Näytetään tekstit, joissa on tunniste omenakakku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste omenakakku. Näytä kaikki tekstit

perjantai 26. elokuuta 2016

Rahka-omenakakku

Pitkän kesätauon jälkeen palaan blogini pariin! Tänä vuonna on Äidin puutarhassa ollut hyvä omenasato ja ensimmäiset kesäomenat olivat viime viikonloppuna poimittavissa. Tein omenoista mehumaijalla monta litraa höyrymehua ja palkinnoksi urakasta leivoin Valion ohjeella omenakakun. Minulla ei ollut tarkoitus laittaa omenaa muutoin säilöön, mutta tämä kakku onnistui niin hyvin, että laitan pakasteeseen muutamia omenasiivuja talteen seuraavaa leivontakertaa varten.

Kakusta tuli makea ja ehkä ensi kerralla ropsautan vähemmän sokeria pinnalle, ainakin jos käytän makeita omenalajikkeita.




Tarpeet pohja:


100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Tarpeet täyte:


2 prk (yhteensä 500 g) rahkaa
2 dl kuohukermaa
2 rkl perunajauhoja
2 munaa
1,5 dl sokeria
0,25 dl sitruunamehua
1 tl vaniljasokeria

Päälle:


3 (n. 300 g) omenaa (kotipihan omenat olivat niin pieniä, että niitä meni useampia)
1 tl kanelia
sokeria oman maun mukaan

Teko-ohje:


Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.

Valmista pohja: Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Lisää jauho-leivinjauheseos sekoittamalla.

Pohjusta leivinpaperilla Ø 24 cm:n irtopohjavuoka. Voitele vuoan reunat. Levitä taikina vuoan pohjalle ja mahdollisimman korkealle reunoille.

Sekoita täytteen aineet hyvin keskenään ja kaada täyte pohjan päälle vuokaan.
Poista omenoista siemenkodat. Leikkaa omenat ohuiksi viipaleiksi. Lado ne täytteen päälle nätisti. Sirottele päälle vielä kanelia ja sokeria.

Paista kakkua 175 asteessa noin 50 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä. Irroita kakku vuoasta vasta kylmänä.

torstai 16. tammikuuta 2014

Marsipaanilla maustettu omenakakku - Apfelkuchen mit Marzipan

Olen ollut muutamia päiviä kokkailematta muiden kiireiden vuoksi, mutta eilen sain jo katkarapupastan aikaiseksi ja tänään oli helppotekoisen omppupiirakan vuoro. Ohje on peräisin mainiolta Espoon työväenopiston Wieniläiskahvilan herkkuja -kurssilta. Marsipaani tuo jännää makua ja vastapainoa omenoiden kirpeydelle. Tähän piirakkaan omenaviipaleet upotetaan taikinan sisään ja omppua laitetaan paljon.



Tarpeet:


100 g voita
1,25 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
100 g marsipaania
3 kananmunaa
0,75 dl vehnäjauhoja
0,75 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,5 dl kermaa
4 suurta hapanta omenaa
kanelia (laitoin 1 tl)
sokeria (laitoin 1 rkl)

Teko-ohje:


Sekoita vehnäjauho, perunajauho ja leivinjauhe keskenään. Raasta marsipaani (helpointa kun marsipaani on ollut hetken kylmässä jääkaapissa tai pakasteessa).  Kuori ja lohko omenat. Laita tilavaan kulhoon sokeria ja kanelia ja kääntele omenapalat seoksessa. Voitele kakkuvuoka.

Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää munat yksitellen joukkoon edelleen vatkaten. Lisää marsipaani. Sekoita jauhoseos ja kerma vuorotellen taikinaan ja sekoita tasaiseksi, älä vatkaa. Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan (piirakkavuokaan). Asettele omenapalat taikinan päälle ja ja painele ne osittain taikinan sisään. Paista 175 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Jos kakku tummuu liikaa, peitä pinta leivinpaperilla. Vaniljakastike tai kermavaahtonokare sopii tarjoiluun piirakan kanssa.

torstai 5. syyskuuta 2013

Omena-toscakakku

Omppuja on tullut monena vuonna hyvin, mutta tänä vuonna kevään leikkaukset ja viime syksyn valtava sato aiheuttivat melkeinpä omenakadon. Perinteinen kotiväen omenatervehdys kuitenkin saatiin tänne etelään ja omppuja oli hyvin syötäväksi sekä piirakkaan.

Ohje on  Hedelmäin- ja marjanviljelijäin liiton nettisivulta, ajattelin, että siellä on asiantuntemusta näissä asioissa. Laitoin omenaa kuitenkin reilummin kuin ohjeessa oli, turha minusta on tehdä omppupiirakkaa, jos omenoista rupeaa säästämään. Jauhoina käytin täysjyvävehnäjauhoja ja margariinin korvasin voilla.



Tarpeet:


3 munaa
2 dl sokeria
100 g voita
3 dl vehnäjauhoja (täysjyvävehnäjauhot käyvät myös)
1 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
4-5 omenaa



Kuorrutus:


100 g voita
1 dl sokeria
0,25 dl vehnäjauhoja
100 g mantelilastuja
1 rkl maitoa

Teko-ohje:



Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja voitele torttuvuoka valmiiksi. Sulata voi ja anna jäähtyä. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää jäähtynyt voi muna-sokerivaahtoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan varovaisesti sekoittaen. Laita taikina uunivuokaan. Pilko omenat lohkoiksi ja peitä piirakan pohja omenalohkoilla. Paista uunissa noin vartti 200 asteessa.

Valmista toscakuorrutus kattilassa. Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja kiehauta. Kaada seos torttuvuokaa omenoiden päälle ja jatka kypsennystä, kunnes kuorrutus on saanut kauniin ruskean värin.