Näytetään tekstit, joissa on tunniste suklaakääretorttu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suklaakääretorttu. Näytä kaikki tekstit

torstai 24. lokakuuta 2013

Daim-kääretorttu

Suunnittelin tekeväni kultani syntymäpäiville lakka-kinuskikakun. Päivänsankari itse kuitenkin toivoi Daim-kakkua ja sellaisen lupasin tehdä. Löysin netistä lupaavan hyydykekakun reseptinkin, mutta työhulinoiden vuoksi vaihdoin ohjeen helpompaan ja nopeampaan kääretorttuun. Tein pohjan aikaisemminkin käyttämälläni suklaakääretortun pohjalla ja täytteen ohjeen sain Dansukkerilta. Tosin
Daimia laitoin alkuperäistä ohjetta enemmän.



Tarpeet:

4 munaa
2 dl sokeria
1,5 dl perunajauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
1,5 tl leivinjauhetta
sokeria ripoteltavaksi kääretortun pinnalle

Täyte:

 2 isoa Daim patukkaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria

pinnalle 1 pieni Daim patukka

Teko-ohje:

Kuumenna uuni 225 asteeseen ja laita leivinpaperi pellille valmiiksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää jauhot siivilän läpi muna-sokerivaahtoon ja sekoita kuplia säästellen varovasti kaikki aineet sekaisin. Levitä taikina pellille ja paista 6-8 minuuttia. Ota pois uunista ja anna jäähtyä hetki.

Ota työpöydälle uunipellin kokoinen palanen leivinpaperia ja ripottele sokeria sen päälle. Kumoa kääretorttulevy sokerin päälle ja irroita varovasti paistamisessa käytetty leivinpaperi.

Täyte:

Rouhi Daim patukat keittiöveitsellä leikkuulaudan päällä pieneksi muruseksi. Vatkaa sokerit ja tuorejuusto kuohkeaksi ja sekoita Daim-muruset mukaan. Levitä täyte torttupohja päälle ja rullaa kääretorttu leivinpaperin avulla.

Rouhi yksi pieni Daim patukka koristeeksi kääretortun pinnalle.

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Omenainen unelmatorttu

Omppusosetta riittää edelleen, kun viime vuonna sato oli niin hyvä. Tällä kertaa laitettiin sosetta unelmatortun sisään. Monesti teen vaalean kääretorttupohjan ja täytteeksi yhden kermapurkin vaahdotettuna ja omenasosetta. Edelleenkin näin tehty kääretorttu on minusta maailman parasta. No vaihtelu virkistää ja nyt omenasosetta ja kermavaahtoa käärittiin suklaarullan sisään. Toimin tällä kertaa työnjohtajana ja sain istua valmiiseen kahvipöytään. Leipojalle tämä olikin elämän ensimmäinen kääretorttu ja minulle hyvä muistutus siitä kuinka eri lailla näitä reseptejä itse kukin lukee ja ymmärtää.

Tarpeet:


4 munaa
2 dl sokeria
1,5 dl perunajauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
1,5 tl leivinjauhetta

2-3 dl omenasosetta
2 dl kuohukermaa
sokeria maun mukaan
1 tl vaniljasokeria
tarvittaessa kostutukseen maitoa ja sokeria

Teko-ohje:


Kuumenna uuni 225 asteeseen ja laita leivinpaperi pellille valmiiksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää jauhot siivilän läpi muna-sokerivaahtoon ja sekoita kuplia säästellen varovasti kaikki aineet sekaisin. Levitä taikina pellille ja paista 6-8 minuuttia. Ota pois uunista ja anna jäähtyä hetki.

Ota työpöydälle uunipellin kokoinen palanen leivinpaperia ja ripottele sokeria sen päälle. Kumoa kääretorttulevy sokerin päälle ja irroita varovasti paistamisessa käytetty leivinpaperi.

Vatkaa kermavaahto ja mausta se sokerilla ja vaniljasokerilla. Jos omenasose on jo makeaa valmiiksi, pelkkä vaniljasokeri voi riittää maustamaan vaahdon. Kostuta kääretorttupohja tarvittaessa. Levitä pohjan päälle ensiksi omenasose ja sen jälkeen kermavaahto. Jätä levyn toiseen pitkään sivuun neljän sentin kaistale ilman kermavaahtoa. Rullaa kääretorttu leivinpaperin avulla niin, että kermaton alue tulee pohjalle. Paketoi kääretorttu leivinpaperiin ja folioon/muovikelmuun ja laita jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi tekeytymään.