sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Lihapullat ketsuppikastikkeessa

Äidin tekemiä lihapullia ei voita mikään! Vaikka tekisin lihapullat äidin ohjeella, ne eivät silti maistu oikealle. Periaatteessa perinteisiä pullia on turha edes yrittää. Löysin uudenlaisen lihapullareseptin Sikke Sumarin Rakastan ruokaa! kirjasta. Pullat ovat kirjassa nimellä "Partylihapullat alla Desiree" nimellä. Pullien salaisuus piilee ketsuppikastikkeessa, jota ohjetta noudattamalla tulee runsaasti. Alkuperäinen ohje oli kymmenelle hengelle, mutta pudotin määrän noin puoleen. Siken ohjeessa taikinaan lisätään kuminaa, mutta itse en siitä niin välitä ja jätin pois ohjeesta.




Tarpeet lihapullat:


500 g sika-nautajauhelihaa (Siken mukaan on olennaita laittaa nimenomaan tätä jauhelihaa)
1 muna
1 rkl korppujauhoja
pari rkl sitruunamehua
0,5 tl suolaa
ripaus tabascoa

Tarpeet ketsuppikastike:


puolet isosta Heinzin ketsuppipullosta
puolet piparjuuriputkilosta
1 rkl sinappia
1,5 rkl fariinisokeria
2 rkl viinietikkaa
0,5 tl worcestershire kastiketta
0,5 dl punaviiniä
ripaus tabascoa voimakkuutta lisäämään

Teko-ohje:


Sekoita lihapullataikinan ainekset keskenään ja anna maustua hetki. Pyörittele taikinasta lihapullia ja paista niitä uunissa 200 asteessa 5-8 minuuttia. Valmista kastike sekoittamalla kaikki ainekset keskenään ja kiehauttamalla kattilassa. Kaada valmis kastike lihapullien päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit jättää oman kommenttisi ja palautteesi tähän! Mitä mieltä olet reseptistä, miten tuunasit ohjetta? Onko sinulla ruokamuistoja tähän liittyen?