Näytetään tekstit, joissa on tunniste possu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste possu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Texas pulled pork

Hankin vuosi sitten haudutuspadan ja se on osoittautunut yhdeksi parhaista keittiövehkeistäni. Olen tehnyt sillä puuroja, keittoja ja patoja, mutta olen reseptejä etsiessäni huomannut, että toiset kypsentävät leipää ja leivonnaisiakin hauduttaen. 


Pulled porkia olen nyt kokkaillut kahdesti. Se on osoittautunut helpoksi ja edulliseksi tehdä. Erilaisilla lisukkeilla siitä saa monenlaisia aterioita ja tähteet voi aina pakastaa myöhempään käyttöön. Olen käyttänyt nyhtöpossua mm. tacojen ja hampurilaisten välissä.





Tarpeet:


1 kg porsaan kassleria

1 tl öljyä

1 dl Chipotle BBQ kastiketta (amerikkalaista)

0,5 dl omenaviinietikkaa

0,5 dl vettä

2 rkl ruokosokeria

1 rkl amerikkalaista keltaista sinappia

1 rkl Worcesterhire kastiketta

1-2 tl chilihiutaleita

1 suuri sipuli

2 yksikyntistä valkosipulia

1-2 tl savupaprikajauhetta

noin 1 tl timjamia

1 tl suolaa

mustapippuria myllystä



Teko-ohje:


Poista kasslerin pinnalta kalvot ja rasva. Pilko sipulit. Lisää liha ja muut ainekset pataan. Säädä haudutuspata low asentoon ja hauduttele noin 7 tuntia. Käännä lihaa haudutuksen välillä pariin otteeseen. Revi liha kahdella haarukalla padassa ja anna vielä muhia noin tunti paistoliemessä.


Tarjoile esim. hampurilaisen ja coleslawn kanssa. Sopii myös tacojen sisään salsan ja guacamolen kanssa.  

Soppasirkus-blogista löytyy sopivien lisukkeiden ohjeita:

Coleslaw

Guacamole

Salsa tuoreista tomaateista

Mustapapu-maissisalaatti ja lime-korianteri vinegretti









keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Porsaan sisäfile uunissa

Joulukuun viikonloppuruuaksi oli tarkoitus tehdä liharuokaa.  Ehdin vain lähikauppaan ja lihavalikoima oli pieni. Porsaan sisäfilettä saa kuitenkin kaupasta kuin kaupasta ja sellaiseen oli helppo päätyä, kun nakki-makkarahyllykään ei houkutellut. Tarvitsin nopean ohjeen, jossa marinointiin ei menisi aikaa. Löysin netistä fileen päälle levitettävän mausteseoksen reseptin, jota lähdin muokkaamaan. File valmistuikin näin tehtynä joutuisasti.

Sinapin ja siirapin ansiosta sisäfile maistui jo vähän jouluiselle, mutta ei kuitenkaan vielä joululle. Tarjosin lihan kanssa paahdettua punajuurta, bataattia ja valkosipulia. Juurekset laitoin uuniin reilun vartin ennen filettä.




Tarpeet:


1 porsaan marinoimaton sisäfile (600 g)
mustapippuria myllystä
suolaa
1 rkl siirappia
2 rkl sinappia
1 rkl soijakastiketta
1 rkl Worcestershire-kastiketta
1 rkl öljyä
1-2 tl timjamia

Teko-ohje:


Poista fileestä tarvittaessa kalvot. Hiero fileen pintaan suolaa ja mustapippuria. Laita file uunivuokaan. Sekoita siirappi, sinappi, soijakastike, Worcestershire-kastike
ja öljy keskenään seokseksi. Sivele/lusikoi seos fileen pintaan ja sirottele päällimmäiseksi timjami.

Kypsennä liha läpeensä 175 asteessa (noin 30 minuuttia). Paistovuokaan valuneesta lihaliemestä voit tehdä maizenan ja kerman avulla kastikkeen.

torstai 2. toukokuuta 2013

Porsaan sisäfilettä sinappimajoneesikastikkeella

Vappuna Espoossa paistoi aurinko ja oli ihanan keväistä. Vaikka ulkogreenit eivät parhaassa terässä vielä ole, hyvä sää mahdollisti hiiligrillauskauden avauksen ja se polkaistiin käyntiin yön yli  marinoidulla porsaan sisäfileellä ja siihen passaavalla majoneesikastikkeella. Lisäkkeeksi tarjosin lämmintä kreikkalaista salaattia.

Marinadi riittää hyvin kahdellekin fileelle. Paistoin grillissä filettä nyt vain muutaman minuutin, jotta sain siihen grillatun pinnan ja hyvän maun. Loppuosan paistamisesta hoidin uunissa 150 asteessa, kunnes liha oli läpikypsää.



Tarpeet marinadiin:


1 dl öljyä
2 rkl soijaa
2 rkl valkoviinietikkaa
2 rkl sitruunamehua
1 rkl worcesterkastiketta
2 isoa valkosipulinkynttä pieninä palasina
2-3 oksaa persiljaa silputtuna
pippuria myllystä
(suolaa)

Tarpeet sinappimajoneesiin:


1 dl majoneesia
1 rkl sinappia
noin teelusikallinen raastettua piparjuurta
1 tl worcesterkastiketta
ripaus chiliä


Teko-ohje porsas:


Porsas on näppärintä marinoida tukevassa muovipussissa. Lisää marinadin ainekset muovipussiin ja sekoita purstelemalla pussia. Kuivaa file ja laita se marinoitumaan pussiin. Marinointiaika on yön yli.

Ota liha huoneenlämpöön tuntia paria ennen grillaamista. Pyyhi ylimääräinen marinadi pois fileen pinnasta ja grillaa tai paista uunissa (150 astetta) läpikypsäksi (sisälämpötila on 65-70 astetta).

Teko-ohje sinappimajoneesi:


Raasta piparjuuri hienoksi. Sekoita ainekset keskenään sekaisin pienessä kulhossa. Piparjuuren maku on voimakas, joten lisää sitä välillä maistellen. Tarjoile porsaanfileen kastikkeena.



maanantai 11. maaliskuuta 2013

Liha-punajuuripata

Tämän ohjeen olen saanut matkaani erinomaiselta Espoon työväenopiston kokkailukurssilta. Se tehtiin kurssilla porsaanlihasta, mutta lähikaupasta ei löytynyt tällä kertaa kuin naudan suikalelihaa. Minusta tämän voisi tehdä myös jauhelihasta ja kenties koko lihan voisi jättää poiskin. Tästä tulee vähän borssikeiton makuinen kastike vaikkapa perunamuussin kanssa.


Tarpeet:


400 g suikalelihaa (nauta/porsas)
0,5 tl suolaa
valkopippuria maun mukaan
2-4 dl vettä (pannun huuhdelientä)
4 isoa punajuurta
1 sipuli
100 g sulatejuustoa (tai sinihomejuustoa)
1-2 maustekurkkua
1 tl meiramia
suolaa tai kasvislientä
halutessasi suurustaa kastikkeen: 2 dl vettä ja 0,5 dl vehnäjauhoja

Työohje:


Ruskista lihapalat paistinpannulla kahdessa erässä. Siirrä lihapalat pataan ja mausta ne suolalla ja valkopippurilla. Huuhdo pannu välillä vedellä ja kaada syntynyt liemi pataan. Kuori punajuuret ja raasta ne karkeaksi raasteeksi. Kuori ja hienonna sipuli. Lisää pataan ja anna hautua noin tunti. Mausta ruoka sulatejuustolla (sinihomejuustolla) ja meiramilla. Leikkaa maustekurkut pieniksi kuutioiksi ja lisää ne valmiiseen pataan ja kuumenna. Suurusta ruoka halutessasi vehnäjauho-vesiseoksella. Keitä suuruksen lisäämisen jälkeen noin viisi minuuttia. Tarkista lopuksi maku ja tarjoile. 

maanantai 11. helmikuuta 2013

Porsaan sisäfile uunissa

Porsaan sisäfilettä ei tule kovin usein tehtyä. Se olisi kyllä pihvilihaan nähden edullista ja onnistumisen kannalta melko varma laji. Nyt ostimme pienimmän löytämämme possun sisäfileen, josta riitti hyvin meille kahdelle. Marinadia olisi riittänyt isommankin fileen tai kahden pienemmän marinoimiseen.

Tarpeet punaviinimarinadiin:


0,3 dl soijakastiketta
2 tl worcester-kastiketta (worcestershirekastike)
1 dl punaviiniä
2-4 valkosipulinkynttä pilkottuna
1 tl hunajaa
3 rkl sokeria

Sekoita kaikki marinadin ainekset keskenään. Laita siistitty porsaanfile muovipussiin ja lisää joukkoon marinadi. Anna marinoitua 1-1,5 h huoneenlämmössä. Paista sisäfile uunissa 175 asteessa ilman marinadia noin 30-40 minuuttia. Porsaanlihan on oltava läpikypsää ennen syömistä.

Kastikkeeksi sopii esim. omenakastike possulle ja lisäkkeeksi hedelmäinen curryriisi.