Näytetään tekstit, joissa on tunniste sitruunakakku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sitruunakakku. Näytä kaikki tekstit

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Sitruunakakku

Yhdysvaltain lomalla piipahdimme shoppailupäivän hulinassa Starbucksissa kahvilla. Ostin viipaleen Starbucks "iced lemon pound cakea". Se maistui aivan mahtavalta ja minun piti saada viipale vielä lentokentällä kahvin kanssa. Googlettelin netistä sopivaa ohjetta, jolla voisin matkia kahvilan herkkua ja löysinkin monenlaisia reseptejä. Ohitin kaikki, missä käytetään jotain esanssia tai valmiita kakkupakkauksia. Ohje on muokattu useammasta reseptistä yhdistellen ja kuorrutuksen ansiosta tällä ohjeella pääsee riittävän lähelle alkuperäistä, voimakasta, sitruunan makua.

Maku parani leipomista seuraavina päivinä. Pakkohan sitä oli maistella heti, mutta kannattaa malttaa ja odottaa jäähtymistä kunnolla. Haalea sitruunakakku ei ole hyvää! Sitruunassa ei tämän kakun osalta kannata säästellä. Joissain ohjeissa lisättiin vielä sitruunan hedelmälihaakin kakun sekaan tai käytettiin kaupan tiivistettä. 




Tarpeet kakku:


150 g voita
2 dl sokeria
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 prk ranskankermaa
2 luomu sitruunaa

Tarpeet kuorrutus:


1 luomu sitruuna
2,5 dl tomusokeria

 

Teko-ohje kakku:


Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen ja voitele pitkulainen leipä-/kakkuvuoka. Raasta sitruunan kuoret valmiiksi. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen, vatkaa välillä kuohkeaksi. Lisää jauho-leivinjauheseos, ranskankerma, sitruunankuoriraaste ja sitruunoiden mehu. Sekoita puuhaarukalla.

Kaada taikinaseos vuokaan. Paista uunin alaosassa 175 asteessa noin tunti tai kunnes kakku on kypsä. Peitä tarvittaessa leivinpaperilla paiston loppupuolella. Anna jäähtyä hetki ja kumoa kakku tarjoiluvadille. Jäähdytä kakku ennen kuorrutteen lisäämistä.

Teko-ohje kuorrutus:


Raasta sitruunan kuori valmiiksi. Mittaa tomusokeri kulhoon, lisää siihen sitruunankuoriraaste ja lisää vähitellen sitruunamehua koko ajan sekoittaen. Seoksen tulisi olla juoksevaa, muttei kovin ohutta. Kaada ensin noin puolet kuorrutteesta kakun päälle ja anna jähmettyä. Lisää sen jälkeen loput kuorrutteesta kakun pinnalle.