Näytetään tekstit, joissa on tunniste porsaanliha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste porsaanliha. Näytä kaikki tekstit

torstai 2. toukokuuta 2013

Porsaan sisäfilettä sinappimajoneesikastikkeella

Vappuna Espoossa paistoi aurinko ja oli ihanan keväistä. Vaikka ulkogreenit eivät parhaassa terässä vielä ole, hyvä sää mahdollisti hiiligrillauskauden avauksen ja se polkaistiin käyntiin yön yli  marinoidulla porsaan sisäfileellä ja siihen passaavalla majoneesikastikkeella. Lisäkkeeksi tarjosin lämmintä kreikkalaista salaattia.

Marinadi riittää hyvin kahdellekin fileelle. Paistoin grillissä filettä nyt vain muutaman minuutin, jotta sain siihen grillatun pinnan ja hyvän maun. Loppuosan paistamisesta hoidin uunissa 150 asteessa, kunnes liha oli läpikypsää.



Tarpeet marinadiin:


1 dl öljyä
2 rkl soijaa
2 rkl valkoviinietikkaa
2 rkl sitruunamehua
1 rkl worcesterkastiketta
2 isoa valkosipulinkynttä pieninä palasina
2-3 oksaa persiljaa silputtuna
pippuria myllystä
(suolaa)

Tarpeet sinappimajoneesiin:


1 dl majoneesia
1 rkl sinappia
noin teelusikallinen raastettua piparjuurta
1 tl worcesterkastiketta
ripaus chiliä


Teko-ohje porsas:


Porsas on näppärintä marinoida tukevassa muovipussissa. Lisää marinadin ainekset muovipussiin ja sekoita purstelemalla pussia. Kuivaa file ja laita se marinoitumaan pussiin. Marinointiaika on yön yli.

Ota liha huoneenlämpöön tuntia paria ennen grillaamista. Pyyhi ylimääräinen marinadi pois fileen pinnasta ja grillaa tai paista uunissa (150 astetta) läpikypsäksi (sisälämpötila on 65-70 astetta).

Teko-ohje sinappimajoneesi:


Raasta piparjuuri hienoksi. Sekoita ainekset keskenään sekaisin pienessä kulhossa. Piparjuuren maku on voimakas, joten lisää sitä välillä maistellen. Tarjoile porsaanfileen kastikkeena.



maanantai 11. maaliskuuta 2013

Liha-punajuuripata

Tämän ohjeen olen saanut matkaani erinomaiselta Espoon työväenopiston kokkailukurssilta. Se tehtiin kurssilla porsaanlihasta, mutta lähikaupasta ei löytynyt tällä kertaa kuin naudan suikalelihaa. Minusta tämän voisi tehdä myös jauhelihasta ja kenties koko lihan voisi jättää poiskin. Tästä tulee vähän borssikeiton makuinen kastike vaikkapa perunamuussin kanssa.


Tarpeet:


400 g suikalelihaa (nauta/porsas)
0,5 tl suolaa
valkopippuria maun mukaan
2-4 dl vettä (pannun huuhdelientä)
4 isoa punajuurta
1 sipuli
100 g sulatejuustoa (tai sinihomejuustoa)
1-2 maustekurkkua
1 tl meiramia
suolaa tai kasvislientä
halutessasi suurustaa kastikkeen: 2 dl vettä ja 0,5 dl vehnäjauhoja

Työohje:


Ruskista lihapalat paistinpannulla kahdessa erässä. Siirrä lihapalat pataan ja mausta ne suolalla ja valkopippurilla. Huuhdo pannu välillä vedellä ja kaada syntynyt liemi pataan. Kuori punajuuret ja raasta ne karkeaksi raasteeksi. Kuori ja hienonna sipuli. Lisää pataan ja anna hautua noin tunti. Mausta ruoka sulatejuustolla (sinihomejuustolla) ja meiramilla. Leikkaa maustekurkut pieniksi kuutioiksi ja lisää ne valmiiseen pataan ja kuumenna. Suurusta ruoka halutessasi vehnäjauho-vesiseoksella. Keitä suuruksen lisäämisen jälkeen noin viisi minuuttia. Tarkista lopuksi maku ja tarjoile. 

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Cajun-maustettu hampurilaispihvi

Tämä on hemmotteluruokaa kullalleni: hampurilaista ja bataattia eli hänen lempparinsa samalla lautasella. Muutenkin kevään edetessä alkaa mieleen pulpahdella ihanat kesägrillaukset ja vaikka paistoin nämä pihvit uunissa, tulee niihin kesällä grillatessa vielä herkullinen twisti lisää.

Laitoin pihveihin paljon maustetta ja niistä tuli minun makuuni aika tulisia. Jos mausteiden määrä epäilyttää, kannattaa maustamista tehdä vähän kerrallaan ja kypsentää joko mikrossa tai paistinpannulla välillä koepaloja.

Lisänä tarjosin uunissa tehtyjä bataattiranskalaisia ja korianterisilpulla ryyditettyä majoneesia. Tein pihveistä paksuja ja itse hampurilainen syötiin avoversiona. En laittanut taikinaan kananmunaa ja pihvien rakenne jäi murumaiseksi. Pihvit kannattaakin kääriä pekoniin ja paistaa uunissa ritilällä.



Tarpeet noin kuuteen pihviin:


200 g bataattia
400 g nauta-sikajauhelihaa
1 hapan omena
1 sipuli
tuoretta korianterisilppua (noin puoli punttia)
1 tl cayennepippuria
2 isoa valkosipulinkynttä
0,5 tl paprikaa
1 tl timjamia
1 tl oreganoa
suolaa ja pippuria
1 pkt savupekonia

Teko-ohje:


Keitä bataatit kevyesti suolatussa vedessä pehmeiksi (noin vartti). Valuta bataatit hyvin ja soseuta ne haarukalla hienoksi muhennokseksi. Laita jauheliha kulhoon, lisää siihen bataattisose ja raastettu omena. Raasta joukkoon myös sipuli tai pilko se veitsellä pieneksi kuutioksi. Purista valkosipuli ja lisää kaikki mausteet. Sekoita ainekset keskenään. Muotoile noin kuusi pihviä ja laita ne jääkaappiin tekeytymään noin puoleksi tunniksi. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Kääräise pihvit ennen paistamista pekoniin ja laita ne paistumaan pellille ritilän päälle noin 20-30 minuutiksi, kunnes ne ovat kypsiä. Paistamisen voi tehdä myös grillissä, aika riippuu pihvien paksuudesta.

maanantai 11. helmikuuta 2013

Porsaan sisäfile uunissa

Porsaan sisäfilettä ei tule kovin usein tehtyä. Se olisi kyllä pihvilihaan nähden edullista ja onnistumisen kannalta melko varma laji. Nyt ostimme pienimmän löytämämme possun sisäfileen, josta riitti hyvin meille kahdelle. Marinadia olisi riittänyt isommankin fileen tai kahden pienemmän marinoimiseen.

Tarpeet punaviinimarinadiin:


0,3 dl soijakastiketta
2 tl worcester-kastiketta (worcestershirekastike)
1 dl punaviiniä
2-4 valkosipulinkynttä pilkottuna
1 tl hunajaa
3 rkl sokeria

Sekoita kaikki marinadin ainekset keskenään. Laita siistitty porsaanfile muovipussiin ja lisää joukkoon marinadi. Anna marinoitua 1-1,5 h huoneenlämmössä. Paista sisäfile uunissa 175 asteessa ilman marinadia noin 30-40 minuuttia. Porsaanlihan on oltava läpikypsää ennen syömistä.

Kastikkeeksi sopii esim. omenakastike possulle ja lisäkkeeksi hedelmäinen curryriisi.