tiistai 1. lokakuuta 2013

Punajuuri-vuohenjuustosalaatti

Olimme työporukan kanssa lounaalla vähän normaalia hienommissa puitteissa ja seisovan pöydän tarjoomuksena oli korianterilla maustettu punajuuri-vuohenjuustosalaatti. Lähdin kokeilemaan, miten salaatti onnistuisi ilman ohjetta. No vähän piti netistä hakea inspiraatiota!

Tarkoitus oli marinoida punajuuria pari tuntia, mutta lopulta söimme ensimmäisen satsin vielä niin, että punajuuret olivat haaleita. Joskus se vaan on niin sopivaa närpiä kuormasta!


Tarpeet:


4-6 tuoretta punajuurta
1  ohut pötkö vuohenjuustoa
tuoretta sileälehtistä persiljaa, korianteria, basilikaa tai lempiyrttiäsi

Marinadiin:


0,5 dl hyvää öljyä
0,5 dl punajuurten keitinlientä
puolikkaan sitruunan mehu
hienoksi hakattua yrttiä
ripaus suolaa halutessasi
ripaus valkopippuria


Teko-ohje:


Pese punajuuret ja keitä ne kypsiksi. Jäähdytä punajuuret keitinliemessään. Kuori punajuuret ja ja leikkaa ne ohuiksi siivuiksi.

Sekoita marinadin ainekset keskenään ja anna punajuuriviipaleiden marinoitua noin tunti. Leikkaa vuohenjuusto mahdollisimman ohuiksi siivuiksi. Asettele- punajuuri ja vuohenjuustosiivut lautaselle ja asettele yrtit annoksen päälle. Lisää halutessasi suolaa ja pieni ripaus valkopippuria.

2 kommenttia:

  1. Punajuuresta saa kivoja salaatteja eri juustojen kanssa. Äskettäin tein mozzarellan kanssa, mutta salaatti tuli syötyä ennen kuin ehdin kuvaamaan.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mozzarellaa tuossa alkuperäisessä ohjeessa oli käytettykin. Minusta tästä annoksesta tuli myös kaunis, punajuuressa on niin ihana väri!

      Poista

Voit jättää oman kommenttisi ja palautteesi tähän! Mitä mieltä olet reseptistä, miten tuunasit ohjetta? Onko sinulla ruokamuistoja tähän liittyen?