Näytetään tekstit, joissa on tunniste tex-mex. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tex-mex. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 31. toukokuuta 2023

Grillatut kanaquesadillat

Miten ihanaa onkaan, kun kesä on tullut ja pääsee pihalle puuhastelemaan. Heti kun terassilta lähti lumet, otimme grillin käyttöön ja melko pian saimme myös ulkokalusteet terassille. Kasvimaa on jo laitettu. Tämä on ensimmäinen kokonainen kesä uudessa talossamme, joten kaikki kesähetket tuntuvat erityisen tärkeiltä ja ihanilta. 

Olen yrittänyt keksiä tälle kesälle kivoja grillattavia ja vähän erilaisella twistillä kuin aina ennen. Päätin, että panostan myös erilaisiin grilliruuan lisukkeisiin kuten tahnoihin ja salaatteihin. Niillä saa mukavaa vaihtelua ja väriä ruokapöytään. Quesadilloja teimme raksa-aikana iltaruuaksi, kun jotain piti saada vähillä tarpeilla ja nopeasti aikaan. Paistinpannulla paistettuna ne olivat pikaherkkua työ- ja raksapäivän päätteeksi. Nyt on paremmin aikaa panostaa ja hienostella. Reseptin quesadillat grillataan kahdesti: ensin raaka-aineet ja sitten vielä koko paketti. Nauttikaa!




Tarpeet:

1 salottisipuli

1 pieni punasipuli

2 paprikaa

2 broilerin rintafilettä, maustamattomia

0,5 tl chilijauhetta

1 tl kuivattua oreganoa

0,5 tl jeeraa (juustokuminaa)

suolaa

pippuria myllystä


6 keskikokoista vehnätortillalättyä

150 g juustoraastetta


lisäksi tarjoiluun: ranskankermaa, avokadoja, salsaa


Teko-ohje:

Ensin grillataan täytteet: Halkaise sipulit ja lohko paprikat sellaisiksi paloiksi, etteivät ne putoa grilliin. Sekoita mausteet keskenään. Kuivaa broilerinfileiden pinta ja hiero mausteet fileiden pintaan. Grillaa raaka-aineet kypsiksi.

Leikkaa grillatut broilerinfileet ohuiksi siivuiksi. Ripottele kasvisten päälle vähän suolaa ja paloittele sipulit ja paprikat pieniksi paloiksi. Quesadillat ovat litteitä, joten täytteiden on oltava pieniä myös.

Sitten täytetään tortillalätyt: Quesadilloja on helpompi kääntää, kun tekee niistä puolikuita täyttäen vain lätyn toisen puolen ja taittaen toisen puolen kanneksi. Jaa täyte tortillalätyille ja ripottele päälle juustoraastetta. Grillaa quesadillaa lempeällä lämmöllä kunnes juusto sulaa. Tortillalätyn reunat palavat helposti.

Leikkaa tarjoilua varten quesadilla kahteen osaan.




sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Mustapapu-maissisalaatti ja lime-korianteri vinegretti

Etsin jo alkuvuonna jotain hyvää tex-mex tyyppistä salaattia, joka olisi helppo tehdä vieraille etukäteen. Googlen kautta hakemalla löytyikin tämä mainio papu-maissisalaatti, josta on tullut ruokapöytämme hitti. Aion tehdä sitä myös kesällä grilliruuan kaveriksi. Iloisen ulkonäkönsä vuoksi se sopii moneen tilanteeseen ja niin lapset kuin aikuisetkin ovat siitä tykänneet.

Alkuperäinen resepti on Oregon Live nettisivustolta ja sitä on vähän mukautettu. Salaatti on helppo tehdä, mutta se vaatii ainakin pari tuntia aikaa tekeytyä. Sen voi mainiosti tehdä edellisenä iltana melkein valmiiksi ja viimeistellä juuri ennen tarjoilua.


Tarpeet:


1 tlk mustapapua (380 g)
1 pss pakastemaissia (200 g)
1 vihreä paprika
1 punainen paprika (oranssi ja keltainen käyvät myös hyvin)
1 valkosipulin kynsi (tai kaksi, jos tykkää valkosipulista)
1-2 sipulinvartta (vihreä ja valkoinen osa)
1 pieni salottisipuli
0,5 tl suolaa
cayennepippuria
1 rkl sokeria
0,5 dl öljyä (käytämme avokado öljyä)
raastettua limen kuorta
0,5 dl limen mehua
nippu pilkottua korianteria, jätä muutama oksa koristeluun
2 avokadoa + limen mehua estämään tummumista


Teko-ohje:


Pilko paprikat ja sipulit. Valuta pavut ja maissi. Raasta limen kuori. Silppua korianteri.
Sekoita kulhossa pavut, maissi, paprikat ja sipulit sekä korianteri. Sekoita pikkukipossa öljy, suola, sokeri, cayennepippuri, limen kuoriraaste ja mehu. Lisää kastike muiden raaka-aineiden joukkoon ja sekoita hyvin. Anna maustua jääkaapissa peitettynä pari tuntia tai yön yli. Pilko avokadot juuri ennen tarjoilua ja pirskota palojen päälle limen mehua. Sekoita avokadopalat muun salaatin joukkoon. Lisää pinnalle vielä korianteria ja tarjoile.



sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Suolaiset Super Bowl pasteijat

Ensi yönä on amerikkalaisen jalkapallon kauden päätösottelu Super Bowl. Tänä vuonna se pelataan Texasissa Houstonissa ja vastakkain ovat New England Patriots ja Atlanta Falcons. Super Bowl viikonloppuna meillä on tarjolla perinteisesti amerikkalaiseen makuun sopivaa ruokaa ja yleensä jotain sellaista, jota voitaisin syödä pelipaikalla. Tällä kertaa meillä on pieni kotikenttäetu, sillä olemme käyneet Houstonissa ja tehneet pienen rengasmatkan Texasissa.

Viikonlopun pääruoka on texas chili ja sen valmistuminen vei muutaman tunnin aikaa. Tarvittiin siis nopeampi ruuanlaittoruoka ja tein kaupan valmiista voitaikinasta empanada-tyyliset suolaiset, tuliset, pasteijat. Niistä tuli oikein hyviä ja niitä tulee laitettua tarjolle jatkossakin. Täytettä jäi muutama lusikka yli, mutta se oli hyvää sellaisenaan ja tuli syödyksi. Ajattelin, että täytettä voisi tehdä ruuaksi ja tarjoilla riisin kanssa.


Tarpeet:


1 pkt (500g) valmiiksi kaulittuja voitaikinalevyjä

1 sipuli
1 muhkea valkosipulin kynsi tai pari
1 rkl öljyä
250 g jauhelihaa
1 rkl vehnäjauhoja
0,5 tl jeeraa
0,5 tl paprikajauhetta
0,5 tl oreganoa
suolaa ja pippuria
tuoretta chiliä maun mukaan (käytin keskivahvan punaisen chilin)
2 rkl tomaattipyreetä
0,5 dl vettä
voiteluun kananmuna rakenne rikottuna

Teko-ohje:


Aloita täytteen valmistamisella: Kuori ja silppua sipuli pieniksi paloiksi. Pilko valkosipulin kynsi. Poista paprikasta siemenet ja hienonna se pienenpieniksi kuutioiksi. Silppua myös chili pieniksi paloiksi.

Kuumenna öljy paistinpannulla ja kuullota sipuli-paprika-chilisilppua pannulla kunnes se pehmenee. Lisää jauheliha ja anna paistua hetki. Lisää jauhot ja mausteet ja sekoita hyvin. Lisää tomaattipyre ja vesi. Anna hautua kannen alla noin kymmenen minuuttia. Maista ja mausta täytettä tarvittaessa! Ota voitaikinalevyt pakkauksen ohjeen mukaisesti sulamaan pellille. Anna täytteen jäähtyä.

Leikkaa voitaikinalevyt neliöiksi. Kostuta reunat vedellä ja laita täytettä neliön keskelle. Taita kolmioksi ja nipistele reunat yhteen. Itse lisäsin täytettä lusikalla vielä siinä vaiheessa, kun
yksi sivu oli kiinni ja toinen auki. Voitele valmiit pasteijat kananmunalla ja paista 225 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes pasteijat ovat kullanruskeita pinnalta.

tiistai 3. syyskuuta 2013

Kanafajitas

Oli tex-mex ruuan vuoro ja kokeilin nyt kanafajitasten tekoa. Olen totaalisen kyllästynyt kaupan maustepussien makuihin ja lähdinkin  yrittämään maustamista itse. Tukena oli amerikkalaisen Taste of Homen fajitasresepti, joskin otin vapaudet muokata ohjetta. Lisäpontta tälle ruualle tuli oman parvekkeen sadosta: punaiset chilit olivat juuri korjuukypsiä ja tomaatitkin olivat jo punastuneet perusteellisesti.



Tarpeet:


400 g broilerinfileitä

Marinadi broilerille:


loraus avokadoöljyä
2 rkl sitruunamehua
1 tl suolaa
1,5 tl kuivattua oreganoa
1,5 tl juustokuminaa (jeeraa)
1 yksikyntinen valkosipuli
1 chilipalko tai jauhettua chiliä
o,5 tl paprikajauhetta

Lisäksi:


pieni punainen paprika
pieni vihreä paprika
1-2 sipulia
tortillalettuja
taco kastiketta,
salsaa,
guacamolea,
ranskankermaa


Teko-ohje:


Viipaloi broilerinfileet suuhun sopiviksi suikaleiksi. Sekoita marinadin ainekset tukevassa ja suljettavassa muovipussissa. Lisää broilerisuikaleet muovipussiin, purista ylimääräiset ilmat pois ja kääntele/puristele pussia niin, että marinadi sekoittuu lihojen joukkoon. Anna marinoitua 1-4 h (itse marinoin tunnin verran).

Suikaloi paprikat ja sipulit broilerinlihan marinointiajan loppupuolella. Lorauta pannulle öljyä ja paista paprika-sipulisuikaleita sen verran, että ne ovat kypsiä, mutta vielä mukavan rapeita purtaessa. Siirrä seos pannulta toiseen astiaan odottamaan. Paista samassa öljyssä broilereita, kunnes ne ovat kypsiä. Lisää paprika-sipuliseos pannulle ja anna lämmetä. Tarjoile kuumana lisukkeiden kera.

perjantai 9. elokuuta 2013

Nachot uunissa

Tein iltapalaksi amerikanreissulta tutun nachot uunissa -hässäkän. Tämä on helppo tehdä ja tästä saa mukavaa tarjottavaa vieraillekin.



Tarpeet (4-6 annosta):


300 g tortillachipsejä/nachoja
400 g naudan jauhelihaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 tl chilijauhetta
1,5 tl paprikajauhetta
0,5 tl juustokuminaa (jeera)
1 tl oreganoa
maustepippuria
ripaus cayennepippuria
suolaa
500 g tomaattimurskaa (esim. pahvinen Pirkka-luomutomaattimurska)
1 rasia kirsikkatomaatteja
150 g juustoraastetta
korianteria ja ranskankermaa tarjoiluun

Teko-ohjeet:


Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Pilko sipulit pieneksi ja kuullota ne pienessä öljytilkassa paistinpannulla.

Lisää jauheliha ja ruskista. Lisää mausteet ja tomaattimurska. Anna tekeytyä miedolla
lämmöllä noi 10 minuuttia.

Puolita kirsikkatomaatit valmiiksi. Laita uunivuoan pohjalle reilusti tortillachipsejä. Levitä jauhelihaseos ja kirsikkatomaatit chipsien päälle. Lisää loput tortillachipsit  ja ripottele pinnalle juustoraaste. Gratinoi uunissa kymmenen minuuttia. Tarjoile samantien!

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Tortillat jauhelihatäytteellä

Tehdään lättyjä! - ehdotukseen tulee yleensä aina myöntävä vastaus ja meillä lätyt tarkoittavat nimenomaan näitä täytettyjä tortilloita. Useimmiten olemme menneet helpoimman kaavan kautta ja ostaneet kaupan maustepussukat ja kastikkeet valmiina. Vuoden takaisten Tuppervaara-kutsujen jälkeen kuitenkin elämä muuttui, kun hankimme "Kokki kolmosen" eli Tupperwaren Pikakokki 3:n. Sillä hurauttaa tuoreet salsat ja guacamolet käden käänteenssä :) Ei ollut pitkä matka siihen, että aloimme itse maustaa myös muut täytteet. Tällä kertaa tein simppelin täytteen jauhelihasta. Samalla kultani veivasi salsan ja guacamolen valmiiksi.



Tarpeet:


400 g hyvää jauhelihaa
(tilkka öljyä paistamiseen)
2-4 valkosipulinkynttä
(sipulia, jos haluaa)
1 vihreä paprika
0,5 dl ketsuppia tai tomaattisosetta
tuoretta chiliä maun mukaan
muutama tippa tabascoa
1 rkl paprikajauhetta

Lisäksi:

salsaa
guacamolea
jalapeno viipaleita
tortillalettuja

Teko-ohje jauhalihatäytteelle:


Hienonna paprika, sipulit ja chili pieneksi. Ruskista jauheliha pannulla ja lisää sipulit, paprika sekä kaikki mausteet ketsuppia/tomaattisosetta lukuunottamatta. Kääntele kypsäksi saakka. Lisää lopuksi ketsuppi tai tomaattisose ja anna lämmetä hetki.



lauantai 16. maaliskuuta 2013

Salsa tuoreista tomaateista

Tortillojen, pihvin tai kalan kastikkeeksi sopii tuoreista aineksista tehty salsa, jota ei kuumenneta missään vaiheessa. Se ei maistu samalle kuin kaupasta ostettu tai keitetty salsa, mutta raikas ja maukas se on.

Salsa tulee helposti valmiiksi monitoimikoneessa tai Tuppervaaran Pikakokilla. Rakenteen voi määrittää haluamakseen, joko hienoksi tai sitten karkeammaksi. Joissain ohjeissa pyydetään ottamaan tomaateista siemenet pois. Itse jätän siemenet salsaan, mutta tällöin versio on kylläkin vetisempi, mutta koko tomaatti tulee käytetyksi. Talviaikaan ostan useimmiten makeita kirsikkatomaatteja ja niitä on yleensä ruokavarastossa valmiina. Tällä kertaa korvasin yhden tomaatin muutamalla keltaisella kirsikkatomaatilla ja hyvin toimi. Kirsikkatomaateista ja tuoreista sipulinvarsista saa muuten oivan lisäkkeen yksistäänkin.

Tarpeet:


3 tomaattia
1 salottisipuli
tuoretta chiliä niin paljon kuin makuaisti kestää
0,5 korianteriruukusta
0,5 limen mehu
ripaus suolaa

Teko-ohje:


Hurauta ainekset monitoimikoneessa tai pikakokilla sekaisin. Tarjoile!






tiistai 26. helmikuuta 2013

Makeantuliset broilerinkoivet

Viikonloppuna tulee herkuteltua, mutta viime viikkoina on pitänyt yrittää säästää talousmenoissa, jotta matkakassaan jäisi vähän enemmän rahaa. Broilerinkoivet ovat edullisia, tosin kultani mielestä niiden syömiseen menee enemmän energiaa kuin niistä saa. Tuleehan sitä annoksesta biojätettä ja ehkä se edullisuus on vain silmän lumetta. Joka tapauksessa hyvällä marinadilla koipipaloista tuli maukasta ruokaa. Koipien kanssa joutuu ennakoimaan, sillä niiden pitäisi ehtiä marinoitua monta tuntia, mielellään yön yli. Lisukkeeksi sopii bataattiranskalaiset uunissa, bataattipyree tai raikas salaatti. Marinadi, jolla koivet marinoitiin sopii myös muulle broilerinlihalle ja possulle.



Tarpeet:


800g-1000g broilerin koipia
3 suurta valkosipulinkynttä
1 tl suolaa
cayenne-pippuria tai chilijauhetta
1 dl makeaa chilikastiketta
4 rkl punaviinietikkaa
4 rkl öljyä

Teko-ohje:


Sekoita kaikki mausteet, chilikastike, etikka ja öljy keskenään. Laita broilerinkoivet riittävän isoon ja vahvaan muovipussiin ja hulauta marinadi perään. Puristele pussia niin, että maustekastike leviää kaikkialle. Anna maustua yön yli jääkaapissa. Kypsennä koipia uunipellillä 200 asteessa noin 45-60 minuuttia tai kunnes koivet ovat kypsiä.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Guacamole

Kaupan guacamolessa avokado on vähemmistöosakkaana raaka-aineluettelossa. Näin helppotekoinen tahna kannattaakin tehdä itse, kun vain löytää hyviä avokadoja. Monesti guacamoleen laitetaan chiliä tai jalopenoa, mutta lempeämmän version saa jättämällä tuliset ainesosat pois. Tahnasta voi tehdä täysin sileää tai karkeampaa rakenteeltaan. Guacamolea kannattaa kokeilla tex-mex ruokien lisäksi myös ihan leivän päällä.



Tarpeet:


2 syöntikypsää avokadoa
1 limen mehu
puolikas sipuli tai punasipuli
nippu tuoretta korianteria
pieni tomaatti
valkosipulin kynsi
ripaus suolaa
(chiliä tai jalapenoa)


Teko-ohje:


Halkaise avokadot ja poista kivi. Irroita hedelmäliha lusikalla ja muussaa se kulhossa haarukalla hienommaksi. Pirskottele tummumisen välttämiseksi limen mehua avokadososeen päälle. Pilko  tomaatti pieneksi (poista halutessasi tomaatin siemenet). Hienonna korianteri pieneksi silpuksi ja  silppua sipulit (sekä chili). Sekoita kaikki ainekset keskenään.

Jos haluat sileän soseen, muussaa ainekset tehosekoittimessa tai sauvavatkaimella. Tarkista lopuksi maku.