Näytetään tekstit, joissa on tunniste pihvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pihvi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Lampaan ulkofilettä ja herkkusienikastiketta

Harjoittelin pääsiäislampaan tekoa ja tänä vuonna eri tapaan kuin aikaisemmin. Nyt tarjolla olisi lampaan ulkofilettä, jonka paistoin sellaisenaan ilman marinointia, pannulla. Kastikekaan ei ole perinteisimmästä päästä, mutta kultani ehdottamalla reseptillä siitä tuli hyvää. Kastike on saanut inspiraationsa 90-luvun lopussa telkussa pyörineestä Makupalat ohjelmasta. Ohjeessa herkkusienet lisätään pariin otteeseen, mietin miksi näin pyydettiin tekemään. Olisikohan ollut muutenkin tarkoitus käyttää säilykeherkkusieniä?




Tarpeet lammas:

4 lampaan/karitsan ulkofilettä
voimariiniä paistamiseen
6 valkosipulinkynttä
suolaa ja pippuria myllystä

Tarpeet herkkusienikastike:

reilu nokare voita
1 sipuli
1 paketti tuoreita herkkusieniä
2 valkosipulin kynttä + pihvien kanssa paistetut kynnet
1 rkl hunajaa
2-3 rkl vehnäjauhoja
2 rkl tomaattipyrettä
1 dl kermaa
2 dl pihvipannun huuhtelulientä tai vettä ja fondia
mustapippuria
suolaa
tuoretta timjamia

Teko-ohje:

Lammas: Ota fileet hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Siisti ja kuivaa fileet. Kuumenna paistinpannu ja lisää voimariini ja valkosipulinkynnet. Ruskista fileet pannulla molemmilta puolilta. Laske pannun lämpötilaa ja paista fileitä haluamaasi kypsyyteen. Itselläni file tuli enää vähän punertavaksi 5 minuutissa per puoli.

Kastike: Pilko sipulit pieneksi ja viipaloi herkkusienet. Kuullota sipuli voissa. Lisää pari ruokalusikallista tomaatipyrettä, osa herkkusienistä ja valkosipuli. Ripottele vehnäjauhot seoksen päälle pannulle ja sekoita kunnolla. Lisää liemi (vesi+fondia) sekä loput herkkusienet ja sekoita edelleen. Lisää kerma ja kiehauta. Lisää hunaja. Tarkista suola ja lisää pippuri sekä timjami.


sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Cajun-maustettu hampurilaispihvi

Tämä on hemmotteluruokaa kullalleni: hampurilaista ja bataattia eli hänen lempparinsa samalla lautasella. Muutenkin kevään edetessä alkaa mieleen pulpahdella ihanat kesägrillaukset ja vaikka paistoin nämä pihvit uunissa, tulee niihin kesällä grillatessa vielä herkullinen twisti lisää.

Laitoin pihveihin paljon maustetta ja niistä tuli minun makuuni aika tulisia. Jos mausteiden määrä epäilyttää, kannattaa maustamista tehdä vähän kerrallaan ja kypsentää joko mikrossa tai paistinpannulla välillä koepaloja.

Lisänä tarjosin uunissa tehtyjä bataattiranskalaisia ja korianterisilpulla ryyditettyä majoneesia. Tein pihveistä paksuja ja itse hampurilainen syötiin avoversiona. En laittanut taikinaan kananmunaa ja pihvien rakenne jäi murumaiseksi. Pihvit kannattaakin kääriä pekoniin ja paistaa uunissa ritilällä.



Tarpeet noin kuuteen pihviin:


200 g bataattia
400 g nauta-sikajauhelihaa
1 hapan omena
1 sipuli
tuoretta korianterisilppua (noin puoli punttia)
1 tl cayennepippuria
2 isoa valkosipulinkynttä
0,5 tl paprikaa
1 tl timjamia
1 tl oreganoa
suolaa ja pippuria
1 pkt savupekonia

Teko-ohje:


Keitä bataatit kevyesti suolatussa vedessä pehmeiksi (noin vartti). Valuta bataatit hyvin ja soseuta ne haarukalla hienoksi muhennokseksi. Laita jauheliha kulhoon, lisää siihen bataattisose ja raastettu omena. Raasta joukkoon myös sipuli tai pilko se veitsellä pieneksi kuutioksi. Purista valkosipuli ja lisää kaikki mausteet. Sekoita ainekset keskenään. Muotoile noin kuusi pihviä ja laita ne jääkaappiin tekeytymään noin puoleksi tunniksi. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Kääräise pihvit ennen paistamista pekoniin ja laita ne paistumaan pellille ritilän päälle noin 20-30 minuutiksi, kunnes ne ovat kypsiä. Paistamisen voi tehdä myös grillissä, aika riippuu pihvien paksuudesta.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Pihviä ja maustevoita


Pihvi ja uunijuurekset ovat herkutteluruokaa parhaimmasta päästä.. Paistan pihvit valurautapannulla ja Oivariinissa. Pihvikurssilla opetettiin, että Oivariinissä on juuri oikea suhde voita ja öljyä. Öljy kestää kovempaa paistolämpötilaa ja voi tuo makua pihviin. Valurautapannu on ollut yksi järkevimmistä keittiöhankinnoistani. Ostin sen opiskeluaikoina monta vuotta sitten ja vaikka hinta silloin hirvittikin, se kannatti ostaa.

Pihvinpaistamisessa kokemus tuo varmuutta ja kaikki lähtee siitä, että liha on hyvää ja mureaa. Alkuaikoina katsoin kellosta paistoaikaa per puoli ja vieläkin yritän pitää jotain käsitystä ajasta. Pihvit ovat kuitenkin eripaksuisia, pannun lämpötila vaihtelee ja mitä tahansa muuta voi sattua. On käynyt niinkin, että paistettu pihvi on pitänyt laittaa  ruokalautaselta uudelleen pannulle kypsymään lisää. Pihvi on minusta parasta puoliraakana, mutta makuja on monia. Helpointa lienee paistaa pihvi täysin kypsäksi, joku sellaistakin on toivonut. Syöjät kuitenkin odottavat pihviä, eikä toisinpäin.

Joskus liian paljon hyvää on ihanaa ja pihvin kanssa tuleekin helposti herkuteltua myös lisäkkeissä. Vuohenjuustoperunat tai valkosipulikermaperunat ovat oiva lisäke. Myös uunijuurekset sopivat mainiosti pihvin kylkeen. Punajuuri ja bataatti ovat suosikkejani, siihen päälle kuin vielä lisää nokareet vuohenjuustoa ja kylkeen paahdetut valkosipulit, on ruokaelämys täydellinen. Kastikkeen voi korvata joskus maustevoilla, jota on helppo maustaa omaan makuun sopivaksi.



Maustevoi pihville (viisi voinappia)


 
50 g voita
1 valkosipulinkynsi
1 mm paprikajauhetta
(hyppysellinen   suolaa)
pyöräytys tai pari pippurimyllystä
1 mm timjamia

Kuutioi voi kulhoon ja anna hetki notkistua huoneenlämmössä.  Kuori valkosipulinkynsi ja hienonna se. Lisää mausteet hyvin sekoittaen. Laita voi leivinpaperin päälle ja muotoile se noin kolmen sentin tangoksi. Laita maustevoipötkö jääkaappiin tai pakastimeen kovettumaan. Kun pihvit ovat valmiit, leikkaa maustevoista nappula pihvin päälle.

Tarjoile pihvin ja uunijuuresten kera.