tiistai 18. lokakuuta 2016

Cajun kanapasta

Netistä löytämäni cajun kanapasta kilpailee ykkössijasta parhaasta pastareseptistäni sitruunakanapastan kanssa. Ohje on monimutkainen ja olen yrittänyt sitä oikoa useaan otteeseen. Tämän sapuskan kanssa pitää kuitenkin nähdä vaivaa, vaikka olenkin pistänyt muutamia mutkia suoraksi. Pioneer Womanin alkuperäinen resepti löytyy täältä. Minulle on ihan mahdotonta tehdä ruokaa sekuntikello kädessä, mutta tämä ruoka vaatii paljon ajoitusta. Se kuitenkin on kaiken vaivan arvoista ja esivalmisteluiden onnistuttua, ruoka valmistuu joutuisasti. Resepti kannattaa lukea alusta loppuun ennen kokkailun aloittamista!




Tarpeet:


450 g broilerin leikkeitä tai sisäfilettä
3 tl cajun maustetta
2 rkl öljyä (käytän avokadoöljyä)
pari nokaretta voita
1 vihreä paprika
1 punainen paprika
1 punasipuli
3 valkosipulinkynttä (me laitamme noin 3 yksikyntistä valkosipulia!)
4 tomaattia
2 dl vettä
1 kanafondikuutio (Chef du Fond)
2 dl valkoviiniä
2 dl kuohukermaa
Cayenne pippuria maun mukaan
Mustapippuria myllystä maun mukaan
Suolaa tarvittaessa
Persiljaa maun mukaan

500 g pastaa (Fettuccinea, mutta muukin käy)
vettä
suolaa

Teko-ohje:


Paloittele kana ja kasvikset valmiiksi. Hienonna persilja. Valmistaudu keittämään pasta pakkauksen ohjeen mukaisesti niin, että se on valmis kastikkeen valmistuttua (suolattu pastavesi kiehumaan hyvissä ajoin). Ota kaikista suurin paistinpannusi käyttöön ja tarvitset myös eri vaiheissa lautasia tai kulhoja. Cajun ruoka tehdään kovalla lämmöllä. 

Sirottele 1,5 tl cajunmaustetta kanapalojen sekaan. Kuumenna 1 ruokalusikka öljyä ja nokare voita. Ruskista kanapalat kahdelta puolelta (1 minuutti per puoli) kahdessa erässä kuumalla pannulla ja siirrä ne odottamaan lautaselle. 

Kuumenna paistinpannulla (ei huuhdella välissä) 1 rkl öljyä ja nokare voita. Lisää kuumalle pannulle paprikat, sipuli ja valkosipuli. Lisää 1,5 tl cajunmaustetta ja sekoita. Paista raaka-aineita minuutin ajan kovalla lämmöllä ja tarkoitus olisi saada ne tummumaan pinnalta. Lisää tomaattipalat ja kuumenna vielä puoli minuuttia. Siirrä kaikki vihannekset kulhoon odottamaan seuraavaa vaihetta. (Tarkasta, että pastavesi kiehuu tai on ainakin lähellä sitä. Kohta on aika laittaa pasta kiehumaan).

Lisää kuumalle pannulle (jota ei vieläkään huuhdella) kanaliemi ja valkoviini. Keitä kolmesta viiteen minuuttia ja yritä saada paistinpannun pohjalta kaikki maut sekoittumaan nesteeseen. Vähennä hellan lämpöä keskitasolle ja lisää kerma. Sekoita kastiketta jatkuvasti ja keitä muutama minuutti, kunnes kastike alkaa paksuuntua. Maista ja lisää mustapippuria, cayennepippuria ja tarvittaessa suolaa. Maustamisessa kannattaa olla rohkea, sillä kastikkeen kuuluu olla mausteinen. 

Kun kastike on valmis, lisää siihen kana ja kasvikset sekä kaikki neste, joka niistä on valunut astioihin. Kuumenna seos. Lisää halutessasi valutettu pasta kastikkeen joukkoon tai tarjoa se erillisenä.

Ripottele pinnalle persiljaa ja tarjoile. 










lauantai 8. lokakuuta 2016

Mangoldia ja lehtiselleriä sopassa

Meidän mökkipuutarhassa kasvoi tänä kesänä mangoldia, mutta sato jäi vaatimattomaksi. Ensi kesänä pitää istuttaa vähemmän ja harvempaan sekä lisätä kasvatuspinta-alaa. Siskollani siirtolapuutarhassa lehtikasvit olivat kasvaneet hyvin ja omenanhakureissun myötä saimme myös mangoldia ja lehtiselleriä matkaan. Meidän piti lopulta viedä sadonkorjuun tuotokset kottikärryllä autolle, niin paljon niitä oli. Kiitokset siskolle sadon jakamisesta!

Mangoldikeittoon löytyi runko Kotilieden kautta, mutta tuunasimme ohjetta. Käytimme mangoldin lehdet ja varret. Lehtiselleri ei ole ollut minulle suosikki kasvisten joukossa, mutta tähän keittoon se toi melko voimakkaan, mutta silti suuhun sopivan maun.



Tarpeet:


300 g mangoldia
1 sipuli
300 g jauhoisia perunoita
100 g lehtiselleriä
nokare voita
1 l kanalientä (tai kasvislientä)
200 g sulatejuustoa (Koskenlaskija)
ripaus suolaa ja
pippuria




Teko-ohje:


Huuhdo kasvikset. Silppua mangoldista lehdet ja varsi. Kuori ja silppua sipuli. Kuori ja lohko perunat.

Kuullota sipulisilppu voissa kattilassa. Lisää muut kasvikset. Lisää joukkoon kanaliemi ja paloiteltu juusto sekä mausteet. Kypsennä noin 20 minuuttia ja soseuta sileäksi.