Äiti kävi kylässä ja toi nokkosia mukanaan. Puutarhassa nokkonen on periaatteessa viheliäinen rikkaruoho. Äidillä on kuitenkin kasvamassa nokkosta ihan ruokakäyttöön ja myös puutarhalle hyvän nokkosveden vuoksi. Onpa äiti tuonut minulle kerran omaan kotiini nokkosentaimen kasvamaan! Meillä kotona nokkosesta on tehty aina muhennosta, mutta nyt päätimme kokeilla ensimmäistä kertaa pinaattikeiton tapaista nokkoskeittoa.
Nokkoskeitto on miedon makuinen, kuten pinaattikeittokin. Äiti vinkkasi, että hänestä keittoon saisi lisää makua, jos kuullottaisi aluksi sipulia ja nakkaisi jotain käsillä olevaa tuoreyrttiä keiton joukkoon. Kevään ensimmäiset nokkoset voi käyttää kokonaan, mutta myöhemmin kesällä kannattaa napsia vain pieniä lehtiä.
Tarpeet:
1,5 litraa tuoreita nokkosia (mitattuna ennen ryöppäystä)
Nokare voita (n. 25 g tai vähän enemmän)
8 dl vettä
2 dl kuohukermaa
3 rkl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl sokeria
Lisäksi keitettyjä kananmunia tarjoiluun
Teko-ohje:
Huuhtele nokkoset. Ryöppää nokkoset kiehauttamalla suuressa kattilassa vettä ja lisäämällä nokkoset joukkoon. Keitä noin 1 minuutti. Valuta nokkoset kylmän veden alla. Hienonna nokkoset veitsellä tai saksilla pieniksi.
Sulata voi kattilassa miedolla lämmöllä. Lisää vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi. Anna seoksen kypsyä pari minuuttia ilman ruskistamista.
Kaada vesi vähitellen kattilaan koko ajan vispilällä sekoittaen, jotta suuruksesta tulee tasainen. Kuumenna kiehuvaksi.
Lisää joukkoon hienonnetut ryöpätyt nokkoset ja kypsennä keittoa muutama minuutti miedolla lämmöllä välillä sekottaen.
Lisää kuohukerma sekä suola ja sokeri. Kuumenna keitto vielä kertaalleen kiehumispisteeseen, mutta älä enää keitä.
Nauti keitto keitettyjen kananmunanpuolikkaiden kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit jättää oman kommenttisi ja palautteesi tähän! Mitä mieltä olet reseptistä, miten tuunasit ohjetta? Onko sinulla ruokamuistoja tähän liittyen?