Näytetään tekstit, joissa on tunniste makea leivonnainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste makea leivonnainen. Näytä kaikki tekstit

torstai 24. lokakuuta 2013

Daim-kääretorttu

Suunnittelin tekeväni kultani syntymäpäiville lakka-kinuskikakun. Päivänsankari itse kuitenkin toivoi Daim-kakkua ja sellaisen lupasin tehdä. Löysin netistä lupaavan hyydykekakun reseptinkin, mutta työhulinoiden vuoksi vaihdoin ohjeen helpompaan ja nopeampaan kääretorttuun. Tein pohjan aikaisemminkin käyttämälläni suklaakääretortun pohjalla ja täytteen ohjeen sain Dansukkerilta. Tosin
Daimia laitoin alkuperäistä ohjetta enemmän.



Tarpeet:

4 munaa
2 dl sokeria
1,5 dl perunajauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
1,5 tl leivinjauhetta
sokeria ripoteltavaksi kääretortun pinnalle

Täyte:

 2 isoa Daim patukkaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria

pinnalle 1 pieni Daim patukka

Teko-ohje:

Kuumenna uuni 225 asteeseen ja laita leivinpaperi pellille valmiiksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää jauhot siivilän läpi muna-sokerivaahtoon ja sekoita kuplia säästellen varovasti kaikki aineet sekaisin. Levitä taikina pellille ja paista 6-8 minuuttia. Ota pois uunista ja anna jäähtyä hetki.

Ota työpöydälle uunipellin kokoinen palanen leivinpaperia ja ripottele sokeria sen päälle. Kumoa kääretorttulevy sokerin päälle ja irroita varovasti paistamisessa käytetty leivinpaperi.

Täyte:

Rouhi Daim patukat keittiöveitsellä leikkuulaudan päällä pieneksi muruseksi. Vatkaa sokerit ja tuorejuusto kuohkeaksi ja sekoita Daim-muruset mukaan. Levitä täyte torttupohja päälle ja rullaa kääretorttu leivinpaperin avulla.

Rouhi yksi pieni Daim patukka koristeeksi kääretortun pinnalle.

maanantai 7. lokakuuta 2013

Puolukkapiirakka

Sain Äidin keräämiä puolukoita kotopuolesta jokin aika sitten. Suurin osa puolukoista meni pakkaseen, mutta säästin osan piirakkaa varten. Kotiruoka -kirjassa on minusta paras piirakkaohje, jos haluaa tehdä konstailemattoman peruspiirakan. Samalla reseptillä onnistuu myös omppu- ja raparperipiirakka.


 


Tarpeet:


100 g voita
0,75 dl sokeria
1 muna
1 tl leivinjauhetta
2,5 dl vehnäjauhoja

1 litra puolukoita + ripaus sokeria halutessasi

2 dl kermaviiliä
0,5 dl sokeria
1 muna
1 tl vaniljasokeria

Teko-ohje:


Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää muna hyvin sekoittaen. Lisää jauho-leivinjauhoseos. Sekoita taikina haarukkavatkaimella nopeasti tasaiseksi. Painele taikina matalan paistovuoan pohjalle ja reunoille. Lisää puolukat ja ripaus sokeria pohjan päälle. Sekoita kermaviiliseoksen ainekset keskenään sekaisin ja lisää seos piirakan päälle.

Paista uunin alatasossa 200 asteessa noin puoli tuntia.

torstai 5. syyskuuta 2013

Omena-toscakakku

Omppuja on tullut monena vuonna hyvin, mutta tänä vuonna kevään leikkaukset ja viime syksyn valtava sato aiheuttivat melkeinpä omenakadon. Perinteinen kotiväen omenatervehdys kuitenkin saatiin tänne etelään ja omppuja oli hyvin syötäväksi sekä piirakkaan.

Ohje on  Hedelmäin- ja marjanviljelijäin liiton nettisivulta, ajattelin, että siellä on asiantuntemusta näissä asioissa. Laitoin omenaa kuitenkin reilummin kuin ohjeessa oli, turha minusta on tehdä omppupiirakkaa, jos omenoista rupeaa säästämään. Jauhoina käytin täysjyvävehnäjauhoja ja margariinin korvasin voilla.



Tarpeet:


3 munaa
2 dl sokeria
100 g voita
3 dl vehnäjauhoja (täysjyvävehnäjauhot käyvät myös)
1 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
4-5 omenaa



Kuorrutus:


100 g voita
1 dl sokeria
0,25 dl vehnäjauhoja
100 g mantelilastuja
1 rkl maitoa

Teko-ohje:



Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja voitele torttuvuoka valmiiksi. Sulata voi ja anna jäähtyä. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää jäähtynyt voi muna-sokerivaahtoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan varovaisesti sekoittaen. Laita taikina uunivuokaan. Pilko omenat lohkoiksi ja peitä piirakan pohja omenalohkoilla. Paista uunissa noin vartti 200 asteessa.

Valmista toscakuorrutus kattilassa. Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja kiehauta. Kaada seos torttuvuokaa omenoiden päälle ja jatka kypsennystä, kunnes kuorrutus on saanut kauniin ruskean värin.

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Britakakku vadelmatäytteellä

Britakakku sopii hyvin leipomistyyliini. Siinä ulkonäön pitääkin olla vähän huolettoman oloinen ja kun en ole pohjimmiltani piipertäjä, on luonteva tehdä näitä vähän sinnepäin leivonnaisia. Vaikka ulkonäössä voi joustaa taikinan mitoissa yritän olla tarkkana. Täytteeksi voi laittaa niitä marjoja, joita sattuu olemaan.

Ohje on peräisin Kodin kuvalehdestä. Äidin pihamaalla on vattuja tullut hyvin ja täytteeseen laitoin alkuperäistä ohjetta enemmän marjoja. Vadelmien joukkoon mahtui myös kesän ensimmäiset karviaiset! Minulla on myös tapana maustaa kakkujen kermavaahto pelkästään vaniljasokerilla. Joskus vadelmat ovat aika kirpeitä ja silloin lisäänkin vähän tavallista sokeria makeudeksi.


 

Tarpeet (10-12 palaa):


125 g voita
1 dl sokeria
3 keltuaista
1,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

Marenki:


3 valkuaista
1,5 dl sokeria

Täyte:


2 dl vispikermaa
1-2 tl vaniljasokeria
1,2 l vadelmia
ripaus sokeria


Teko-ohje:


Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa keltuaiset joukkoon. Lisää keskenään sekoitetutu jauhot ja leivinjauhe sekä lopuksi maito. Sekoita hyvin. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle ohueksi levyksi.

Ota puhdas kulho, jotta saat valkuaisvaahdon onnistumaan. Vaahdota valkuaiset sokerin kanssa napakaksi vaahdoksi. Levitä vaahto taikinapohjan päälle pellille siten, että se ei yllä aivan taikinareunaan asti.

Paista uunin alatasolla 175 asteessa 20-25 minuuttia. Jäähdytä.

Vaahdota kerma sokerin kanssa. Leikkaa kakkupohja kahteen osaan. Levitä toiselle puoliskolle ensin reilusti kermavaahtoa. Ripottele vadelmat vaahdon päälle. Nosta toinen kakkulevy päälle ja koristele päällinen vadelmilla.

Tarjoa kakku melko nopeasti täyttämisen jälkeen, ettei marenki muutu vetiseksi.

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Mansikkajuustokakku eli Mansikkatorttu ilman uunia

Mansikat eivät onneksi vielä ole loppuneet! Löysin lomareissun tuliaisena tuomastani ruotsalaisesta Allt om Mat -lehdestä mansikkatortun ohjeen, josta lähdin tuunaamaan omanmakuista juustokakkua. Ohje oli heinäkuun numeron viimeisillä sivuilla nimellä Jordgubbsdröm.

Liivatehommat eivät ole suosikkejani, jotenkin pelkään aina, että hyytelöt lässähtävät heti, kun muotin ottaa pois. Tähän ohjeeseen vielä kehoitettiin laittamaan minusta melko vähän liivatetta. Torttu pysyi kuitenkin koossa, eikä siitä tullut liialla liivatteella kumipallomaista teosta. Jämäkämmän rakenteen saat lisäämällä täytteeseen neljännen liivatelehden. Appelsiinituorejuuston maku tuli selvästi esiin täytteestä ja jos se tuntuu liian eksoottiselta voi vallan hyvin käyttää maustamatonta tuorejuustoa joko kokonaan tai osittain.

Omassa tekeleessäni hötkyilin päällyksen kanssa ja lisäsin mehukiilteen liian aikaisin täytteen päälle ja kiille oli liian juoksevaa. Se lähti sekoittumaan täytteen kanssa, eikä ollut niin nätti kuin olisi voinut olla. Tässäpä syy myöskin siihen, etten saanut tortusta kelvollista kuvaa aikaiseksi. On tärkeää, että täyte on saanut hyytyä kunnolla ja päällyskerros ehtii jäähtyä ja hyytyä kiisselimäisen paksuksi ennen levitystä.

Onko kenelläkään vinkkiä siihen, miten saisi leivinpaperivuorauksen tehtyä sievästi vuoan ympärille? Niitä kalvoja toki on, mutta jos löytyisi joku ratkaisu tällaiselle sunnuntaileipojalle?



Tarpeet pohja:


75 g voita
200 g digestive keksejä
75 g tummaa suklaata
ripaus suolaa (jos voissa on jo suolaa, ei sitä tarvitse lisätä)


Tarpeet täyte:


200 g mansikoita
3 liivatelehteä (4 jos haluat jämäkämmän tortun)
400 g appelsiinituorejuustoa
2 dl kevyt ranskankermaa
2 dl sokeria
1 teelusikka vaniljasokeria

Tarpeet päällys:


2 liivatelehteä
1,5 dl vettä
0,5 dl mansikkamehua tiivisteestä
300 g mansikoita


Teko-ohje:


Pohja: Sulata voi ja anna sen jäähtyä. Murskaa keksit ja suklaa monitoimikoneella (tai sulje keksit muovipussiin ja ajele kaulimella päältä ja raasta suklaa  hienoksi keksimurujen joukkoon). Sekoita keksimurut, sulkaaraaste ja voi keskenään. Painele muruseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin muiden työvaiheiden ajaksi.


Juustotäyte: Soseuta mansikat sauvasekoittimella tai monitoimikoneessa. Laita liivatelehdet veteen noin viideksi minuutiksi. Sekoita tuorejuusto, kevytranskankerma ja sokerit keskenään. Kuumenna kattilassa pieni osa mansikkasosetta (noin kolme ruokalusikallista). Puristele liivatteista ylimääräinen vesi pois ja lisää ne kuumaan soseeseen ja sekoita. Ota kattila liedeltä ja sekoita loput mansikkasoseesta liivateseoksen kanssa yhteen. Lisää mansikkasose juustoseokseen hyvin sekoittaen. Lisää täyte pohjan päälle ja anna hyytyä yön yli.

Päällys: Laita liivatelehdet kylmään veteen noin viideksi minuutiksi. Lämmitä pieni osa vettä kattilassa. Puristele liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja lisää ne kuumaan veteen, sekoita. Ota kattila pois hellalta ja lisää loppu vedestä ja mehutiiviste. Anna seoksen olla huoneenlämmössä, kunnes se sakenee kiisselin paksuiseksi. Viipaloi mansikat ja laita ne täytteen päälle nätisti. Valuta päällysteseos varovasti kakun pinnalle ja anna hyytyä jääkaapissa noin pari tuntia.





maanantai 15. heinäkuuta 2013

Mansikkaleivokset - marjatartaletit

Kävimme kultani kanssa yhtenä kesäiltana Parikan marjatilalla poimimassa luomumansikoita. Tänä vuonna urakka olikin kova, sillä helle oli kypsyttänyt mansikoita nopealla vauhdilla ja poisheitettävää marjaa oli tavanomaista enemmän. Sitkeällä yrittämisellä saimme kuitenkin kerätyksi riittävän määrän mansikoita pakkaseen ja ostimme vielä täydennykseksi yhden laatikollisen lisää valmiiksi poimittuja.

Kaikkine perkaamisineen mansikkasouvissa meni koko ilta ja palkinnoksi lupasin jo pellolla jotain mansikkaherkkua. Koska kesän paras mansikkatorttu on jo tehty, piti keksiä jotain muuta. Tein pieniä mansikkaleivoksia, joista ei tullut ihan niin (äkki)makeita, kun toivoin, mutta sieviä ja hyvänmakuisia niistä tuli. Eikä minun sokerihiirenkään tarvinnut ripotella pinnalle pölysokeria :) Samalla reseptillä onnistuu leivokset myös muista marjoista!



Pohjan ohje on Dansukkerilta ja vaniljakreemin nappasin Makuja.fi sivustolta

Tarpeet pohja:


2 dl vehnäjauhoja
100 g voita tai margariinia
1 rkl Ruokokidesokeria
1 kananmuna

Tarpeet vaniljakreemi:


2 dl kermaa
1 munankeltuaista
0,5 rkl kidesokeria
1 rkl maizenaa
0,5 rkl vaniljasokeria

Pinnalle runsaasti mansikoita ja muutama mintunlehti

Teko-ohje pohja:


Sekoita keskenään vehnäjauhot, margariini, ruokokidesokeri ja kananmuna. Painele taikina pieniin annosvuokiin (tai esim. kahvikuppien uuninkestäville asettilautasille). Pane vuoat jääkaappiin puoleksi tunniksi. Paista torttupohjia 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä.


Teko-ohje kreemi:


Sekoita kerma, keltuainen, sokeri ja maizena paksupohjaisessa kattilassa. Keitä miedolla lämmöllä paksuksi, ilmavaksi kreemiksi, vatkaa koko ajan voimakkaasti pohjaa kohti. Jäähdytä kreemi ja mausta vaniljasokerilla.

Täytä tarteletit kreemillä. Viipaloi/puolita mansikat ja asettele ne kreemin päälle. Koristele mintunlehdillä.

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Vohvelit

Alkava kesäloma kannusti aloittamaan erään sunnuntai-aamun vohveleilla. Onhan se hyvä "harjoitella" tukevia hotelliaamiaisia varten ja toisaalta kaapista oli hyvä saada kananmunat käyttöön ennen reissua. Saimme Veliveikkani kanssa Äidiltä joululahjaksi vohveliraudan ja se on nykyään tallessa minulla. Monesti sille ei ole käyttöä, mutta laitteen kaivaminen kaapinpohjalta palkitsee aina. Leivinjauheen ansiosta näistä tulee kuohkeita vohveleita.

Ohje sopii niin suolaisten kuin makeidenkin täytteiden kanssa. Meillä oli lisukkeena tarjolla sokeroimatonta omenasosetta, pakasteesta löytyneitä luomumansikoita sekä mökillä viime kesänä keitettyä mustikkahilloa. Päälle lorautimme vielä vaahterasiirappia ja kermavaahtoa.


Tarpeet 8 vohveliin:


3 kananmunaa
3 dl maitoa (käytin täysmaitoa)
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa ja halutessasi myös 1 tl sokeria
voita tai öljyä paistamiseen

Teko-ohje:


Vatkaa munien rakenne rikki. Sekoita leivinjauhe ja vehnäjauhot keskenään. Lisää kaikki aineet munamassaan. Voitele vohvelirauta ja paista vohvelit. Tarjoa vohvelit kuumina.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Kesän paras mansikkatorttu

Tämä on yksi parhaista resepteistäni ja juhlin sillä kohta puolivuotista blogiani ja tätä ihanaa kesää. Mansikkakakku on helppotekoinen ja se on erittäin maukas.

Ohje on alunpitäen Koti ja keittiö -lehden Kesäopas-liitteestä vuodelta 2002 ja se on julkaistu Kahden kerroksen mansikkatorttu nimellä. Reseptin voi helposti puolittaa, jos syöjiä on vähemmän. Kultani mielestä tätä kannattaisi kuitenkin tehdä kerrallaan pari pellillistä!

Kaurataikina leviää uunissa helposti ja palat sulautuvat yleensä toisiinsa kiinni. Siitä ei kannata ottaa ongelmaa: Jos haluaa saada kaksi pyöreää levyä, voi tehdä kaksi paistoa. Torttu on kuitenkin rento ulkonäöltään, joten vallan hyvin voit muotoilla paistetut kaurapohjat juuri sellaiseksi kuin haluat. Eikä kukaan huomaa mitään.



Tarpeet kaurataikina:


150 g voita
3 dl sokeria
2 munaa
2 tl leivinjauhetta
2 rkl vehnäjauhoja
4 dl kaurahiutaleita

Tarpeet täyte:


4 dl kuohukermaa
1 litra mansikoita
sokeria tai hunajaa, jos mansikat eivät ole makeita

Teko-ohje:


Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muta yksitellen koko ajan vatkaten. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sekoita taikinaan. Jaa taikina kahteen osaan ja levitä leivinperin päälle levyiksi. Kypsennä 175 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä pellillä.

Vaahdota kerma ja mausta se sokerilla tai hunajalla. Viipaloi marjat ja kokoa kakku rennolla kädellä.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Äidin Sacher

Aina kun meillä on juhlat, tarjolla on Sacher-kakkua. Sitä on syöty rippijuhlissa, valmistujaisissa ja syntymäpäivillä niin kesällä kuin talvellakin. Tämä on myös se, mitä joulupöydässä kaipaan kahvin kanssa. Olen maistanut myös aitoa Sacheria ja on se vaan niin, että meidän Äiti tekee parempaa! Äiti-kulta on napannut ohjeen aikoinaan T-kaupan reseptivihkosta.

Sacher on kiitollinen juhlatarjottava, sillä sen voi hyvin tehdä etukäteen ja pohja kestää hyvin myös pakastamista. Ylipäänsä Sacher on parhaimmillaan kun se on saanut tekeytyä pari päivää. Joskus juhlan aiheet ovat pienempiä ja olenkin tehnyt muutaman kerran yhdestä taikinasta kaksi pienempää pohjaa ja pakastamalla toisen. Ohje on kuitenkin kirjoitettu yhteen normaaliin täytekakkuvuokaan sopivaksi.

Sacherin päällys on pehmeää eli ensimmäisen tai toisen palan leikkaajan ei tarvitse jännittää, lohkeaako koko pinta ja saako kakusta ylipäänsä napattua mitään kunnon palaa. Toisaalta kuorrute on myös aiheuttanut tekijälle päänvaivaa, sillä tekohetkellä nätti kuorrute on valunut kohta pois kakun pinnalta. Kokemus tuo varmuutta: Valuvaa täytettä voi veitsellä nostella jonkin aikaa kakun pinnalle jähmettymään ja lisäksi kannattaa varata ylimääräistä suklaata rouheeksi, jos pinta ei itsestään asetu nätiksi. Suklaarouheella maisemoitu Sacher on sekin todella hyvää ja herkullisen näköistä!

Pieni pala kakkua ja iso tursotus kermavaahtoa, perfect!


Tarpeet pohja:


150 g voita
1,75 dl sokeria
5 keltuaista
150 g taloussuklaata (Fazerin punaisessa kääreessä oleva taloussuklaa on sopivinta)
2,75 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
5 valkuaista

Tarpeet täyte:


2 prk säilykeaprikooseja sokeriliemessä

Tarpeet kuorrutus:


170 g taloussuklaata
1 rkl voita
50 g pölysokeria
5 rkl kermaa
(pinnalle suklaarouhetta)

Teko-ohje:


Voitele ja jouhota tasapohjainen kakkuvuoka valmiiksi. Rouhi pohjaan käytettävä taloussuklaa ja sulata se vesihauteessa. Anna suklaan jäähtyä muiden työvaiheiden ajan. Vaahdota voi ja sokeri kulhossa. Lisää keltuaiset yksi kerrallaan voi-sokerivaahtoon ja niiden jälkeen jäähtynyt suklaa. Sekoita leivinjauhe ja vehnäjauhot keskenään sekaisin ja lisää jauhoseos taikinaan. Vatkaa valkuaiset puhtaassa astiassa kovaksi vaahdoksi ja lisää vaahto varovaisesti taikinan joukkoon. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa noin 50minuuttia.

Anna pohjan jäähtyä. Ota aprikoosipurkkien liemi talteen kostukkeeksi ja soseuta aprikoosit sauvasekoittimella. Leikkaa jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Asettele pohjaosa voipaperin päälle tarjoiluvadille. Kostuta pohjaosat aprikoosien liemellä. Levitä aprikoosisosetta pohjalevyjen väliin ja ohut kerros myös kakun pinnalle. Sulata suklaa vesihauteessa. Lisää sulaneeseen suklaaseen voi, pölysokeri ja kerma samalla sekoittaen. Jäähdytä seosta hieman. Kuorruta kakku kaatamalla suklaaseosta kakun pinnalle ja reunoille. Voipaperin päälle valuvaa suklaata voi nostella takaisin kakun pinnalle.

Lisää halutessasi kakun pintaan rouhittua suklaata. Leikkaa ylimääräinen voipaperi saksilla pois, kun kuorrute on jäähtynyt.


sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Mehevä raparperipiirakka

Kävin kotopuolessa harventamassa raparperipuskaa ja sieltä tulikin kunnon saalis jatkokäsittelyyn. Tein raparperipiirakan murotaikinapohjaan ja käytän samaa Kotiruoka-keittokirjan reseptiä jokaisessa marja- tai omppupiirakassani.

Tykkään, että piirakassa on kunnolla täytettä ja laitoin raparperipaloja niin paljon kuin sain mahtumaan. Lisäksi laitoin pohjalle pari desiä pakastettua omppusosetta, sitä on vielä jemmassa jonkun verran. Omppusoseen voi vallan hyvin jättää pois.

Kotiruoka-kirjassa päälliseksi pyydetään laittamaan joko muruseos tai kermaviiliseos. Miksi tai? Liian paljon hyvää on ihanaa ja minä laitan piirakkani päälle mieluusti molemmat! Tarvitsin osan kermaviilipurkista toiseen ruokaan, joten tein päällisen rahkan ja kermaviilin seoksesta. Yleensä teen päällisen kermaviilistä. Piirakka on minusta parhaimmillaan suoraan jääkaapista otettuna leipomista seuraavana päivänä.


 

Tarpeet pohja:


100 g voita
0,75 dl sokeria
1 muna
1 tl leivinjauhetta
2,5 dl vehnäjauhoja (täysjyvävehnä sopii tähän hyvin)


Tarpeet täyte:


noin litra pieneksi paloiteltua raparperiä
(2 dl omenasosetta)
kanelia

Kermaviili-rahkaseos:


0,5 prk kermaviiliä ja
0,5 prk rahkaa (tai vaihtoehtoisesti pelkästään 1 prk kermaviiliä)
0,5 dl sokeria
1 muna
1 tl vaniljasokeria

Muruseos:


50 g voita
0,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja

Teko-ohje:


Voitele ja korppujauhota piirasvuoka. Kuori ja paloittele raparperit pieniksi palasiksi. Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää muna hyvin sekoittaen. Lisää jauho-leivinjauheseos. Sekoita taikina haarukkavatkaimella nopeasti tasaiseksi.

Painele taikina jauhotetuin käsin piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Levitä omenasose ensiksi piirakan päälle ja sitten raparperipalaset. Sekoita kermaviili-rahkaseoksen ainekset keskenään sekaisin ja kaada seos raparperipalojen päälle tasaisesti. Sekoita muruseoksen ainekset keskenään sekaisin ja ripottele muruseos piirakan päälle.

Paista uunin alatasossa 200 asteen lämmössä noin 30 minuuttia tai kunnes piirakka on kypsä.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Vaaleat suklaahippukeksit

Suklaahippukekseille tuntuu olevan loputon kysyntä. Tällä leivontakerralla  tein vaalean keksitaikinan, johon laitoin kaurahiutaleita. Leivontapäivänä cookiesien reuna oli rapea, kuten kauralastuissa, mutta seuraavana päivänä keksit olivat jo suussa sulavan pehmeitä. Suklaahipuiksi valitsin Daim-rakeita ja kaksi Fazerin sinivalkoista suklaapatukkaa. Joukkoon olisi voinut laittaa myös murskattuja pähkinöitä. Pekaanipähkinä on minusta parasta!

Tänään 15.5 on muuten Yhdysvalloissa National Chocolate Chip Cookie Day!


Tarpeet:


2 dl kaurahiutaleita
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
150 g voita
2 dl sokeria
1 muna
0,5 dl maitoa
170 g suklaata
(1 dl pähkinämurskaa)

Teko-ohje:


Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen. Rouhi suklaa ja pähkinät veitsellä karkeaksi muruksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vaahdota voi ja sekoita joukkoon sokeri ja muna. Lisää maito ja kuivat aineet sekä rouhitut suklaat ja halutessasi pähkinämurska. Ota lusikalla nokare taikinaa pellille, taputtele kokkaretta matalammaksi ja paista koekakku. Voit tarvittaessa lisätä taikinaan nestettä tai jauhoja.

Nostele taikina kokkareina pellille ja huomioi leviämisvara. Taputtele kokkareita vähän  litteämmiksi. Paista noin 12 minuuttia 200 asteessa uunissa. Anna jäähtyä ennen kuin otat pelliltä.

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Key Lime Pie eli limettipiiras

Amerikanmatkan parhaita makeita makumuistoja oli Starbucksin lemon loaf (joka inspiroi leipomaan sitruunakakun) ja Key Lime Pie, jota söinkin jälkkäriksi aina, kun siihen tarjoitui mahdollisuus. Limettipiirakkaa tarjottiin myös juustokakkuversiona, mutta minusta torttu oli parempi ja nimenomaan niin, että siinä on creme fraichea päällä. Vaihtoehtona päälliselle olisi kermavaahto tai marenki, mutta ranskankerman happamuus sopii hyvin muuten todella makealle piirakalle. Minusta piirakka on sellaisenaan jo kaunis, eikä se välttämättä tarvitse päällistä lainkaan.

Ohjeen pohjana on Maku-lehden Key Lime Pie ja päällinen on mukailtu amerikkalaisista lähteistä. Amerikkalaiset tekevät muhkeamman version kakusta, jossa pohja nousee korkeammalle ja täytettä on reilusti. Minulle sattui tätä tehdessäni limetiksi melko mehuttomat versiot. Olikin hyvä, että kultani oli kaupassa ennakoinut ja ostanut ylimääräistä. Löytyykö Suomesta aitoja pikkulimettejä eli key limejä?



Tarpeet pohja:


200 g digetivekeksejä
100 g sulatettua voita
2 rkl sokeria (käytin ruokosokeria)

Tarpeet limettitäyte:


3 kpl luomu limettiä
6 kpl keltuaista
400 g kondensoitua makeutettua maitoa säilykepurkista
1 rkl vaniljasokeria

Tarpeet päällinen:


1 prk ranskankermaa
2-3 rkl pölysokeria
1 luomu lime halutessasi

Teko-ohje:


Laita uuni lämpeämään 150 asteeseen. Tee pohja murskaamalla keksit esim. monitoimikoneessa. Lisää voisula ja sokeri. Sekoita tasaiseksi.

Vuoraa irtopohjavuoka (halkaisija 24 cm) leivinpaperilla ja kaada keksiseos vuoan pohjalle. Levitä keksiseosta reunoille ja tasaisesti vuoan pohjaan lusikan avulla. Paista pohjaa 150 asteisessa uunissa 10 minuuttia. Jätä pohja odottamaan täytettä. Säädä uunin lämpö 175 asteeseen.

Valmistele täyte: Pese limet ja raasta niiden kuorta 2 tl. Purista limeistä 1 dl mehua. Erottele munista keltuaiset. Valkuaisista voit tehdä esim. marenkia tai munakkaan. Vatkaa keltuaiset ja tiivistemaito vaahdoksi. Jatka vatkaamista ja valuta joukkoon desilitra limemehua. Lisää kuoriraaste ja vaniljasokeri, sekoita. Kaada täyte pohjan päälle.

Kypsennä limettitorttua uunissa (175 asteessa) noin vartti, kunnes se on hyytynyt. Jäähdytä piiras ja nosta se jääkaappiin odottamaan tarjoilua.

Sekoita pölysokeri ranskankerman joukkoon. Voit tarjoilla makeutetun ranskankerman erikseen tai levittää sen tarjoilua odottavan piirakan päälle. 

torstai 25. huhtikuuta 2013

Pannukakku

Ostimme syksyllä ruokamessuilta Riihipuodin lettu- ja vohvelijauhoseosta, jossa on luomuvehnää ja -ohraa. Meillä ei ole tullut lettuja niin tehtyä ja jauhot olivat menossa jo vanhaksi. Samalla jääkaapissa oli jemmassa kananmunia enemmän kuin riittävästi. Ratkaisu olikin tehdä pannukakku, kun siihen saa upotettua jauhoja, munia ja mustikkahilloa, jota myös on kaapissa melko paljon.

Aluksi näytti siltä, että pannukakku on matelee pelkästään pannua pitkin, eikä kohoa lainkaan, mutta lopulta lätty sai ilmaa alleen ja siitä tuli uunissa oikein muhkea. Jauhoseos oli perinteisiä valkoisia vehnäjauhoja jytympää ja se näkyi myös lopputuloksessa, mutta pelkästään hyvällä tavalla. Tykkään maustaa pannukakun kardemummalla!



Tarpeet:


1 litra maitoa
4 munaa
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
5 dl vehnäjauhoja tai lettu- ja vohvelijauhoja 
50 g voita sulatettuna
kardemummaa maun mukaan, itse laitoin noin puoli teelusikallista ja siitä tuli mieto maku

kermavaahtoa ja hilloa

Teko-ohje:


Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Sekoita munien rakenne rikki ja lisää maito sekoitttaen. Sekoita joukkoon suola ja sokeri sekä jauhot ja lopuksi sulatettu voi. Anna taikinan tekeytyä noin puoli tuntia ennen paistamista. Kaada taikina leivinpaperin päälle reunalliselle uunipellille. Kypsennä 200 asteessa noin puoli tuntia. Tarjoile kermavaahdon ja hillon kanssa!


maanantai 15. huhtikuuta 2013

Täytekakku

Synttärikakku, minulle! Syntymäpäivään on aina kuulunut täytekakku ja niin kauan kuin minä muistan, se on leivottu samalla Äidin vanhan keittokirjan "hieno sokerikakku täytekekkuja varten" ohjeella. Keittokirjan nimeä en tiedä, sillä vuosikymmenien varrella siitä on tippuneet sekä kannet että kansia lähimmät sivut pois.

Tällä kertaa tein täytteen mustikkahillosta, sitä on vielä jääkaapissa viime kesän mökkireissujen muistona. Yhtä lailla olisin voinut käyttää muutakin marja- tai omenahilloa. Hillon makeuden vuoksi en sokeroi kermavaahtoa tai kostutuslientä erikseen. Yleensä kostutan kakun rasvattomalla maidolla, mutta nyt hoidin kostutuksen laktoosittomasti omenamehulla. Yleensä teen täytteen tarjoilua edeltävänä iltana ja koristelun tarjoilupäivän aamuna.

Minulla oli tarkoitus laittaa tuoreita pensasmustikoita kakun pinnalle, mutta ne olivat kaikkea muuta paitsi tuoreita kaupassa. Teinkin valmiiksi viipaloiduista säilykepersikoista ja tuoreesta mangosta sekä viinirypäleistä hätävarapäällisen. Persikat oli viipaloitu aika paksuksi, nätimpi lopputulos olisi tullut viipaloimalla itse persikanpuolikkaat ohuemmiksi siivuiksi. Hedelmien päälle tein hyytelösokerista kiilteen. Minulta loppui aika vähän kesken ja en pystynyt pursottamaan kermavaahtoa sivuille. Heittelin laidoille hyytelösokerin perään eilisestä jälkiruuasta tähteeksi jääneet paahdetut mantelit. Siinä hommassa olisi kannattanut olla nopeampi tai apulainen auttamassa.



Tarpeet pohja:


4 munaa
2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
0,5 tl leivinjauhetta

Tarpeet täyte:


3-4 dl hilloa
2 dl kuohukermaa (laktoositonta)
2-3 dl mehua tai maitoa kostutukseen

Tarpeet koristelu:


1 prk säilykepersikoita viipaleina
noin puolikas syöntikypsästä mangosta viipaleina
muutamia viinirypäleitä puolitettuina
2 dl kuohukermaa (laktoositonta)/ 50 g paahdettuja mantelilastuja

Tarpeet kiille:


1,5 dl vettä
0,75 dl hyytelösokeria


Teko-ohje:


Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen ja voitele sekä korppujauhota kakkuvuoka valmiiksi. Vatkaa munanvalkuaiset vaahdoksi (niin kovaksi vaahdoksi, että voit kääntää astian ylösalaisin ja vaahto pysyy vuoassa). Lisää munankeltuaiset ja sokeri vuorotellen valkuaisvaahtoon koko ajan vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne siivilän kautta taikinaan varovaisesti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Paista kakkua noin 25 minuuttia 200 asteessa.

Jäähdytä kakku. Jaa kakkupohja kolmeen osaan ja asettele alimmainen osa tarjoiluastian päälle.Vatkaa kerma vaahdoksi ja makeuta se tarvittaessa vaniljasokerilla. Kostuta pohjaosa ja levitä hillo pohjalevyn päälle. Lisää hillon päälle kermavaahto ja keskimmäinen kakkulevy. Kostuta, hillota  ja kermavaahdota keskimmäinen levy. Lisää päälle ylin kakkulevy ja kostuta se.

Laita persikka- ja mangoviipaleet sekä viinirypäleenpuolikkaat asetelmaksi kakun päälle. Tee kiille hyytelösokeripakkauksen ohjeen mukaan (kiehauta vesi ja lisää hyytelösokeri koko ajan sekoittaen. Sekoita, kunnes kiille kirkastuu). Lisää kiille kakun pinnalle pienellä kauhalla tai isolla lusikalla. Taputtele reunoille paahdettuja mantelilastuja tai kermavaahtoa pursottimella tai lastalla.



perjantai 12. huhtikuuta 2013

Sitruunakakku

Yhdysvaltain lomalla piipahdimme shoppailupäivän hulinassa Starbucksissa kahvilla. Ostin viipaleen Starbucks "iced lemon pound cakea". Se maistui aivan mahtavalta ja minun piti saada viipale vielä lentokentällä kahvin kanssa. Googlettelin netistä sopivaa ohjetta, jolla voisin matkia kahvilan herkkua ja löysinkin monenlaisia reseptejä. Ohitin kaikki, missä käytetään jotain esanssia tai valmiita kakkupakkauksia. Ohje on muokattu useammasta reseptistä yhdistellen ja kuorrutuksen ansiosta tällä ohjeella pääsee riittävän lähelle alkuperäistä, voimakasta, sitruunan makua.

Maku parani leipomista seuraavina päivinä. Pakkohan sitä oli maistella heti, mutta kannattaa malttaa ja odottaa jäähtymistä kunnolla. Haalea sitruunakakku ei ole hyvää! Sitruunassa ei tämän kakun osalta kannata säästellä. Joissain ohjeissa lisättiin vielä sitruunan hedelmälihaakin kakun sekaan tai käytettiin kaupan tiivistettä. 




Tarpeet kakku:


150 g voita
2 dl sokeria
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 prk ranskankermaa
2 luomu sitruunaa

Tarpeet kuorrutus:


1 luomu sitruuna
2,5 dl tomusokeria

 

Teko-ohje kakku:


Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen ja voitele pitkulainen leipä-/kakkuvuoka. Raasta sitruunan kuoret valmiiksi. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen, vatkaa välillä kuohkeaksi. Lisää jauho-leivinjauheseos, ranskankerma, sitruunankuoriraaste ja sitruunoiden mehu. Sekoita puuhaarukalla.

Kaada taikinaseos vuokaan. Paista uunin alaosassa 175 asteessa noin tunti tai kunnes kakku on kypsä. Peitä tarvittaessa leivinpaperilla paiston loppupuolella. Anna jäähtyä hetki ja kumoa kakku tarjoiluvadille. Jäähdytä kakku ennen kuorrutteen lisäämistä.

Teko-ohje kuorrutus:


Raasta sitruunan kuori valmiiksi. Mittaa tomusokeri kulhoon, lisää siihen sitruunankuoriraaste ja lisää vähitellen sitruunamehua koko ajan sekoittaen. Seoksen tulisi olla juoksevaa, muttei kovin ohutta. Kaada ensin noin puolet kuorrutteesta kakun päälle ja anna jähmettyä. Lisää sen jälkeen loput kuorrutteesta kakun pinnalle. 

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Baba pääsiäispöytään

Olen tutustunut tähän ohjeeseen kultani kautta. Siinä kun meillä on ollut aina pashaa, on kultani kodissa tarjottu pääsiäisenä ainakin joskus babaa. Kieltämättä baba maistuu hyvälle. Ohje on peräisin Hesarin netistä, eikä sitä ole paljoa muutettu.

Meillä oli baban kanssa pieniä teknisiä murheita, kun emme saaneet sitä yhtenä kappaleena vuoasta ulos. Olisi ollut fiksumpaa ottaa baba ennen kostutusta irti uunivuoasta ja kenties silikonivuoan kanssa olisi kumoaminen ollut helpompaa. Kostutusliemen rommin voi korvata sitruunamehulla.



Tarpeet:


3 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl maitoa
2 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
50 g voita
ripaus suolaa
1 tl vaniljasokeria

Kostutusliemi:


3 dl vettä
2 tl vaniljasokeria
1,5 dl sokeria
1 dl vaaleaa rommia (Bacardi Limonia) tai sitruunamehua



Teko-ohje:


Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Kuumenna maito ja lisää se joukkoon.

Sekoita keskenään jauhot ja leivinjauho sekä vaniljasokeri. Lisää ne sekä pehmeä voi.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja kääntele varovasti taikinaan. Lusikoi taikina voideltuun savariini- tai kakkuvuokaan, jätä kohoamisvaraa. Paista 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.

Keitä kattilassa kostutusliemen vettä ja sokereita pari minuuttia. Ota liedeltä ja lisää rommi tai sitruunamehu. Kaada haalea liemi haalean baban päälle vuokaan. Anna maustua ja jäähtyä, kumoa sitten tarjoiluvadille. Tarjoa hedelmäsalaatin kera.


lauantai 9. maaliskuuta 2013

Juustopiiras suoraan taivaasta

Ohjeen otsikko lupaa jo paljon ja se kiinnitti huomion teiniaikoinani, kun luin Äidin reseptikirjaa. Minulla on enää ohje käsinkirjoitettuna paperilla, mutta muistaakseni tämä resepti oli alunpitäen Kodin kuvalehden leivontavihkosta.

Tämä on aika ihmeellinen resepti sikäli, ettei tähän mitään juustoa laiteta, vaan rahkaa ja smetanaa. Näin keväällä pääsiäisen lähestyessä kuitenkin rahka-sitruunaleivonnaisia rupeaa tekemään mieli. Tästä piiraasta tulee amerikkalainen juustokakku mieleen. Tulevan pääsiäisen teemaan se sopii sikäli hyvin, että talviloma vietetään tänä vuonna Yhdysvalloissa. Tässä sitruunassa ei kannata pihistellä. Piiras tarjoillaan kylmänä ja jäähtymisen suhteen on maltettava!




Tarpeet pohjaan:


3 dl täysjyvävehnäjauhoja
0,5 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
150 g kylmää voita
1 muna
0,5 dl kylmää vettä

Tarpeet täytteeseen:


500 g rahkaa
2 dl sokeria
3 keltuaista
0,5 dl sitruunamehua (luomu)
2 tl sitruunan raastettua kuorta (luomu)
3 rkl maissitärkkelystä tai ohrakasta
1 prk (1,2 dl) smetanaa
100 g sulatettua voita
3 valkuaista

Teko-ohje:


Tee ensin pohja: Vuoraa irtopohjainen täytekakkuvuoka valmiiksi leivinpaperilla. Mittaa kaikki kuivat aineet monitoimikoneen kulhoon. Paloittele mukaan jääkaappikylmä voi ja anna koneen käydä kunnes seos on murumainen. Vatkaa munan rakenne rikki ja lisää joukkoon vesi. Kaada nesteseos mukaan ja sekoita taikina koneella nopeasti tasaiseksi.

Painele taikina leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille käsin. Tee korkeat reunat. On tarkoitus, että pohja on ohut. Pane vuoka jääkaappiin odottamaan.

Tee täyte: Sulata ja jäähdytä voi. Sekoita erillisessä kulhossa rahkan joukkoon sokerit, keltuaiset, sitruunamehu ja -raaste, tärkkelysjauho ja smetana. Sekoita jäähtynyt voi muuhun täytteeseen. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sekoittele vaahto varovasti täytteen joukkoon. Kaada seos pohjataikinan päälle vuokaan ja paista 175 asteessa noin 60 minuuttia.

Anna kakun viiletä vuoassaan rauhassa. Irroita herkku vasta kylmänä tarjolle. Juustokakun kanssa voit tarjoilla esimerkiksi kirsikka- tai vadelmahilloa.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Kovan päivän ilta: rocky road

Perjantai oli lapsena minun karkkipäiväni. Edelleenkin perjantai on viikon kohokohta: ihana viikonloppu alkaa, eikä yhtään vapaapäivää ole vielä kulunut. Samalla kun katsoo telkkarista Voice of Finlandia ja mutustaa näitä, voi arjen panna pakettiin ainakin hetkeksi. Sain alunperin ohjeen työkaverini kaverin kautta. Muistaakseni ohjeessa oli alunpitäen suolapähkinöitä, mutta allergian vuoksi olen korvannut ne oikeilla pähkinöillä. Rakenteesta tulee minusta paras, kun siinä on vaahtokarkkia, pähkinää ja Marie-keksejä. Suklaana käytän Fazerin sinistä, koska pidän siitä. En aina malta ihan pitää ohjeen mittasuhteita samana, mutta idea on, että suklaata on oltava riittävästi, jotta homma pysyy kasassa. Rocky roadissa saa sattumat olla melko suuria!




Tarpeet:


200 g Fazerin sinistä suklaata
1 dl pähkinöitä
6-8 kpl  Marie keksiä
50-100 g vaahtokarkkeja

Teko-ohje:


Vuoraa vati leivinpaperilla tai ota paperiset leivosvuoat valmiiksi. Pilko vaahtokarkkeja saksilla tarvittaessa pienemmiksi. Murskaa Marie-keksit muutamaan osaan. Hienonna tarvittaessa pähkinöitä pienemmäksi veitsellä leikkuulaudalla. Paloittele suklaa ja sulata se hiljalleen välillä sekoittaen mikroaaltouunissa tai hellalla vesihauteessa. Sekoita suklaa ja muut aineet keskenään ja laita seos jähmettymään viileään leivinpaperilla vuoratulle vadille tai pieniin leivosvuokiin. Leikkaa annospalat terävällä veitsellä.

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Omenainen unelmatorttu

Omppusosetta riittää edelleen, kun viime vuonna sato oli niin hyvä. Tällä kertaa laitettiin sosetta unelmatortun sisään. Monesti teen vaalean kääretorttupohjan ja täytteeksi yhden kermapurkin vaahdotettuna ja omenasosetta. Edelleenkin näin tehty kääretorttu on minusta maailman parasta. No vaihtelu virkistää ja nyt omenasosetta ja kermavaahtoa käärittiin suklaarullan sisään. Toimin tällä kertaa työnjohtajana ja sain istua valmiiseen kahvipöytään. Leipojalle tämä olikin elämän ensimmäinen kääretorttu ja minulle hyvä muistutus siitä kuinka eri lailla näitä reseptejä itse kukin lukee ja ymmärtää.

Tarpeet:


4 munaa
2 dl sokeria
1,5 dl perunajauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
1,5 tl leivinjauhetta

2-3 dl omenasosetta
2 dl kuohukermaa
sokeria maun mukaan
1 tl vaniljasokeria
tarvittaessa kostutukseen maitoa ja sokeria

Teko-ohje:


Kuumenna uuni 225 asteeseen ja laita leivinpaperi pellille valmiiksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää jauhot siivilän läpi muna-sokerivaahtoon ja sekoita kuplia säästellen varovasti kaikki aineet sekaisin. Levitä taikina pellille ja paista 6-8 minuuttia. Ota pois uunista ja anna jäähtyä hetki.

Ota työpöydälle uunipellin kokoinen palanen leivinpaperia ja ripottele sokeria sen päälle. Kumoa kääretorttulevy sokerin päälle ja irroita varovasti paistamisessa käytetty leivinpaperi.

Vatkaa kermavaahto ja mausta se sokerilla ja vaniljasokerilla. Jos omenasose on jo makeaa valmiiksi, pelkkä vaniljasokeri voi riittää maustamaan vaahdon. Kostuta kääretorttupohja tarvittaessa. Levitä pohjan päälle ensiksi omenasose ja sen jälkeen kermavaahto. Jätä levyn toiseen pitkään sivuun neljän sentin kaistale ilman kermavaahtoa. Rullaa kääretorttu leivinpaperin avulla niin, että kermaton alue tulee pohjalle. Paketoi kääretorttu leivinpaperiin ja folioon/muovikelmuun ja laita jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi tekeytymään.

torstai 14. helmikuuta 2013

Mokkapalat

Mokkapalat ovat 80-luvun lahja ihmiskunnalle! Ehkä ne keksittiin jo aikaisemmin, mutta minun elämääni ne tulivat juuri 80-luvulla ja isoveljen rippijuhlien kautta. Oheinen resepti on suoraan 80-luvulta, se on yksi ensimmäisiä talteenottamiani reseptejä. Kuorrutus on nykymittapuun mukaan ohut ja tehty 227 g tomusokeripakkauksesta. No, sen verran olen muttanut, että vanilliinisokerin sijasta käytän vaniljasokeria ja vahva kahvijuoma on aitoa espressoa.

Tarpeet:


200 g voita
3 munaa
3 dl sokeria
2 dl maitoa
5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta (tummaa)

Kuorrutus:


1 pkt tomusokeria (227 g eli neljä desiä)
75 g voita
5 rkl vahvaa kahvia (espressoa)
1 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria

Pinnalle stösseleitä, kookoshiutaleita tai pähkinärouhetta




Teko-ohje:


Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.

Sulata voi ja anna sen jäähtyä. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään.

Sekoita munavaahtoon vuorotellen maitoa, jauhoseosta ja voisulaa.

Kaada taikina leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja paista 200 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia. Anna valmiin pohjan jäähtyä.

Kuorrutuksen teko:


Kiehauta kaikki aineet liedellä kattilassa. Anna kuorrutuksen hetki jäähtyä ja levitä se sitten jäähtyneen pohjalevyn päälle. Ripottele pinnalle strösseleitä tai muita koristeita. Kun kuorrutus on jähmettynyt, leikkaa mokkapalat terävällä veitsellä ruuduiksi.