Näytetään tekstit, joissa on tunniste burgerpihvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste burgerpihvi. Näytä kaikki tekstit

torstai 14. marraskuuta 2013

Kahden juuston hampurilaiset

Hesarissa julkaistiin mainiolta kuulostava hampurilaisresepti ja herkullinen kuva ruokaosion etusivulla. Ei tarvinnut kauaa miettiä, ottaisiko ohjeen tuotantoon. Ohjeen ainesosaluettelo tuntui aika pitkältä ja jouduin jonkun verran tuunaamaan ohjetta, kun kaupasta ei ihan jokaista tarveainetta sattunut kohdalle. Valkosipulia ja vuohenjuustoa ei myöskään säästelty!

Hyvä vinkki kaikille ruokareseptejä seuraaville on lukea koko ohje etukäteen läpi. Jos olisin itse tehnyt näin, olisin huomannut punasipuleiden vaativan neljän tunnin marinoinnin. No ongelmat ratkaistaan sitä mukaa kuin niitä ilmaantuu ja sain makeat punasipulit hampurilaisen väliin pikavauhtia kikkailemalla.

Hampurilaispihvit kutistuvat jonkin verran paistettaessa. Muotoilen pihvit yleensä öljytyllä pikkulautasella, jolloi sekä muoto että koko asettuu kohdalleen. Öljytyltä lautaselta pihvit on helppo liu'uttaa paistinpannulle.

Sämpylät olivat tässä annoksessa itse tehdyt, ohje löytyy täältä ja muita purilaisohjeita on koottu tänne.






Tarpeet:


Neljä hampurilaissämpylää
700 g naudan jauhelihaa
suolaa ja mustapippuria
öljyä

Marinoitu punasipuli:


1 punasipuli
3 rkl valkoviinietikkaa
2 rkl sokeria
0,5 tl suolaa

Majoneesi:


1 dl valkosipulimajoneesia (Aioli-tuubista)
1 valkosipulinkynsi
2 rkl chipotle grillikastiketta (Sweet Baby Ray)
tabascoa
1 rkl limettimehua
ripaus sokereia
suolaa ja mustapippuria

Lisäksi:


4 viipaletta vuohenjuustoa
4 viipaletta cheddarjuustoa
salaatinlehtiä

Teko-ohje:


Aloita punasipulin marinoimisella: Kuori ja viipaloi sipuli. Kiehauta viinietikka, lisää sokeri ja suola ja sekoita. Laita sipulinviipaleet kuumaan liemeen ja hauduta miedolla lämmöllä kunnes sipulit ovat pehmeitä. Jäähdytä.

Tee majoneesi: Kuori ja hienonna valkosipuli. Sekoita kaikki ainekset majoneesiin. Tarkista maku. Majoneesissa on oltava voimakkaan makuista, jotta se maistuisi hampurilaisen sisällä. Laita jääkaappiin maustumaan.

Jatka muilla valmisteluilla: Aseta lautasille vuohenjuustot, cheddarviipaleet ja salaatit. Ota sipulit ja majoneesikastike esille. Laita leivät paahtumaan 175 asteeseen. Muotoile jauhelihasta neljä pihviä. Paista pihvejä kuumassa öljyssä molemmin puolin. Naudan jauhelihan voi jättää mediumiksi halutessasi. Mausta pihvit suolalla ja pippurilla.

Hauska tapa on laittaa komponentit tarjolle niin. että ruokailijat voivat koota oman purilaisensa!


tiistai 9. huhtikuuta 2013

Hampurilaiset chilillä ja basilikalla

Grillauskausi avattiin hampurilaisilla. Hiiligrilli on vielä lumen peitossa, mutta sähkögrilli parvekkeella toimi moitteettomasti. Olihan viikonloppuna nätit kelitkin.

Hampurilaisiin laitettiin "Ruokasuosikit grilliruoat" kirjan inspiroimana chilillä ja basilikalla maustetut jauhelihapihvit. Alkuperäisessä ohjeessa pyydetään laittamaan kaksi pientä punaista chiliä ilman siemeniä. Itse käytin yhden kuivatun punaisen chilin siemenineen pihveihin ja siitä tuli melko mieto potku. Mikrossa paistetun koepihvin perusteella lisäsin loppuvaiheessa taikinaan chilijauhetta ronskilla kädellä. No chilit ovat erilaisia ja maut ovat erilaisia, mutta koepihvi kannattaa tehdä.

Lisäkkeenä tarjosin Papu-fetasalaattia, bataattikolikoita ja valkosipuleita.


Tarpeet:


700 g nauta-sika jauhelihaa
1 punainen paprika
3-4 valkosipulinkynttä
tuoretta tai kuivattua chiliä maun mukaan
1 ruukku tuoretta basilikaa
0,5 tl juustokuminajauhetta
suolaa ja pippuria

Lisäksi hampurilaisten kanssa: sämpylöitä, kastikkeita ja salaattia

 

Teko-ohje:


Pilko paprika, chili ja valkosipulinkynnet pieniksi (0,5 cm) palasiksi. Silppua noin puolet basilikasta pieneksi hakkelukseksi ja säästä toinen puoli ripoteltavaksi kypsien pihvien pinnalle. Sekoita kaikki aineet kulhossa kunnolla sekaisin ja muotoile pihvit. Pihvit kutistuvat paistamisessa, joten tee sämpylää isompi pihvi.

Lämmitä grilli valmiiksi. Grillaa jauhelihapihvejä kummaltakin puolelta 3-5 minuuttia tai kunnes ne ovat läpikypsiä. Koristele pihvit lopuilla basilikan oksilla ja tarjoile sämpylöiden ja lisukkeiden kanssa. Pihvit voi paistaa myös pannulla tai uunissa.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Cajun-maustettu hampurilaispihvi

Tämä on hemmotteluruokaa kullalleni: hampurilaista ja bataattia eli hänen lempparinsa samalla lautasella. Muutenkin kevään edetessä alkaa mieleen pulpahdella ihanat kesägrillaukset ja vaikka paistoin nämä pihvit uunissa, tulee niihin kesällä grillatessa vielä herkullinen twisti lisää.

Laitoin pihveihin paljon maustetta ja niistä tuli minun makuuni aika tulisia. Jos mausteiden määrä epäilyttää, kannattaa maustamista tehdä vähän kerrallaan ja kypsentää joko mikrossa tai paistinpannulla välillä koepaloja.

Lisänä tarjosin uunissa tehtyjä bataattiranskalaisia ja korianterisilpulla ryyditettyä majoneesia. Tein pihveistä paksuja ja itse hampurilainen syötiin avoversiona. En laittanut taikinaan kananmunaa ja pihvien rakenne jäi murumaiseksi. Pihvit kannattaakin kääriä pekoniin ja paistaa uunissa ritilällä.



Tarpeet noin kuuteen pihviin:


200 g bataattia
400 g nauta-sikajauhelihaa
1 hapan omena
1 sipuli
tuoretta korianterisilppua (noin puoli punttia)
1 tl cayennepippuria
2 isoa valkosipulinkynttä
0,5 tl paprikaa
1 tl timjamia
1 tl oreganoa
suolaa ja pippuria
1 pkt savupekonia

Teko-ohje:


Keitä bataatit kevyesti suolatussa vedessä pehmeiksi (noin vartti). Valuta bataatit hyvin ja soseuta ne haarukalla hienoksi muhennokseksi. Laita jauheliha kulhoon, lisää siihen bataattisose ja raastettu omena. Raasta joukkoon myös sipuli tai pilko se veitsellä pieneksi kuutioksi. Purista valkosipuli ja lisää kaikki mausteet. Sekoita ainekset keskenään. Muotoile noin kuusi pihviä ja laita ne jääkaappiin tekeytymään noin puoleksi tunniksi. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Kääräise pihvit ennen paistamista pekoniin ja laita ne paistumaan pellille ritilän päälle noin 20-30 minuutiksi, kunnes ne ovat kypsiä. Paistamisen voi tehdä myös grillissä, aika riippuu pihvien paksuudesta.