torstai 25. huhtikuuta 2013

Pannukakku

Ostimme syksyllä ruokamessuilta Riihipuodin lettu- ja vohvelijauhoseosta, jossa on luomuvehnää ja -ohraa. Meillä ei ole tullut lettuja niin tehtyä ja jauhot olivat menossa jo vanhaksi. Samalla jääkaapissa oli jemmassa kananmunia enemmän kuin riittävästi. Ratkaisu olikin tehdä pannukakku, kun siihen saa upotettua jauhoja, munia ja mustikkahilloa, jota myös on kaapissa melko paljon.

Aluksi näytti siltä, että pannukakku on matelee pelkästään pannua pitkin, eikä kohoa lainkaan, mutta lopulta lätty sai ilmaa alleen ja siitä tuli uunissa oikein muhkea. Jauhoseos oli perinteisiä valkoisia vehnäjauhoja jytympää ja se näkyi myös lopputuloksessa, mutta pelkästään hyvällä tavalla. Tykkään maustaa pannukakun kardemummalla!



Tarpeet:


1 litra maitoa
4 munaa
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
5 dl vehnäjauhoja tai lettu- ja vohvelijauhoja 
50 g voita sulatettuna
kardemummaa maun mukaan, itse laitoin noin puoli teelusikallista ja siitä tuli mieto maku

kermavaahtoa ja hilloa

Teko-ohje:


Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Sekoita munien rakenne rikki ja lisää maito sekoitttaen. Sekoita joukkoon suola ja sokeri sekä jauhot ja lopuksi sulatettu voi. Anna taikinan tekeytyä noin puoli tuntia ennen paistamista. Kaada taikina leivinpaperin päälle reunalliselle uunipellille. Kypsennä 200 asteessa noin puoli tuntia. Tarjoile kermavaahdon ja hillon kanssa!


2 kommenttia:

  1. Kardemumma antaa kaikkeen ihanan maun. Tykkään välillä täytekakkupohjankin maustaa kardemummalla, jos kakkuun on tulossa sopivat täytteet.:)

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä! Myös kahviin sopii kardemumma, se ei "pilaa" makua meiltäkään, jotka lorotamme maitoa kahvin kanssa kuppiin.

    VastaaPoista

Voit jättää oman kommenttisi ja palautteesi tähän! Mitä mieltä olet reseptistä, miten tuunasit ohjetta? Onko sinulla ruokamuistoja tähän liittyen?