Näytetään tekstit, joissa on tunniste marinadi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste marinadi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 19. kesäkuuta 2020

Marinoidut punasipulit

Marinoidut punasipulit ovat monikäyttöisiä ja kauniita. Ne sopivat salaattiin, hampurilaisen, grillatun lihan kaveriksi. Itse tykkään laittaa viimeiset renkaat lohileivän päälle. Käytän maustelientä myös osana salaatin kastiketta ja kun haluan jytympää makua, poimin liemestä inkiväärinpalaset suuhuni. Oikeastaan pippurit ja laakerinlehti ovat ainoita, joita tästä keitoksesta ei tule erikseen syödyksi.

Kesällä grillataan ja syödään ulkona, jos vain kelit sen sallivat. Soppasirkus-ulkokeittiöstä toivotetaan tämän reseptin myötä hyvää juhannusta!




Tarpeet:



2-4 punasipulia
1 dl vettä
0,5 dl omenaviinietikkaa
0,5 dl sokeria
muutama kokonainen maustepippuri
laakerinlehti
3 cm pala muhkeaa inkivääriä ohuina viipaleina
1-2 rkl sinapinsiemeniä


Teko-ohje:



Mittaa mausteliemiainekset kattilaan. Kiehauta liemi.

Kuori sipulit ja leikkaa niistä renkaita (noin 2 mm paksuja).

Lisää sipulit kuuman liemen joukkoon ja anna jäähtyä.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Vera Jordanovan Don't Miss a Bite tarjoaa makumatkan maailmalle

Yllätyin, kun kuulin ensimmäisen kerran mallina ja näyttelijänä tunnetun Vera Jordanovan kirjoittaneen keittokirjan. En osannut yhdistää Jordanovaa ruokaan ollenkaan, kai stereotyyppisesti ajattelin mallien syövän ituja ja keitettyä kalaa. Minua kuitenkin houkutteli tietää enemmän, mitä osapuilleen ikäiseni ja omaani verrattuna todella erilaista elämää viettänyt henkilö on kirjoittanut.

Toinen yllätys tuli, kun sain kirjan postissa. Kiitos WSOY kirjan toimittamisesta luettavakseni! Tässähän ei ole todellakaan kyse mistään pikkuisesta keittokirjasta, vaan noin kahden ja puolensadan sivun sekä sadan reseptin värikkäästä ja mausteisesta kattauksesta pitkin poikin maailmaa. Don't Miss a Bite on kirjoitettu suurella intohimolla ja reseptien kylkeen on kirjoitettu myös pieniä tarinoita, joissa Jordanova valoittaa reseptin taustoja tai omia sattumuksiaan. Tätä kirjaa voikin lukea myös ilman kokkailua, sillä onhan kirjoittaja ehtinyt jo kokea maailmalla yhtä ja toista.

 



Tykkäsin kirjan värikkäästä kuvituksesta (Federico Ruiz ja Vera Jordanova) ja minulle uudenlaisista resepteistä eri maailmankolkista. Ruokaohjeet vaikuttavat raikkailta: kasviksia, papuja ja yrttejä on käytetty monessa ohjeessa. Kirjoittaja kannustaa käyttämään laadukkaita raaka-aineita ja tekemään ruuan mahdollisuuksien mukaan alusta asti itse. Minulle mielenkiintoisinta kirjassa oli monet yrttiseokset, joilla ruokia oli maustettu. Myös reseptien yhteydessä olleet tahnat ja kastikkeet vaikuttivat herkullisilta. Don't Miss a Bite sopii kääräistäväksi joulupakettiin niin kotikokille kuin matkailusta kiinnostuneelle lukijalle.




Valmistin kirjan ohjeella Pihvi-salaattikupit chimichurrin kera. Tällainen resepti ei yleensä päädy kokkailtavakseni, enkä ehkä olisi sitä valinnut myöskään ravintolan ruokalistalta. Oli kuitenkin hyvä, että kultani arpoi juuri tämän ohjeen toteutettavaksi, sillä se oli erittäin maukas, raikas ja varmasti uudelleentehtävä resepti! Kirjassa (ja tässä postauksessa) ohjeen mitat ovat tarkkoja, mutta kotikeittiössäni kokkailen vähän huolettomammalla otteella.

Varmista lihakauppiaaltasi, että saat mureaa lihaa!

Pihvi-salaattikupit chimichurrin kera Vera Jordanovan tapaan


Tarpeet:


500 g naudan pihvilihaa (skirt steak)
1-2 rkl tamari-soijakastiketta
1,5 rkl oliiviöljyä
suolaa
vastarouhittua mustapippuria
4 retiisiä ohueksi viipaloituna
16 kirsikkatomaattia halkaistuna
1 avokado
2 pehmeää keräsalaattia

Tarpeet chimichurri (2,5 dl):


1,5 dl hienoksi silputtua korianteria
1,5 dl hienoksi silputtua silopersiljaa
0,5 pientä punasipulia hienoksi silputtuna
1 valkosipulin kynsi murskattuna
2 chiliä siemenet poistettuna ja malto hienoksi silputtuna
0,75 dl + 0,5 rkl oliiviöljyä
1 tl punaviinietikkaa
2,5 tl limettimehua
0,25 tl suolaa


Teko-ohje:


1. Ota liha huoneenlämpöön noin 1 tunti etukäteen. Hiero sen pintaan seosta, jossa on tamari, 1 rkl oliiviöljyä, suolaa ja pippuria, ja pane syrjään.

2. Tee sitten chimichurri. Yhdistä kaikki sen ainekset pienessä kulhossa ja pane syrjään.

3. Laita retiisiviipaleet ja kirsikkatomaatinpuolikkaat kulhoon ja sekoita joukkoon 1 rkl chimichurria. Pane syrjään. Kuori ja viipaloi avokado.

4. Kuumenna 0,5 rkl oliiviöljyä valurautapannulla kovalla lämmöllä. Varmista, että liha mahtuu pannulle, ja leikkaa se tarvittessa kahtia. Paista liha mediumiksi, 2-3 minuuttia kummaltakin puolelta. Ota pannu liedeltä, kääri liha folioon ja anna vetäytyä 5-10 minuuttia. Sivele lihaan chimichurria ja leikkaa se viipaleiksi. Tarjoa liha lämpimänä keräsalaatinlehdiltä avokadoviipaleiden, tomaattiseoksen ja lopun chimichurri-kastikkeen kera.




maanantai 19. toukokuuta 2014

Inkivääri-lime marinadi broilerille

Kesä on saapunut Espooseen! Jo viikonloppuna oli nätit kelit ja tänään täälläkin on ollut hellettä, mutta myös pieni ukkonen pyyhki ylitse. Viileämmän kauden jälkeen lämmintä on jo odotettu!

Hankin parvekkeelle uuden sähkögrillin vanhan rikkouduttua ja uudella grillillä on ollut mukava kokkailla. Nyt alkaa jo hahmottumaan, missä kohdilla on kuuminta ja missä viileintä grillilevyllä. Viikonloppuna kokeilin Food.comista saamallani inspiraatiolla inkivääri-limemarinoitua broileria. Ohjeen ainesosamäärät tein mututuntumalla ja lopputuloksena oli raikas broilerimarinadi. Marinoin tällä ohjeella kolme isoa broilerin rintaleikettä, jotka paloittelin pienemmiksi paloiksi ennen marinointia.


Tarpeet:


0,5 dl öljyä
0,5 dl soijakastiketta
1 luomulimen kuori ja mehu
2-3 cm pala inkivääriä
1 yksikyntinen valkosipuli tai pari valkosipulin kynttä

Teko-ohje:


Raasta limenkuori kulhoon ja purista limestä sen jälkeen mehu. Kuori ja raasta inkivääri. Murskaa valkosipuli. Sekoita kaikki aineet keskenään. Laita broileripalaset tukevaan muovipussiin ja lorauta marinadi päälle. Sulje pussi niin, ettei sinne jää ilmaa. Puristele pussia, jotta marinadi yltää jokaisen palan ympärille. Anna marinoitua noin pari tuntia.

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Mojo-kastike

Viikonloppuna teimme flank-steakia eli naudan kuvelihaa. Sen kaveriksi laadimme MOJO-kastiketta samannimisen keittokirjan (toim. Nurmi, Vahtera, Rantala) mukaan. Mojo-kirjan mukaan kastike sopii moneen lähtöön: marinadiksi, salaattikastikkeeksi ja pöytämausteeksi. Minusta se oli pihvin kanssa raikas tuulahdus, varsinkin kun annokset koostuivat pihvistä, salaatista ja tästä kastikkeesta.

Kastikkeen tekeminen sujui joutuisasti Tuppervaaran pikakokilla. Kirjassa mojo tehdään tehosekoittimella.  Alkuperäisessä ohjeessa pyydetään tekemään kastike päivän verran etukäteen, mutta meille se maistui tuoreeltaan ihan yhtä hyvin kuin vuorokauden päästä jääkaapissa tekeytyneenä. Ohje on tässä alkuperäisenä ja suluissa omat tuunaukset siihen.



Tarpeet:


1 punainen paprika
1 mieto vihreä chilipalko
1 dl kylmäpuristettua oliiviöljyä
1 sitruunan mehu
1 dl lehtipersiljaa
1 dl basilikaa
0,5 dl korianteria (jos tykkäät korianterista, tuplaa määrä!)
1 nippu ruohosipulia tai muutama kevätsipulin varsi
2 valkosipulinkynttä (käytimme kolme)
suolaa
mustapippuria myllystä
vettä tarpeen mukaan (emme tarvinneet)

Teko-ohje:


Valmista mojo edellisenä päivänä (voi valmistaa myös syöntipäivänä). Pilko kaikki ainekset ja laita ne mausteiden kanssa tehosekoittimeen. Lisää kylmää vettä, jos kastike tuntuu liian paksulta. Anna tekeytyä jääkaapissa.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Marinadi broilerille

Teimme risottoa ja sen kanssa oli tarkoitus syödä broileria. Hain jälleen kerran netistä inspiraatiota broilerin marinoimiseksi netistä ja löysin lupaavantuntisen ohjeen Kotilieden sivuilta. Kyseessä oli Jukka Perkon thaimaalaiset satay-vartaat. Meillä ei ollut tarkoitus tehdä vartaita ja tuunasimme ohjetta jonkin verran sen mukaan, mitä tarpeita meillä kaapissa oli ja mikä tuntui hyvältä. Myöskään kotilieden ohjeessa ollutta kastiketta emme päässeet maistamaan pähkinäallergian vuoksi.

Paistoin fileet pannulla miedossa lämmössä. Valmiina broilerit maistuivat maukkailta, inkiväärin ja korianterin maku tuli erityisesti esiin. Risotto oli kyllä näille väärä lisuke, vaikka se taas niin hyvää olikin,  riisi olisi ollut sellaisenaan parempaa. Kastikkeeksi laitoimme kylmää kermaviilistä ja valkosipulista sekoitettua soossia.


marinadi (n. 500g broilerin rintafileitä)

1 yksikyntinen valkosipuli
2,5 cm pala tuoretta inkivääriä
2 rkl soijaa
reilu 1 tl chiliä tai maun mukaan
1 tl kuivattua korianteria
2 tl tummaa sokeria
3 rkl sitruunamehua
1-2 rkl avokadoöljyä

Teko-ohje:


Pilko valkosipuli ja raasta inkivääri. Sekoita kaikki ainekset keskenään riittävän isossa ja tukevassa muovipussissa. Lisää broilerin leikkeet pussiin ja puristele pussia niin, että marinadi leviää hyvin fileiden ympärille. Anna marinoitua noin pari tuntia. Paista broilerit pannulla tai grillissä kypsäksi.


tiistai 26. helmikuuta 2013

Makeantuliset broilerinkoivet

Viikonloppuna tulee herkuteltua, mutta viime viikkoina on pitänyt yrittää säästää talousmenoissa, jotta matkakassaan jäisi vähän enemmän rahaa. Broilerinkoivet ovat edullisia, tosin kultani mielestä niiden syömiseen menee enemmän energiaa kuin niistä saa. Tuleehan sitä annoksesta biojätettä ja ehkä se edullisuus on vain silmän lumetta. Joka tapauksessa hyvällä marinadilla koipipaloista tuli maukasta ruokaa. Koipien kanssa joutuu ennakoimaan, sillä niiden pitäisi ehtiä marinoitua monta tuntia, mielellään yön yli. Lisukkeeksi sopii bataattiranskalaiset uunissa, bataattipyree tai raikas salaatti. Marinadi, jolla koivet marinoitiin sopii myös muulle broilerinlihalle ja possulle.



Tarpeet:


800g-1000g broilerin koipia
3 suurta valkosipulinkynttä
1 tl suolaa
cayenne-pippuria tai chilijauhetta
1 dl makeaa chilikastiketta
4 rkl punaviinietikkaa
4 rkl öljyä

Teko-ohje:


Sekoita kaikki mausteet, chilikastike, etikka ja öljy keskenään. Laita broilerinkoivet riittävän isoon ja vahvaan muovipussiin ja hulauta marinadi perään. Puristele pussia niin, että maustekastike leviää kaikkialle. Anna maustua yön yli jääkaapissa. Kypsennä koipia uunipellillä 200 asteessa noin 45-60 minuuttia tai kunnes koivet ovat kypsiä.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Teriyakibroileria

Sushi on hyvää, mutta minusta aika isotöistä tehtävää, kun näpertämistä on paljon. Lisäksi pöytäseurueeni karsastaa kalaa, joten täytyi etsiä kompromisseja. Onneksi löytyi suosikkiruuan tasolle noussut teriakibroilerin ohje. Tämänkin tekeminen vaatii hieman aikaa ja oikeaa ajoitusta, mutta on kaiken vaivan arvoista. Teriyakibroilerin kaveriksi teen sushiriisiä, hölskytyskurkkuja ja teriyakidippiä.


Tarpeet:


500-600 g broilerin rintafileitä
loraus avokadoöljyä tai muuta hyvää öljyä
hienoksi silputtuja sipulinvarsia

Tarpeet teriyakimarinadi:


4 rkl japanilaista soijakastiketta
4 rkl mirin-riisiviiniä
2 tl hienoa sokeria
1 tl raastettua inkivääriä
1 murskattu valkosipulinkynsi

Teko-ohje:


Sekoita kaikki aineet keskenään riittävän isossa kulhossa, johon broileritkin mahtuvat. Laita broilerit marinoitumaan 30-40 minuutiksi. Kääntele broilereita välillä. Paista marinoituneet broilerifileet öljyssä paistinpannulla. Sivele broilerit käännettäessä marinadilla. Teriyakimarinadi palaa helposti, joten pidä pannun lämpötila maltillisena. Leikkaa kypsät broilerit leikkuulaudalla ohuiksi siivuiksi. Ripottele pinnalle sipulisilppua. Tarjoile sushiriisin, teriyakidipin ja hölskytyskurkkujen kanssa.





maanantai 11. helmikuuta 2013

Porsaan sisäfile uunissa

Porsaan sisäfilettä ei tule kovin usein tehtyä. Se olisi kyllä pihvilihaan nähden edullista ja onnistumisen kannalta melko varma laji. Nyt ostimme pienimmän löytämämme possun sisäfileen, josta riitti hyvin meille kahdelle. Marinadia olisi riittänyt isommankin fileen tai kahden pienemmän marinoimiseen.

Tarpeet punaviinimarinadiin:


0,3 dl soijakastiketta
2 tl worcester-kastiketta (worcestershirekastike)
1 dl punaviiniä
2-4 valkosipulinkynttä pilkottuna
1 tl hunajaa
3 rkl sokeria

Sekoita kaikki marinadin ainekset keskenään. Laita siistitty porsaanfile muovipussiin ja lisää joukkoon marinadi. Anna marinoitua 1-1,5 h huoneenlämmössä. Paista sisäfile uunissa 175 asteessa ilman marinadia noin 30-40 minuuttia. Porsaanlihan on oltava läpikypsää ennen syömistä.

Kastikkeeksi sopii esim. omenakastike possulle ja lisäkkeeksi hedelmäinen curryriisi.