Näytetään tekstit, joissa on tunniste mansikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mansikka. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Suloinen mansikkatorttu

Mansikkasesonki on hyvässä vauhdissa ja eilen sain talven mansikat pakkaseen. Teimme talvella  Espoon työväenopiston mainiolla pihvikurssilla jälkiruoaksi mansikkahyytelötorttua, joka sopiikin mainiosti jälkkäriksi tai kahvin kanssa. Mansikkatorttu onnistuu myös pakastemansikoista. .

Tortun jujuna on vaahtoutuva vaniljakastike, josta tulee makua mutta etenkin ihanan kuohkea rakenne. Torttu rakennetaan  piirasvuokaan, jossa se hyydytetään ja tarjoillaan.




Tarpeet:


50 g voita
n. 150 g kaurakeksejä
4 liivatelehteä
0,5 dl sitruunamehua
400 g vaniljalla maustettua tuorejuustoa
0,75 dl sokeria
250 g mansikoita (pakaste/tuore)
1 tlk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
koristeeksi tuoreita mansikoita

Teko-ohje:


Murskaa keksit esim. muovipussissa ajelemalla kaulimella päältä. Sulata rasva ja sekoita se keksimuruihin. Painele seos piirasvuoan pohjalle. Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Jos käytät pakastemansikoita, valuta ne siivilässä.

Vatkaa tuorejuusto ja sokeri keskenään. Lisää joukkoon valutetut mansikat (pilko tuoreet mansikat). Jos mansikat ovat suuria, vatkaa seosta sähkövatkaimella, niin mansikat rikkoutuvat pienemmiksi.

Kuumenna sitruunamehu, purista liivatteista vesi pois ja liuota pehmenneet liivatelehdet sitruunamehuun. Kaada sitruunamehu ohuena nauhana juusto-mansikkaseokseen. Vaahdota vaniljakastike kovaksi vaahdoksi ja lisää seokseen.

Kaada hyytelöseos vuokaan ja hyydytä kylmässä useampi tunti tai seuraavaan päivään. Koristele tuoreilla mansikoilla ennen tarjoilua.

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Mansikkaleivokset - marjatartaletit

Kävimme kultani kanssa yhtenä kesäiltana Parikan marjatilalla poimimassa luomumansikoita. Tänä vuonna urakka olikin kova, sillä helle oli kypsyttänyt mansikoita nopealla vauhdilla ja poisheitettävää marjaa oli tavanomaista enemmän. Sitkeällä yrittämisellä saimme kuitenkin kerätyksi riittävän määrän mansikoita pakkaseen ja ostimme vielä täydennykseksi yhden laatikollisen lisää valmiiksi poimittuja.

Kaikkine perkaamisineen mansikkasouvissa meni koko ilta ja palkinnoksi lupasin jo pellolla jotain mansikkaherkkua. Koska kesän paras mansikkatorttu on jo tehty, piti keksiä jotain muuta. Tein pieniä mansikkaleivoksia, joista ei tullut ihan niin (äkki)makeita, kun toivoin, mutta sieviä ja hyvänmakuisia niistä tuli. Eikä minun sokerihiirenkään tarvinnut ripotella pinnalle pölysokeria :) Samalla reseptillä onnistuu leivokset myös muista marjoista!



Pohjan ohje on Dansukkerilta ja vaniljakreemin nappasin Makuja.fi sivustolta

Tarpeet pohja:


2 dl vehnäjauhoja
100 g voita tai margariinia
1 rkl Ruokokidesokeria
1 kananmuna

Tarpeet vaniljakreemi:


2 dl kermaa
1 munankeltuaista
0,5 rkl kidesokeria
1 rkl maizenaa
0,5 rkl vaniljasokeria

Pinnalle runsaasti mansikoita ja muutama mintunlehti

Teko-ohje pohja:


Sekoita keskenään vehnäjauhot, margariini, ruokokidesokeri ja kananmuna. Painele taikina pieniin annosvuokiin (tai esim. kahvikuppien uuninkestäville asettilautasille). Pane vuoat jääkaappiin puoleksi tunniksi. Paista torttupohjia 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä.


Teko-ohje kreemi:


Sekoita kerma, keltuainen, sokeri ja maizena paksupohjaisessa kattilassa. Keitä miedolla lämmöllä paksuksi, ilmavaksi kreemiksi, vatkaa koko ajan voimakkaasti pohjaa kohti. Jäähdytä kreemi ja mausta vaniljasokerilla.

Täytä tarteletit kreemillä. Viipaloi/puolita mansikat ja asettele ne kreemin päälle. Koristele mintunlehdillä.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Kesän paras mansikkatorttu

Tämä on yksi parhaista resepteistäni ja juhlin sillä kohta puolivuotista blogiani ja tätä ihanaa kesää. Mansikkakakku on helppotekoinen ja se on erittäin maukas.

Ohje on alunpitäen Koti ja keittiö -lehden Kesäopas-liitteestä vuodelta 2002 ja se on julkaistu Kahden kerroksen mansikkatorttu nimellä. Reseptin voi helposti puolittaa, jos syöjiä on vähemmän. Kultani mielestä tätä kannattaisi kuitenkin tehdä kerrallaan pari pellillistä!

Kaurataikina leviää uunissa helposti ja palat sulautuvat yleensä toisiinsa kiinni. Siitä ei kannata ottaa ongelmaa: Jos haluaa saada kaksi pyöreää levyä, voi tehdä kaksi paistoa. Torttu on kuitenkin rento ulkonäöltään, joten vallan hyvin voit muotoilla paistetut kaurapohjat juuri sellaiseksi kuin haluat. Eikä kukaan huomaa mitään.



Tarpeet kaurataikina:


150 g voita
3 dl sokeria
2 munaa
2 tl leivinjauhetta
2 rkl vehnäjauhoja
4 dl kaurahiutaleita

Tarpeet täyte:


4 dl kuohukermaa
1 litra mansikoita
sokeria tai hunajaa, jos mansikat eivät ole makeita

Teko-ohje:


Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muta yksitellen koko ajan vatkaten. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sekoita taikinaan. Jaa taikina kahteen osaan ja levitä leivinperin päälle levyiksi. Kypsennä 175 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä pellillä.

Vaahdota kerma ja mausta se sokerilla tai hunajalla. Viipaloi marjat ja kokoa kakku rennolla kädellä.

torstai 31. tammikuuta 2013

Mansikka-vadelma fruitie

Pakastimessa on vielä viime kesän jäljiltä luomumansikkaa ja -vadelmaa. Niitä
tulee syötyä ihan sellaisenaankin, mutta joskus kaipaa vaihtelua. Jäätelöstä tehty
pirtelö on ehdoton suosikkini. Pakkasessa ei ollut jäätelöä ja päätinkin pyöräyttää
pakastemarjoista fruitien. Appelsiini korostaa ainakin mansikan makua, joten heitin
sekaan myös appelsiinimehua.


Tarpeet:

Pussillinen puolisulaneita pakastemansikoita ja -vadelmia
Kahden appelsiinin mehu
Kotimaista luomuhunajaa maun mukaan
1 tl vaniljasokeria

Teko-ohje:


Pyöräytä aineet tehosekoittimessa tai sauvasekottimella.