tiistai 5. helmikuuta 2013

Lämmin vuohenjuustoleipä

Tykkään vuohenjuustosta ja sitä saa minun annoksessani olla reilusti!  Lämpimiin voileipiin vuohenjuuston alle sujahtaa usein joko ilmakuivattua kinkkua tai tonnikalaa, mutta nyt kokeilin chorizoa, joka sopii sekin oikein hyvin. Leipänä käytän useimmiten maalaisleipää, mutta nyt pohjana oli ruispaahtoleipä. Vuohenjuustoleivät ovat hyvää vierastarjottavaa, helppoa, näyttävää ja nopeaa!



Tarpeet yhteen annokseen


viipale paahtoleipää tai maalaisleipää
levitettä
tomaatti
basilikaa
chorizoa
pala vuohenjuustoa

Lisäksi


muutama lehti lollo rossoa
erivärisiä kirsikkatomaatteja
basilikaa
avokadoöljyä tai muuta hyvää öljyä

Teko-ohje


Laita uunin grillivastus kuumenemaan.
Voitele leipä. Viipaloi tomaatti ja chorizo. Asettele täytteet leivän päälle niin, että vuohenjuustoviipale on päällimmäisenä. Laita leipä uuniin grillivastuksen alle noin viideksi minuutiksi kunnes vuohenjuusto on saanut kauniin ruskean pinnan.

Kokoa lisukesalaatti paistamisen aikana. Revi salaatinlehdet, pilko basilika ja puolita tomaatit. Laita
tomaatit astiaan basilikanlehtien kanssa ja lorauta päälle vähän öljyä ja sekoita. Tarjoile vuohenjuustoleipä salaatin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit jättää oman kommenttisi ja palautteesi tähän! Mitä mieltä olet reseptistä, miten tuunasit ohjetta? Onko sinulla ruokamuistoja tähän liittyen?