maanantai 30. syyskuuta 2024

Lempeä peruna-cheddar-parsakaalikeitto

Äitini on toivonut blogiini perunaruokia, kun hän on sitä sukupolvea, jolle peruna on perusruokaa. Lapsena perunavelli oli herkkuani, mutta paistinperunoita olen inhonnut aina. Uuniperunat ovat minusta  parhaita Cafe Picnicin täytteillä. Kotona valmistetuista perunaruokani ehdoton ykkönen on intialainen perunacurry, jonka ohjeen julkaisen myöhemmin. Viime viikolla sain kuitenkin inspiraation kotiruokaan, kun hävikkiviikko muistutti raaka-aineiden säästämisestä ja jääkaapin jämähtämisvaarassa olevista raaka-aineista. Näin syntyi tämä helppo ja lempeä keitto, joka lämmittää mukavasti syksyisenä päivänä.

Olen Espoon työväenopiston mainioilla kokkailukursseilla oppinut, että kasviksissa vitamiinit ovat juuri kuoren alla. Siksi pesin juurekset juuresharjalla hyvin ja käytin kuorineen. Keiton voit soseuttaa täysin sileäksi tai jättää sattumia kuten minä. 




Tarpeet:

1 parsakaali

6 perunaa

2 porkkanaa

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

1 l kasvis- tai kanalientä (käytin yhden annosfondin ja litran vettä)

1 prk cheddar dippiä (Koskenlaskija)

2 rkl öljyä

Suolaa ja mustapippuria maun mukaan


Teko ohje:

Pese vihannekset hyvin. Pilko perunat ja viipaloi porkkanat. Hienonna sipulit. Erottele parsakaalista kukinnot ja varsi. Pilko varsi pieniksi paloiksi ja irroittele nuput suupalan kokoisiksi paloiksi.

Laita kattilaan öljyä ja kuullota sipuleita ja porkkanaviipaleita muutama minuutti. Lisää sitten perunat sekä parsakaalin varsiosa ja liemi. Anna kiehua noin varttitunnin verran, kunnes kasvikset ovat pehmeitä. 

Soseuta keitto sauvasekoittimella niin, että saat haluamasi koostumuksen. Voit jättää keittoon sattumia tai tehdä siitä täysin sileää. Sekoita joukkoon cheddar-dippi ja parsakaalin kukinnot. Keitä vielä muutama minuutti välillä pohjaa myöten sekoitellen, kunnes parsakaali on kypsää mutta napakkaa. Mausta suolalla ja pippurilla ennen tarjoilua. 



lauantai 31. elokuuta 2024

Piyaz, turkkilainen papusalaatti

Vaikka elokuu loppuu, ei kesä ole vielä tänä vuonna antanut periksi. Järvivedet ovat vielä uintilämpöisiä ja helteidenkin lupaillaan palaavan.  Tänään on myrskynnyt eri puolella Suomea, mutta kurjasta säästä huolimatta Venetsialaisia, saarikauden päättäjäisiä ja muinaistulien yötä vietetään ympäri Suomea. Tummenevassa illassa on mukava grillata kotiterasilla tai mökillä.

Tämän kesän suosikkilisuke grilliruoan kylkeen on ehdottomasti ollut Piyaz, turkkilainen valkopapusalaatti, joka tuo lautaselle raikkautta ja makua. Papujen vuoksi salaatti on ruokaisa. Resepti on peräisin muutaman vuoden takaa Espoon työväenopiston "Makumatka Turkkiin" -kurssilta. Tämä salaatti on yksinkertainen valmistaa, mutta se on täynnä makua. Minulle tuli sumakki uutena tuttavuutena tämän reseptin kautta. Maustetta löytyy ainakin suurimmista kaupoista. Se tuo salaattiin kirpeyttä ja happamuutta. Raaka sipuli lepytetään hieromalla se pehmeäksi sumakin ja suolan kanssa. Kätevää on, että papusalaatin voi tehdä etukäteen ja se pysyy raikkaana silti. Salaatti on mukava tehdä myös mökkiolosuhteissa, sillä sen raaka-aineet säilyvät huoneenlämmössä ja vasta valmis salaatti säilytetään jääkaapissa.




Tarpeet:

1 purkki (n 400 g) suuria valkoisia papuja

3 tomaattia

1 punasipuli

puolikas persiljanippu ("tavallinen" kähärälehtinen on tässä hyvä, mutta lehtipersiljakin käy)

1 sitruuna

0,5 tl suolaa

1 rkl oliiviöljyä

3 tl jauhettua sumakkia

0,5 tl paprikajauhetta

suolaa, mustapippuria (tarvittaessa)


Teko-ohje:

Aloita sipulin käsittelyllä. Leikkaa punasipuli kahtia ja viipaloi puolikkaat mahdollisimman ohuiksi lohkoiksi. Laita sipuliviipaleet kulhoon, lisää 2 tl sumakkia ja 1/2 tl suolaa. Hiero sumakki ja suola sipuleihin perusteellisesti käsillä puristelemalla. Näin maut imeytyvät kunnolla ja sipulien rakenne muuttu pehmeäksi.

Huuhtele valkopavut lävikössä ja siirrä ne salaattikulhoon. Kuutioi tomaatit pieniksi paloiksi ja hienonna persilja veitsellä leikkaamalla. Lisää tomaatit, persilja ja sumakkisipulit papujen joukkoon ja sekoita varovasti.

Purista sitruunasta mehu pieneen kuppiin. Lisää oliiviöljy, 1 tl sumakkia ja paprikajauhe. Sekoita hyvin ja kaada kastike salaatin päälle. Sekoita varovasti.

Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja mustapippuria. Laita salaatti jääkaappiin maustumaan vähintään puoleksi tunniksi ennen tarjoilua.




lauantai 13. heinäkuuta 2024

Rukiiset mustikkatartaletit, n. 15 pientä tartalettia

Meillä oli Vehmersalmella kyläyhdistyksen kesäpäivä ja siellä oli "Koko kylä leipoo" -kilpailu. Valmistin kisaan näitä pieniä tartaletteja ja sijoituin niillä toiseksi. Reseptiä piti kehitellä useampi kierros ja olin itse iloinen lopputuloksesta. Tuomaristo kiitteli ohutta ruispohjaa ja kaunista ulkonäköä.

Tartaleteissa on aika paljon värkkäämistä ja erityisesti ruistaikinan kauliminen ohueksi (2 mm) ja asettelu muotteihin oli melkoista näpräämistä. Se on kuitenkin kaiken vaivan arvoista ja lopputulos on herkullinen. 



Tässä ohje ruispohjaisille tartaleteille, joissa on mustikka-mascarpone-kermavaahtotäyte ja ripaus lemon curdia:

Tarpeet (taikina):

100 g ruisjauhoja

25 g vehnäjauhoja

40 g tomusokeria

75 g voita (kylmää, kuutioituna)

ripaus suolaa

1-3 rkl kylmää vettä

 

Teko-ohje (taikina):

   - Sekoita ruis- ja vehnäjauhot, tomusokeri sekä suola kulhossa.

   - Lisää kylmä, kuutioitu voi ja nypi se jauhojen sekaan, kunnes seos muistuttaa karkeaa murua.

   - Lisää vesi lusikallinen kerrallaan ja sekoita, kunnes taikina alkaa juuri ja juuri muodostua palloksi.

   - Kääri taikina kelmuun ja jäähdytä jääkaapissa vähintään 30 minuuttia.

   - Kauli taikina jauhotetulla alustalla ohueksi levyksi.

   - Leikkaa taikinasta sopivan kokoisia paloja ja painele ne varovasti tartalettivuokiin. Leikkaa ylimääräinen taikina pois vuoan reunoilta. Taikinan tähteestä voi kaulita ohuen keksin, jota käytetään koristelussa

   - Lämmitä uuni 175 asteeseen

   - Jäähdytä vuoat jääkaapissa noin 15 minuuttia ennen paistamista. Kohoamisen ja reunojen valumisen estämiseksi voit käyttää keraamisia kuulia/kuivattuja papuja tai herneitä painona (laita tartaletin pohjalle pala leivinpaperia ja painot sen päälle)

   - Paista tartalettipohjia uunissa noin 12–15 minuuttia tai kunnes ne ovat saaneet reunoille väriä.

   - Anna pohjien jäähtyä täysin ennen täyttämistä.

 

Mustikka-mascarpone-kermavaahtotäyte lemon curdilla

Tarpeet (täyte):

250 g mascarponejuustoa

2 dl kuohukermaa

1,5 rkl tomusokeria

1 tl vaniljasokeria

200 g tuoreita mustikoita

4 rkl lemon curdia (voit käyttää valmista tai tehdä itse)

halutessasi voit lisätä myös hieman luomusitruunankuoriraastetta tuomaan lisää raikkautta

 

Teko-ohje (täyte):

Mascarpone-kermavaahto

   - Vatkaa kuohukerma pehmeäksi vaahdoksi.

   - Sekoita mascarponejuusto, tomusokeri ja vaniljasokeri toisessa kulhossa tasaiseksi.

   - Lisää kermavaahto varovasti mascarponen joukkoon ja sekoita tasaiseksi.

 

Täyttäminen ja koristelu

   - Lisää kunkin tartaletin pohjan päälle noin teelusikallinen lemon curdia

   - Lusikoi tartaletin reunoihin saakka tuoreita mustikoita.

   - Lusikoi tai pursota mascarpone-kermavaahto mustikoiden päälle.

   - Lisää muutamia mustikoita koristeeksi pinnalle

   - Viimeistele tartaletit pohjasta tehdyllä murulla

sunnuntai 30. kesäkuuta 2024

Välimeren kanasalaatti grillissä

Kuuma kesäsää houkuttaa grillailemaan ja laittamaan ruokaa pihalla. Tein näppärän kesäsalaatin, jossa broileri ja paprika grillataan. Salaatti on muutenkin vähän jokaiselle jotakin tyyppinen, sillä sen voi asetella joko pieniin astioihin tai laakealle vadille. Ruokailijat voivat ottaa haluamiaan makuja. Tarjosin broilerin ja paprikan lämpiminä, mutta koko salaatin voi tarjota myös kylmänä. Hieman mintunmakuinen kastike on jo yksistään niin herkullista, että sitä voi tehdä erikseen grilliruuan kastikkeeksi!

Maustoin broilerinfileet ennen grillausta suolalla, pippurilla, paprikajauheella, hitusella chilijauhetta, valkosipuli- ja sipulijauheella. Grillasin broilerit ja paprikan ilman öljyä.


Tarpeet:

n. 400 broilerin fileitä (voi maustaa itse tai käyttää valmiiksi marinoituja)

1 iso punainen paprika

jääsalaattia tai jäävuorisalaattia

2 tomaattia

10 cm kurkkua

2 avokadoa

1 paketti fetajuustoa

muutama oksa puutarhan yrttejä (käytin sileälehtistä persiljaa ja basilikaa)

puolikas punasipuli tai vastaava määrä kesäsipulia

kalamata oliiveja maun mukaan


Kastike:

1 dl kreikkalaista jukurttia 

1 sitruunan mehu

0,5 tl kuivattua oreganoa

0,5 tl kuivattua minttua


Teko-ohje:

Mausta broileri tai käytä valmiiksi maustettua tuotetta. Poista paprikasta siemenet ja paloittele se noin neljän lohkoon. Grillaa broileri kypsäksi. Fileen kypsyminen riippuu grillin lämpötilasta ja fileen paksuudesta, mutta aikaa menee noin 10–15 minuuttia. Grillaa samalla paprikalohkot. Voit tarjoilla kypsät broilerinfileet ja paprikan joko lämpimänä tai kylmänä.

Kokoa salaatti laakeaan vatiin esim. uunivuoka on tässä hyvä. Paloittele tomaatit, kurkku ja viipaloi avokado sekä sipuli. Revi salaatti suupaloiksi vadin pohjalle. Kokoa muut raaka-aineet vadille ryhmiin. Murustele fetajuusto päälle. Valmista jukurttikastike sekoittamalla kaikki kastikkeen aineet keskenään. Tarjoile kastike erikseen.  Leikkaa kypsät broilerifileet paloiksi ja paloittele myös paprika. Lisää grillatut broilerin- ja paprikanpalat salaatin päälle. Tarjoile ja nauti!






maanantai 27. toukokuuta 2024

Kanaburger

Minulla oli tarkoitus tehdä nopeat kanaburgerit grillissä, mutta terävä sadekuuro pyyhkäisi suunnitelmat tiehensä. Purilaiset onnistuivat oikein hyvin myös hellalla, vaikka grillistä olisi saanut niihin mukavaa tulen makua.

Kanaburgerit valmistuvat melko vähillä valmisteluilla, sillä pihvitaikina on helppo ja nopea tehdä, eikä pilkkomiseen mene pitkää aikaa. Kaupan valmis coleslaw lisää joutuisuutta, makua ja rapsakkuutta.  Kevätsipulit ovat tähän aikaan vuodesta hyviä ja niitä lisätään pihvitaikinaan sekä mauksi hampurilaisen väliin. Käytän kevätsipuleista niin valkoisen osan kuin varret.




Tarpeet:

400 g broilerin jauhelihaa

3 kevätsipulin vartta

1 valkosipulin kynsi (oikeasti laitoin kolme!)

0,75 tl savupaprikaa

chiliä maun mukaan

suolaa

mustapippuria myllystä

öljyä paistamiseen


4 cheddarviipaletta

rapeaa salaattia

1 prk coleslawta

chilihilloa tai -kastiketta

4 hampurilaissämpylää (briossi)


Teko-ohje:

Valmista ensin pihvitaikina. Aloita leikkaamalla sipulinvarret ohuiksi renkaiksi ja hienontamalla valkosipulit. Lisää kulhoon jauheliha, sipulit sekä mausteet. Sekoita hyvin. Voit paistaa pienen nokareen taikinaa tarkastaaksesi maun. Muista, että broileri syödään aina kypsänä!

Kostuta kädet ja muotoile neljä pyöreää pihviä. Laita ne öljytylle pannulle keskilämpöön paistumaan noin 8–10 minuutiksi. Käännä paiston puolivälissä. Laita pari minuuttia ennen valmistumista cheddar-siivut pihvin pinnalle sulamaan. Paahda toisella pannulla hampurilaissämpylät.

Kokoa hampurilainen niin, että hampurilaissämpylän väliin tulee pohjalle rapeaa salaattia, kerros coleslawta, pihvi, uusi kerros coleslawta, sipulirenkaita ja vielä makuun sopiva määrä chilihilloa tai -kastiketta. Tarjoile ja nauti!

 

lauantai 20. huhtikuuta 2024

Chilillä ja limellä maustetut katkaraputacot - pehmeät tekoälytacot

Yleensä etsin uusia ruokaideoita netistä, erityisesti ulkomaisilta sivuilta ja kotimaisista lehdistä. Olen tänä vuonna monen muun suomalaisen tavoin aloittanut tekoälyyn tutustumisen ja hetken mielijohteesta kysyin tekoälyltä chiliä ja limeä sisältävää reseptiä. Päätin kokotata ChatGPT 4:n antaman reseptin ja julkaisen ohjeen melkein sellaisenaan. Ainoana muutoksena keitin marinadin kokoon kastikkeeksi, sillä huomasin tacoja tehdessäni, että annoksesta puuttuu kastike. Jos haluat, voit korvata marinadista tehdyn kastikkeen esim. pienellä määrällä majoneesia tai ranskankermaa.

Pehmeät katkaraputacot maistuvat raikkailta ja sopivan tulisilta. Savupaprikan maku tulee lempeästi taustalta. Tässä vielä ChatGPT:n kuvaus annoksesta: Tämä resepti tuo esille chilin lämmön ja limen raikkauden, tehden siitä täydellisen yhdistelmän kevyeen, mutta maukkaaseen ateriaan. Nauti!




Tarpeet:

500 g kuorittuja katkarapuja (käytin raakoja jättikatkarapuja)

2 rkl oliiviöljyä

1 punainen chili, hienonnettuna

2 valkosipulin kynttä, murskattuna

1 limen mehu ja kuori

1 tl hunajaa

1 tl savupaprikajauhetta

suolaa ja mustapippuria maun mukaan

Tuoretta korianteria

8 pientä maissitortillaa

1 avokado, kuutioituna

1 pieni punasipuli, ohuina renkaina

1 dl kaalisalaattia tai raastettua kaalia


Teko-ohje:

Marinadi: Sekoita kulhossa oliiviöljy, hienonnettu chili, murskatut valkosipulinkynnet, limen mehu ja kuori, hunaja, savupaprikajauhe, suola ja pippuri. Lisää katkaravut ja sekoita hyvin. Anna marinoitua jääkaapissa vähintään 20 minuuttia, mutta mieluiten tunnin.

Valmistele täytteet: Silppua korianteri ja valmista muut täytteet (avokado, punasipuli, kaalisalaatti) valmiiksi tarjoilua varten.

Paista katkaravut: Kuumenna pannu keskilämmöllä. Lisää marinoituneet katkaravut ja paista noin 2-3 minuuttia per puoli, kunnes ne ovat kauttaaltaan kypsiä ja saaneet hieman väriä. Ota kypsät katkaravut pois paistinpannulta. Lisää marinadi pannulle ja keitä sitä kokoon muutama minuutti.

4. Kokoa tacot: Lämmitä tortillat kevyesti pannulla tai mikroaaltouunissa. Levitä tortillan pohjalle hieman kaalisalaattia, lisää päälle muutama katkarapu, avokadokuutiot ja punasipulirenkaat. Ripottele päälle tuoretta korianteria.

5. Tarjoilu: Tarjoile heti, jotta tortillat ovat vielä lämpimiä ja katkaravut mehukkaita.


sunnuntai 31. maaliskuuta 2024

Kasvimaakakkua pääsiäiseksi (dirt cake)

Osallistuin syksyllä Työväenopiston fantasiakakku-kurssille, jossa osallistujat tekivät erilaisia runsaasti koristeltuja kakkuja. Yritin silloin tehdä sarjakuvakakkua ja vaikka siitä ihan kelpo kakku tulikin, oli se silti melkoinen räpellys verrattuna pitempään harrastaneiden kakkuihin. Minulle jäi kurssilta kuitenkin kipinä jatkaa harrastusta, koska tykkäsin kovasti kakkujen koristeista ja ylipäänsä näpertelystä kakkujen kanssa. Kasvimaakakku on minulle toinen fantasiakakku ja harjoittelua vieläkin piisaa. Minulla ei ole vielä kummoisiakaan työvälineitä hahmojen tai pursotusten tekemiseen, mutta ajattelin niitä hankkia.

Kasvimaakakun pohjamaana on suklaakakkupohja, jonka tein mikrossa. Välissä on Fazerin sinisestä tehtyä suklaamousse ja päällä Domino Choco Fazerina kekseistä tehtyä muru. Kaikki koristeet tein sokerimassasta, jota värjäsin osin itse elintarvikeväreillä. Sokerimassaa muotoilin tavallisilla keittiövälineillä, kuten veitsen kahvaosalla ja saksilla. Hammastikut pitävät pupujen päät kiinni vartalossa. Aloitin sokerimassakoristeiden tekemisen edellisenä päivänä ja suurimmat osat kuivuivat vuorokauden (ja olivat vieläkin vähän kosteita). Koristeiden tekemiseen meni paljon aikaa.

Ohje on pitkä ja monivaiheinen. Prosessia voi simppelöidä esim. käyttämällä valmista kaupan suklaakakkua tai muffineita pohjana tai ostamalla koristeet valmiina. 



Tarpeet suklaakakkupohja mikroaaltouunissa:

Tein kakkupohjan lasiseen Pyrex-piirakkavuokaan halkaisijaltaan 28 cm. Jos käytät pienempää vuokaa, voit tehdä ylimääräisestä taikinasta kahvikupissa kuppikakkuja (paistoaika pari minuuttia 800 W). Oma kakkupohjani kohosi paiston lopuksi keskeltä muuta korkeammalle ja leikkasin kohouman pois ennen koristelua.

Vahdi paistoa jatkuvasti. Avasin mikron oven ensimmäisen kerran noin neljän minuutin paiston jälkeen ja sen jälkeen vielä viiden ja kuuden minuutin kohdalla. Oma mikroni paistoi pohjan 7 minuutissa. Huomaa, että paistos on kuuma mikrosta otettaessa. Kokosin kakun suklaakakkupohjan päälle piirakkavuokaan.

 Tarpeet suklaakakkupohja:

 2,5 dl vehnäjauhoja

1,5 tl leivinjauhetta

1,5 dl sokeria

4 rkl (0,6 dl) kaakaojauhetta

60 g suklaata (esim. Fazerin sininen)

0,25 tl suolaa

2 tl vaniljasokeria

1 dl jugurttia

4 rkl maitoa

4 rkl öljyä

1 kananmuna

 vuoan voiteluun öljyä

 kostutukseen n. 0,5 dl maitoa/mehua

 


Teko-ohje suklaakakkupohja:

Rouhi suklaa murusiksi. Mittaa kuivat aineet siivilän kautta kulhoon ja sekoita. Lisää suklaapalat. Sekoita erillisessä kulhossa kaikki kosteat aineet hyvin sekaisin. Lisää kostea seos kuivaan seokseen sekoittaen, älä vispaa. Voitele lasinen piirakkavuoka öljyllä ja levitä taikina pohjalle. Paista mikroaaltouunissa kypsäksi (800 W mikrossa noin 7 minuuttia). Pohja on kypsä, kun se on kohonnut, eikä enää näytä vetiseltä. Testaa kypsyys tökkäämällä kakun keskelle hammastikku, jos tikkuun jää taikinaa, jatka paistamista. Kun pohja on kypsä, anna sen jäähtyä rauhassa. 

Tarpeet suklaamousse:

2 dl kuohukermaa

100 g suklaata (esim. Fazerin sinistä) 

Teko-ohje: suklaamousse:

Rouhi suklaa pieniksi murusiksi. Kuumenna kerma kattilassa melkein kiehuvaksi, mutta älä anna kiehua. Sekoita suklaamurut kuuman kerman joukkoon. Anna seoksen jäähtyä. Vatkaa kylmä seos jämäkäksi vaahdoksi.

Tarpeet ja teko-ohje keksimuru:

n. 6 kpl Domino Choco Fazerina keksiä

Teko-ohje: Murenna keksit hienoksi esim. monitoimikoneessa. Täyteosaa ei tarvitse poistaa.

 


Tarpeet ja teko-ohje koristeet:

Hahmojen tekemiseen tarvitaan sokerimassaa joko eri väreissä tai itse värjäten. Käytin valkoisen massan lisäksi valmiiksi värjättyä oranssia sokerimassaa. Vihreän sekä vaaleanpunaisen värjäsin itse elintarvikevärillä. Huomaa, että sokerimassaa kuluu melko vähän! Kuvissa oleviin koristeisiin kului vajaa puoli pakettia valkoista massaa ja pieni nokare oranssia massaa. Ylimääräinen sokerimassa säilyy tiiviisti pakattuna jääkaapissa. Lisäksi varaa pieni pala foliota, jolla voit tukea osia kuivumisen aikana. Katkaistut hammastikut tukevat hahmojen rakennetta. Osien liimaamiseen käytin pikkuriikkisen tipan vettä. Pupujen silmät ja ristihuulet tein mustalla elintarvikevärillä ja hammastikulla.

Kuoppaa kaivava pupu, josta näkyy vain häntä ja jalat, on helpoin tehdä. Tarvitset sitä varten valkoisesta sokerimassasta muovaillut n. 1,5 cm halkaisijaltaan olevan pallon ruumiiksi ja noin puolen sentin pallon töpöhännäksi. Lisäksi muovaile kaksi lättänää jalkaa, sekä jalkojen koristeluun vähän vaaleanpunaista massaa.

Maasta nousevan pupun ohjeen (englanniksi, mutta videon ymmärtää pääosin ilman selostustakin) nappasin YouTube videosta.

Seisovaan/istuvaan pupuun voi ottaa inspiraatiota esim. Sallisen ohjeesta.

Porkkanat: Muovasin oranssista massasta porkkanan mallisia kartioita, joiden tyvipäähän porasin hammastikulla reiän. Tein porkkanoihin veitsellä painaumia, jotta ne näyttäisivät enemmän porkkanoilta. Vihreän osan tein reilun sentin pituisesta ohuesta pötköstä, jonka toisen pään leikkasin saksilla neljään osaan. Ujutin naatin porkkanan reikään ja annoin kuivua. Vinkki! Oranssista massasta voi taiteilla myös kurpitsoja.

Ruusut tein vaaleanpunaisesta massasta muovaamalla noin 4 cm. pituisen pötkön, jonka litistin. Tein ruusun keskelle pienen soikean pallon ja kiedoin nauhan sen ympärille. Helppo ruusuohje löytyy netistä.

Valkoiset kukat tein kaulitusta sokerimassasta, josta otin n. 1 cm halkaisijaltaan pyöreitä palasia tyllalla. Leikkasin ympyrän kehältä keskustaan päin saksilla terälehtiä ja taivutin kukan tyllan pään avulla kupiksi. Maalasin keltaisella elintarvikevärillä kukalle keskustan.

Vinkki: vihreästä massasta voi tehdä purjoja, salaattia ja kaalinpäitä. 

Puutarhakakun kokoaminen:

Kostuta suklaakakkupohja. Lisää pohjan päälle suklaamousse ja ripottele sen päälle keksimuru. Koristele puutarha-aiheisilla koristeilla.