne punajuuripalasten joukkoon. Sekoita ja tarjoile. Murustele halutessasi vuohenjuustoa tai fetaa salaatin päälle.