Näytetään tekstit, joissa on tunniste amerikkalainen jälkiruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste amerikkalainen jälkiruoka. Näytä kaikki tekstit

lauantai 1. helmikuuta 2014

New York Cheese Cake

Super Bowl XLVIII pelataan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä New Yorkissa, käytännössä esikaupunkialueella New Jerseyssä. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Super Bowl järjestetään ulkoilmassa kylmällä alueella.  Järjestäjät ovat antaneet katsojille pukeutumisohjeita, jotta fanit pysyvät lämpiminä koko shown.

Amerikkalaiseen tapaan kuuluu järjestää Super Bowlin ympärille kekkereitä joko kotona tai stadionin liepeillä parkkialueella. Tänä vuonna tailgating parkkialueella on kuitenkin kielletty. Viime vuonna Super Bowl pidettiin New Orleansissa ja ensi vuonna se on Phoenixissä. Soppasirkuksen tailgating-reseptit löytyvät täältä.

Pelipaikkana toimiva New York on kuuluisa mm. juustokakustaan. Kakkuun laitetaan runsaasti tuorejuustoa ja siitä riittää kymmenelle nälkäiselle. Juustokakku tehdään tarjoilua edellisenä päivänä, jotta se ehtii tekeytyä. Se myös säilyy jääkaapissa jonkun aikaa, ellei tule syödyksi sitä ennen. Kakku on helppo tehdä. Sen kera voi tarjota marjoista tehtyä kastiketta (soseutetaan esim. pakastemarjoja sauvasekoittimella ja lisätään vähän sokeria). Vinkki: Laitan keksimuruseoksen vuoan pohjalle ja reunoille melko kevyesti painelemalla, niin ettei se junttaannu kivikovaksi.



Tarpeet pohja:


250 g Digestive keksejä
1,25 dl voisulaa
2 rkl ruokokidesokeria

Tarpeet täyte:


600 g maustamatonta Philadelphia tuorejuustoa
3 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 rkl vehnäjauhoja
4 munaa
1 rkl raastettua sitruunankuorta
puolikkaan sitruunan mehu
1 prk (150 g) ranskankermaa

Teko-ohje:


Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle (halkaisija 24 cm). Voitele pohja ja reunat kevyesti voilla. Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita keksimuru, sokeri ja voisula keskenään. Painele seos vuoan pohjille ja reunoille. Laita vuoka jääkaappiin jähmettymään täytteen tekoajaksi.

Aloita täytteen teko: Sekoita tuorejuusto ja sokerit vatkaimella. Lisää vehnäjauho. Lisää munat yksi kerrallaan hyvin vatkaten. Lisää lopuksi sitruunankuoriraaste, sitruunamehu ja ranskankerma. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle. Paista kakkua 175 asteessa uunin alatasolla noin tunti. Jäähdytä kakku, peitä kannella ja anna vetäytyä jääkaapissa yön yli.



sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Key lime pie maljat

Monesti jälkiruuan kanssa ei enää viitsi pelata, kun pistänyt kaiken tarmonsa itse pääruokaan. Nyt oli kuitenkin tilaus makealle aterian päätökselle ja annoin kultani valita reseptin ruotsalaisesta Söte Desserter-lehdestä, sen ensimmäisestä numerosta kesältä.

Key lime pie oli suurta herkkua amerikanreissullamme, eikä ollutkaan yllätys, että jälkkäriksi valikoitui "Key lime pie i glas" ohje. Jälkiruuasta tulee todella makea ja kesän viimeiset mansikat sekä kirpeä kiivi antoivat sille raikkautta.

Resepti on helppo toteuttaa, vaikka siinä liivatteen ja hyytymisajan kanssa pelataankin. Kondensoitua maitoa olen löytänyt Espoosta K-supermarketista ja Stockmannilta. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin kahdeksan digestive-keksiä, mutta pudotin määrän kuuteen. Määrään vaikuttaa myös se, minkälaiseen astiaan annoksen laittaa tarjolle.




Tarpeet (4 annosta):


1 liivatelehti
6 digestive keksiä
0,5 tl kanelia
1 dl kuohukermaa
1 purkki makeutettua kondensoitua maitoa (noin 400 g)
1 luomulime, josta käytetään sekä kuori että mehu
muutama mansikka, kiivi tms. koristeeksi

Teko-ohje:


Laita liivatelehti noin viideksi minuutiksi kylmään veteen. Murskaa keksit murusiksi ja sekoita kaneli murujen joukkoon. Jaa muruseos neljään maljaan/lasiin. Säästä muruseoksesta pari ruokalusikallista koristeeksi.

Raasta limen kuori. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää vaahtoon kondensoitu maito
ja kuoriraaste.

Purista limen mehu pikkukattilaan ja kiehauta hellalla. Purista ylimääräinen vesi pois liivatelehdestä ja lisää se kuumaan mehuun. Anna liivatelehden sulaa. Lisää mehu kermaseokseen ja sekoita.

Jaa kermaseos maljohin murujen päälle ja anna hyytyä jääkaapissa ainakin kaksi tuntia tai yön yli.

Tee kiivistä ja mansikoista pieniä palasia. Lisää ne annosten päälle ja ripottele lopuksi viimeiset keksimurut. Tarjoile.

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Key Lime Pie eli limettipiiras

Amerikanmatkan parhaita makeita makumuistoja oli Starbucksin lemon loaf (joka inspiroi leipomaan sitruunakakun) ja Key Lime Pie, jota söinkin jälkkäriksi aina, kun siihen tarjoitui mahdollisuus. Limettipiirakkaa tarjottiin myös juustokakkuversiona, mutta minusta torttu oli parempi ja nimenomaan niin, että siinä on creme fraichea päällä. Vaihtoehtona päälliselle olisi kermavaahto tai marenki, mutta ranskankerman happamuus sopii hyvin muuten todella makealle piirakalle. Minusta piirakka on sellaisenaan jo kaunis, eikä se välttämättä tarvitse päällistä lainkaan.

Ohjeen pohjana on Maku-lehden Key Lime Pie ja päällinen on mukailtu amerikkalaisista lähteistä. Amerikkalaiset tekevät muhkeamman version kakusta, jossa pohja nousee korkeammalle ja täytettä on reilusti. Minulle sattui tätä tehdessäni limetiksi melko mehuttomat versiot. Olikin hyvä, että kultani oli kaupassa ennakoinut ja ostanut ylimääräistä. Löytyykö Suomesta aitoja pikkulimettejä eli key limejä?



Tarpeet pohja:


200 g digetivekeksejä
100 g sulatettua voita
2 rkl sokeria (käytin ruokosokeria)

Tarpeet limettitäyte:


3 kpl luomu limettiä
6 kpl keltuaista
400 g kondensoitua makeutettua maitoa säilykepurkista
1 rkl vaniljasokeria

Tarpeet päällinen:


1 prk ranskankermaa
2-3 rkl pölysokeria
1 luomu lime halutessasi

Teko-ohje:


Laita uuni lämpeämään 150 asteeseen. Tee pohja murskaamalla keksit esim. monitoimikoneessa. Lisää voisula ja sokeri. Sekoita tasaiseksi.

Vuoraa irtopohjavuoka (halkaisija 24 cm) leivinpaperilla ja kaada keksiseos vuoan pohjalle. Levitä keksiseosta reunoille ja tasaisesti vuoan pohjaan lusikan avulla. Paista pohjaa 150 asteisessa uunissa 10 minuuttia. Jätä pohja odottamaan täytettä. Säädä uunin lämpö 175 asteeseen.

Valmistele täyte: Pese limet ja raasta niiden kuorta 2 tl. Purista limeistä 1 dl mehua. Erottele munista keltuaiset. Valkuaisista voit tehdä esim. marenkia tai munakkaan. Vatkaa keltuaiset ja tiivistemaito vaahdoksi. Jatka vatkaamista ja valuta joukkoon desilitra limemehua. Lisää kuoriraaste ja vaniljasokeri, sekoita. Kaada täyte pohjan päälle.

Kypsennä limettitorttua uunissa (175 asteessa) noin vartti, kunnes se on hyytynyt. Jäähdytä piiras ja nosta se jääkaappiin odottamaan tarjoilua.

Sekoita pölysokeri ranskankerman joukkoon. Voit tarjoilla makeutetun ranskankerman erikseen tai levittää sen tarjoilua odottavan piirakan päälle.