Näytetään tekstit, joissa on tunniste muruseos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muruseos. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Mehevä raparperipiirakka

Kävin kotopuolessa harventamassa raparperipuskaa ja sieltä tulikin kunnon saalis jatkokäsittelyyn. Tein raparperipiirakan murotaikinapohjaan ja käytän samaa Kotiruoka-keittokirjan reseptiä jokaisessa marja- tai omppupiirakassani.

Tykkään, että piirakassa on kunnolla täytettä ja laitoin raparperipaloja niin paljon kuin sain mahtumaan. Lisäksi laitoin pohjalle pari desiä pakastettua omppusosetta, sitä on vielä jemmassa jonkun verran. Omppusoseen voi vallan hyvin jättää pois.

Kotiruoka-kirjassa päälliseksi pyydetään laittamaan joko muruseos tai kermaviiliseos. Miksi tai? Liian paljon hyvää on ihanaa ja minä laitan piirakkani päälle mieluusti molemmat! Tarvitsin osan kermaviilipurkista toiseen ruokaan, joten tein päällisen rahkan ja kermaviilin seoksesta. Yleensä teen päällisen kermaviilistä. Piirakka on minusta parhaimmillaan suoraan jääkaapista otettuna leipomista seuraavana päivänä.


 

Tarpeet pohja:


100 g voita
0,75 dl sokeria
1 muna
1 tl leivinjauhetta
2,5 dl vehnäjauhoja (täysjyvävehnä sopii tähän hyvin)


Tarpeet täyte:


noin litra pieneksi paloiteltua raparperiä
(2 dl omenasosetta)
kanelia

Kermaviili-rahkaseos:


0,5 prk kermaviiliä ja
0,5 prk rahkaa (tai vaihtoehtoisesti pelkästään 1 prk kermaviiliä)
0,5 dl sokeria
1 muna
1 tl vaniljasokeria

Muruseos:


50 g voita
0,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja

Teko-ohje:


Voitele ja korppujauhota piirasvuoka. Kuori ja paloittele raparperit pieniksi palasiksi. Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää muna hyvin sekoittaen. Lisää jauho-leivinjauheseos. Sekoita taikina haarukkavatkaimella nopeasti tasaiseksi.

Painele taikina jauhotetuin käsin piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Levitä omenasose ensiksi piirakan päälle ja sitten raparperipalaset. Sekoita kermaviili-rahkaseoksen ainekset keskenään sekaisin ja kaada seos raparperipalojen päälle tasaisesti. Sekoita muruseoksen ainekset keskenään sekaisin ja ripottele muruseos piirakan päälle.

Paista uunin alatasossa 200 asteen lämmössä noin 30 minuuttia tai kunnes piirakka on kypsä.