Näytetään tekstit, joissa on tunniste tomaatti-vuohenjuustokeitto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tomaatti-vuohenjuustokeitto. Näytä kaikki tekstit

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Tomaatti-vuohenjuustokeitto

Tein tämän keiton arki-illan ruuaksi ja se on jatkoa täydellisen tomaattikeiton valmistamishaasteeseen. Ihan pikaruokaa tämä ei ole, mutta vaivaton valmistaa kuitenkin. Säilyketomaattien lisäksi käytin pienen rasiallisen kirsikkatomaatteja, enkä usko, että ne olisivat makua huonontaneet. Valkosipulia laitoin reilummalla kädellä ja käytin vielä isoja kynsiä. Määrää sopii tuunata omaan makuun sopivaksi. Vuohenjuustona käytin paksusta tangosta leikattua palaa. Pehmeä vuohenjuusto sulaisi nätimmin keiton sekaan, mutta sauvasekoittimella surauttaessa rakenne tasoittuu. Taas kerran oli hyötyä Tupperwaren mainiosta sekoituskulhosta tai paremminkin sen aukkokannesta, ei roiskunut kuin aluksi!



Tarpeet:


1 iso sipuli
6 valkosipulinkynttä
loraus öljyä
1 prk tomaattimurskaa
1 pkt kirsikkatomaatteja
1 rkl kasvisfondia
1 rkl kuivattua basilikaa
(vettä)
suolaa ja mustapippuria
ripaus sokeria tai hunajaa
100 g vuohenjuustoa
pinnalle kirsikkatomaatteja, vuohenjuustoa, kevätsipulin varsia

Teko-ohje:


Hienonna sipulit ja kuullota ne kattilassa kuumassa rasvassa. Lisää tomaattimurska ja kiehauta. Lisää kirsikkatomaatit sekä kasvisfondi ja basilika kattilaan. Keitä keittoa hiljaisella lämmöllä noin 30 minuuttia välillä sekoittaen. Jos keitto tuntuu liian sakealta, siihen voi lisätä vettä.  Lisää keittämisen loppupuolella ripaus sokeria tai hunajaa pehmentämään makua. Pyöräytä pippuria myllystä. Murusta vuohenjuusto kattilaan ja anna sulaa hetki. Sekoita keitto tasaiseksi sauvasekoittimella. Lisää suolaa tarvittaessa. Koristele keitto sipulinvarsilla, kirsikkatomaateilla ja vuohenjuustolla.