Näytetään tekstit, joissa on tunniste hampurilainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hampurilainen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 27. toukokuuta 2024

Kanaburger

Minulla oli tarkoitus tehdä nopeat kanaburgerit grillissä, mutta terävä sadekuuro pyyhkäisi suunnitelmat tiehensä. Purilaiset onnistuivat oikein hyvin myös hellalla, vaikka grillistä olisi saanut niihin mukavaa tulen makua.

Kanaburgerit valmistuvat melko vähillä valmisteluilla, sillä pihvitaikina on helppo ja nopea tehdä, eikä pilkkomiseen mene pitkää aikaa. Kaupan valmis coleslaw lisää joutuisuutta, makua ja rapsakkuutta.  Kevätsipulit ovat tähän aikaan vuodesta hyviä ja niitä lisätään pihvitaikinaan sekä mauksi hampurilaisen väliin. Käytän kevätsipuleista niin valkoisen osan kuin varret.




Tarpeet:

400 g broilerin jauhelihaa

3 kevätsipulin vartta

1 valkosipulin kynsi (oikeasti laitoin kolme!)

0,75 tl savupaprikaa

chiliä maun mukaan

suolaa

mustapippuria myllystä

öljyä paistamiseen


4 cheddarviipaletta

rapeaa salaattia

1 prk coleslawta

chilihilloa tai -kastiketta

4 hampurilaissämpylää (briossi)


Teko-ohje:

Valmista ensin pihvitaikina. Aloita leikkaamalla sipulinvarret ohuiksi renkaiksi ja hienontamalla valkosipulit. Lisää kulhoon jauheliha, sipulit sekä mausteet. Sekoita hyvin. Voit paistaa pienen nokareen taikinaa tarkastaaksesi maun. Muista, että broileri syödään aina kypsänä!

Kostuta kädet ja muotoile neljä pyöreää pihviä. Laita ne öljytylle pannulle keskilämpöön paistumaan noin 8–10 minuutiksi. Käännä paiston puolivälissä. Laita pari minuuttia ennen valmistumista cheddar-siivut pihvin pinnalle sulamaan. Paahda toisella pannulla hampurilaissämpylät.

Kokoa hampurilainen niin, että hampurilaissämpylän väliin tulee pohjalle rapeaa salaattia, kerros coleslawta, pihvi, uusi kerros coleslawta, sipulirenkaita ja vielä makuun sopiva määrä chilihilloa tai -kastiketta. Tarjoile ja nauti!

 

perjantai 19. kesäkuuta 2020

Marinoidut punasipulit

Marinoidut punasipulit ovat monikäyttöisiä ja kauniita. Ne sopivat salaattiin, hampurilaisen, grillatun lihan kaveriksi. Itse tykkään laittaa viimeiset renkaat lohileivän päälle. Käytän maustelientä myös osana salaatin kastiketta ja kun haluan jytympää makua, poimin liemestä inkiväärinpalaset suuhuni. Oikeastaan pippurit ja laakerinlehti ovat ainoita, joita tästä keitoksesta ei tule erikseen syödyksi.

Kesällä grillataan ja syödään ulkona, jos vain kelit sen sallivat. Soppasirkus-ulkokeittiöstä toivotetaan tämän reseptin myötä hyvää juhannusta!




Tarpeet:



2-4 punasipulia
1 dl vettä
0,5 dl omenaviinietikkaa
0,5 dl sokeria
muutama kokonainen maustepippuri
laakerinlehti
3 cm pala muhkeaa inkivääriä ohuina viipaleina
1-2 rkl sinapinsiemeniä


Teko-ohje:



Mittaa mausteliemiainekset kattilaan. Kiehauta liemi.

Kuori sipulit ja leikkaa niistä renkaita (noin 2 mm paksuja).

Lisää sipulit kuuman liemen joukkoon ja anna jäähtyä.

sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Aasialainen Sloppy Joe burger ja lime coleslaw

Ensi yönä on vuotuinen amerikkalaisen jalkapallon huipentuma eli Super Bowl. Kisaamassa on tänä vuonna Floridan Miamissa Kansas City Chiefs ja San Francisco 49ers. Super Bowlilla on pitkät perinteet ja nyt on järjestyksessä 54. loppuottelu. Urheilutapahtuman lisäksi kyseessä on kunnon amerikkalainen show, jonka puoliajan ohjelmasta, kotikatsomoiden ruokatarjoiluista ja tv-mainoksista kohistaan. Tänä vuonna kotimaassakin Lidl mm. möi amerikkalaisen jalkapallojoukkueiden pipoja.

Amerikkalaisten yksi suosikkiruoka kisakatsomossa on Sloppy Joe sämpylät. Ne ovat runsaalla jauhelihakastikkeella täytettyjä hampurilaisia. Siinä missä perinteisen hampurilaisen sisään kätketään tomaattia, juustoa ja muita lisukkeita, sloppy joessa on käytännössä vain jauhelihakastiketta. Täällä tuhansien kilometrien päässä ei kuitenkaan tarvitse niin pilkuntarkasti ohjetta noudattaa ja itse tykkäsin laittaa purilaisen sisään myös coleslawta, joka tasapainottaa makua kivasti ja tuo rapsakkuutta. Salaatti kannattaa tehdä, vaikka sen söisi erikseen, on hyvää ja nopea tehdä!

Ohje on napattu Delishistä.


Tarpeet:


1 rkl seesamiöljyä
pieni sipuli
3-5 valkosipulinkynttä
400 g nauta-sika jauhelihaa
1,25 dl ketsuppia
1,25 dl hoisin-kastiketta
2 rkl soijakastiketta (kiinalaista)
2 rkl ruskeaa sokeria
1 rkl omenaviinietikkaa
(suolaa)
mustapippuria myllystä

Lisäksi:


3 rkl seesaminsiemeniä
2 kevätsipulin vartta
4 briossisämpylää


Tarpeet lime-coleslaw (kaalisalaatti):


200 g raastettua valkokaalia (käytin Pirkka-sarjan valmiiksi raastettua kotimaista valkokaalia)
0,5 dl valkosipulimajoneesia (käytin Poppamiehen paahdettu valkosipuli-majoneesia)
1 limen mehu
hyppysellinen suolaa
mustapippuria myllystä



Teko-ohje:


Kuori ja hienonna sipulit. Kuumenna seesamiöljy keskikovalla lämmöllä (palaa helposti). Lisää sipulit ja anna kuullottua keskilämmöllä. Lisää jauheliha pannulle. Murustele jauhelihaa pienemmiksi paloiksi paistinlastalla ja anna sen kypsyä muutama minuutti. Jauhelihan ei tarvitse ruskistua kypsyessään.

Lisää pannulle muut kastikeaineet ja anna tekeytyä miedolla lämmöllä, kunnes kastikkeesta tulee paksumpaa.

Sekoita kaalisalaatin ainekset kulhossa.

Paahda seesaminsiemeniä  puhtaalla ja kuivalla pannulla. Kun siemenet alkavat poksahdella, ovat ne valmiita.

Paahda hampurilaissämpylöitä uunissa grillivastuksen alla tai pannulla, kunnes ne ovat lämmenneet.

Kokoa hampurilainen niin, että pohjan päälle tulee reilusti jauhelihakastiketta, seesaminsiemeniä ja silputtua kevätsipulia. Voit lisätä kaalisalaatin hampurilaisen sisään tai tarjoilla sen lautasella erikseen.

torstai 14. marraskuuta 2013

Kahden juuston hampurilaiset

Hesarissa julkaistiin mainiolta kuulostava hampurilaisresepti ja herkullinen kuva ruokaosion etusivulla. Ei tarvinnut kauaa miettiä, ottaisiko ohjeen tuotantoon. Ohjeen ainesosaluettelo tuntui aika pitkältä ja jouduin jonkun verran tuunaamaan ohjetta, kun kaupasta ei ihan jokaista tarveainetta sattunut kohdalle. Valkosipulia ja vuohenjuustoa ei myöskään säästelty!

Hyvä vinkki kaikille ruokareseptejä seuraaville on lukea koko ohje etukäteen läpi. Jos olisin itse tehnyt näin, olisin huomannut punasipuleiden vaativan neljän tunnin marinoinnin. No ongelmat ratkaistaan sitä mukaa kuin niitä ilmaantuu ja sain makeat punasipulit hampurilaisen väliin pikavauhtia kikkailemalla.

Hampurilaispihvit kutistuvat jonkin verran paistettaessa. Muotoilen pihvit yleensä öljytyllä pikkulautasella, jolloi sekä muoto että koko asettuu kohdalleen. Öljytyltä lautaselta pihvit on helppo liu'uttaa paistinpannulle.

Sämpylät olivat tässä annoksessa itse tehdyt, ohje löytyy täältä ja muita purilaisohjeita on koottu tänne.






Tarpeet:


Neljä hampurilaissämpylää
700 g naudan jauhelihaa
suolaa ja mustapippuria
öljyä

Marinoitu punasipuli:


1 punasipuli
3 rkl valkoviinietikkaa
2 rkl sokeria
0,5 tl suolaa

Majoneesi:


1 dl valkosipulimajoneesia (Aioli-tuubista)
1 valkosipulinkynsi
2 rkl chipotle grillikastiketta (Sweet Baby Ray)
tabascoa
1 rkl limettimehua
ripaus sokereia
suolaa ja mustapippuria

Lisäksi:


4 viipaletta vuohenjuustoa
4 viipaletta cheddarjuustoa
salaatinlehtiä

Teko-ohje:


Aloita punasipulin marinoimisella: Kuori ja viipaloi sipuli. Kiehauta viinietikka, lisää sokeri ja suola ja sekoita. Laita sipulinviipaleet kuumaan liemeen ja hauduta miedolla lämmöllä kunnes sipulit ovat pehmeitä. Jäähdytä.

Tee majoneesi: Kuori ja hienonna valkosipuli. Sekoita kaikki ainekset majoneesiin. Tarkista maku. Majoneesissa on oltava voimakkaan makuista, jotta se maistuisi hampurilaisen sisällä. Laita jääkaappiin maustumaan.

Jatka muilla valmisteluilla: Aseta lautasille vuohenjuustot, cheddarviipaleet ja salaatit. Ota sipulit ja majoneesikastike esille. Laita leivät paahtumaan 175 asteeseen. Muotoile jauhelihasta neljä pihviä. Paista pihvejä kuumassa öljyssä molemmin puolin. Naudan jauhelihan voi jättää mediumiksi halutessasi. Mausta pihvit suolalla ja pippurilla.

Hauska tapa on laittaa komponentit tarjolle niin. että ruokailijat voivat koota oman purilaisensa!


maanantai 20. toukokuuta 2013

Coleslaw eli amerikkalainen kaalisalaatti

Tein hampurilaisten lisäkkeeksi coleslawta. Sitä tuli iso kulho, vaikka yritin tehdä pienesti. Onneksi salaatti säilyy pari päivää hyvänä, kunhan säilyttää kylmässä.

Tein raasteen yleiskoneella, vaikka yleensä se kehoitetaan tekemään esim. juustohöylällä tai ohuesti veitsellä. Joskus on vaan niin paljon parempi olla nopea kuin hidas ;) Laitoin ohjeessa mainitun desin verran valmista majoneesia kastikkeeseen, mutta ehkä ensi kerralla vähennän määrää.



Tarpeet:


500 g varhaiskaalia
1 iso porkkana tai pari pienempää

Kastike:


1 dl majoneesia
1 dl kermaviiliä
1-2 rkl sitruunamehua
1 rkl sinappia
ripaus suolaa
0,5 tl sokeria
pyöräytykset mustapippuria myllystä


Teko-ohje:


Leikkaa kaali erittäin ohuiksi suikaleiksi juustohöylällä tai monitoimikoneessa. Raasta kuorittu porkkana. Sekoita kastikeaineet isossa kulhossa. Lisää kaalinsuikaleet ja porkkanaraaste kastikkeen joukkoon ja sekoita hyvin. Anna salaatin maustua jääkaapissa.

lauantai 18. toukokuuta 2013

Hampurilaissämpylät

Kunnon hampurilainen vaatii kunnon sämpylän. Leivoin Myllyn parhaan ohjeella hampurilaissämpylöitä. Tein taikinaa tuplamäärän ja pakastin ylimääräiset sämpylät tulevia hampurilaisgrillailuja varten.

Hampurilaissämpylä pitäisi saada kohoamaan ylöspäin. Katselin netistä inspiraatiota ja jotkut käyttävät isoilta muffinssivuoilta näyttäviä peltejä tai kenties amerikkalaisilla on jo oman hampparipeltinsäkin. Yksi ratkaisu on tehdä vanteet kohoavan sämpylän ympärille. Askartelin itse vanteet kopiopaperista leikkaamalla. Se ei ole paloturvallinen tapa toimia, koska paperi ei kestä kovin kuumaa uuninlämpöä. Fiksumpaa olisikin ollut tehdä vanteet vaikkapa foliosta. No minä tein kuitenkin kopiopaperista: leikkasin pitkän sivun suuntaisesti noin kolmen sentin paksuisia soiroja, jotka nidoin renkaaksi kahdella niitillä. Leikkasin lopuksi leivinpaperista sisävanteeksi suikaleita, joilla estin kohoavan sämpylän koskettamisen kopiopaperivanteeseen. Paistoin sämpylöitä 200 asteessa noin parikymmentä minuuttia. Kopiopaperi ei ehtinyt tässä ajassa ruskistua.

Blogistani löytyy pari hampurilaispihviohjetta: cajun mausteiset hampurilaispihvit ja chili-basilika pihvit.





Tarpeet:


6 dl vettä
50 g hiivaa
1 tl suolaa (ohjeessa oli 2 tl)
n. 8 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
n. 6 dl durumvehnäjauhoja (käytin sämpyläjauhoja ja täysjyvävehnäjauhoja)
4 rkl sokeria
2 rkl öljyä

 

Pinnalle:


n. 1 dl vettä
0,5-1 dl täysjyvä seesaminsiemeniä

Teko-ohje:


Liuota hiiva kädenlämpöiseksi lämmitettyyn veteen. Lisää suola, sokeri ja öljy ja alusta taikinaksi jauhoilla käsin tai koneella. Löysähköstä taikinasta saat kuohkeimmat sämpylät. Kohota taikina peitettynä kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa. Jaa kohonnut taikina kahteen osaan ja leivo ensimmäisestä palasta tanko ja ota siitä 10 palasta. Pyörittele niistä sämpylöitä, aseta ne leivinpaperin päälle uunipellille ja asettele foliosta tekemäsi muotti sämpylän ympärille. Anna kohota kaksinkertaisiksi peitettyinä. Voitele sämpylöiden pinta vedellä tai maidolla, ripottele pinnalle halutessasi seesaminsiemeniä. Paista 225-asteisessa uunissa 10-15 min. Paistoin kopiopaperivanteiset sämpyläni 200 asteessa ja paistoaika oli myös pidempi.


tiistai 9. huhtikuuta 2013

Hampurilaiset chilillä ja basilikalla

Grillauskausi avattiin hampurilaisilla. Hiiligrilli on vielä lumen peitossa, mutta sähkögrilli parvekkeella toimi moitteettomasti. Olihan viikonloppuna nätit kelitkin.

Hampurilaisiin laitettiin "Ruokasuosikit grilliruoat" kirjan inspiroimana chilillä ja basilikalla maustetut jauhelihapihvit. Alkuperäisessä ohjeessa pyydetään laittamaan kaksi pientä punaista chiliä ilman siemeniä. Itse käytin yhden kuivatun punaisen chilin siemenineen pihveihin ja siitä tuli melko mieto potku. Mikrossa paistetun koepihvin perusteella lisäsin loppuvaiheessa taikinaan chilijauhetta ronskilla kädellä. No chilit ovat erilaisia ja maut ovat erilaisia, mutta koepihvi kannattaa tehdä.

Lisäkkeenä tarjosin Papu-fetasalaattia, bataattikolikoita ja valkosipuleita.


Tarpeet:


700 g nauta-sika jauhelihaa
1 punainen paprika
3-4 valkosipulinkynttä
tuoretta tai kuivattua chiliä maun mukaan
1 ruukku tuoretta basilikaa
0,5 tl juustokuminajauhetta
suolaa ja pippuria

Lisäksi hampurilaisten kanssa: sämpylöitä, kastikkeita ja salaattia

 

Teko-ohje:


Pilko paprika, chili ja valkosipulinkynnet pieniksi (0,5 cm) palasiksi. Silppua noin puolet basilikasta pieneksi hakkelukseksi ja säästä toinen puoli ripoteltavaksi kypsien pihvien pinnalle. Sekoita kaikki aineet kulhossa kunnolla sekaisin ja muotoile pihvit. Pihvit kutistuvat paistamisessa, joten tee sämpylää isompi pihvi.

Lämmitä grilli valmiiksi. Grillaa jauhelihapihvejä kummaltakin puolelta 3-5 minuuttia tai kunnes ne ovat läpikypsiä. Koristele pihvit lopuilla basilikan oksilla ja tarjoile sämpylöiden ja lisukkeiden kanssa. Pihvit voi paistaa myös pannulla tai uunissa.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Cajun-maustettu hampurilaispihvi

Tämä on hemmotteluruokaa kullalleni: hampurilaista ja bataattia eli hänen lempparinsa samalla lautasella. Muutenkin kevään edetessä alkaa mieleen pulpahdella ihanat kesägrillaukset ja vaikka paistoin nämä pihvit uunissa, tulee niihin kesällä grillatessa vielä herkullinen twisti lisää.

Laitoin pihveihin paljon maustetta ja niistä tuli minun makuuni aika tulisia. Jos mausteiden määrä epäilyttää, kannattaa maustamista tehdä vähän kerrallaan ja kypsentää joko mikrossa tai paistinpannulla välillä koepaloja.

Lisänä tarjosin uunissa tehtyjä bataattiranskalaisia ja korianterisilpulla ryyditettyä majoneesia. Tein pihveistä paksuja ja itse hampurilainen syötiin avoversiona. En laittanut taikinaan kananmunaa ja pihvien rakenne jäi murumaiseksi. Pihvit kannattaakin kääriä pekoniin ja paistaa uunissa ritilällä.



Tarpeet noin kuuteen pihviin:


200 g bataattia
400 g nauta-sikajauhelihaa
1 hapan omena
1 sipuli
tuoretta korianterisilppua (noin puoli punttia)
1 tl cayennepippuria
2 isoa valkosipulinkynttä
0,5 tl paprikaa
1 tl timjamia
1 tl oreganoa
suolaa ja pippuria
1 pkt savupekonia

Teko-ohje:


Keitä bataatit kevyesti suolatussa vedessä pehmeiksi (noin vartti). Valuta bataatit hyvin ja soseuta ne haarukalla hienoksi muhennokseksi. Laita jauheliha kulhoon, lisää siihen bataattisose ja raastettu omena. Raasta joukkoon myös sipuli tai pilko se veitsellä pieneksi kuutioksi. Purista valkosipuli ja lisää kaikki mausteet. Sekoita ainekset keskenään. Muotoile noin kuusi pihviä ja laita ne jääkaappiin tekeytymään noin puoleksi tunniksi. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Kääräise pihvit ennen paistamista pekoniin ja laita ne paistumaan pellille ritilän päälle noin 20-30 minuutiksi, kunnes ne ovat kypsiä. Paistamisen voi tehdä myös grillissä, aika riippuu pihvien paksuudesta.