perjantai 21. toukokuuta 2021

Lipstikkakeitto

Monelle Mysi Lahtisen tai Marttojen lipstikkakeitto on tuttu maku, joka palasi mieleen, kun sain Äidin puutarhasta komean nipun lipstikkaa. Siellä se on lähtenyt jo hyvään kasvuun.

Lipstikka on voimakas yrtti ja minulla on mennyt aikaa, jotta olen päässyt sisään sen makuun. Nyt se maistuu jo erinomaiselta ja hennon vihreä keitto sopii loppukevään sadepäivään. Ohjeen pohjana on  Mysi Lahtisen lipstikkakeitto, jota olen jonkin verran tuunannut mm. valkosipulilla ja perunamäärää suurentamalla, jotta sain sakeamman sopan. Alkuperäinen ohje löytyy netistä.




Tarpeet:

3 isoa sipulia (käytin shalotti- ja punasipulia, joita oli kaapissa)

2 pientä yksikyntistä valkosipulia 

2-2,5 dl tuoretta lipstikkaa (käytin myös osan varsista)

pullomargariinia kuullottamiseen

10 jauhoista perunaa

reilusti jauhettua valkopippuria

ripaus sokeria

1 ½ l vettä 

1 kanaliemikuutio

2 dl ruokakermaa

suolaa


Teko-ohje:


Kuori ja kuutioi sipulit ja perunat. Silppua lipstikka valmiiksi. 

Kuullota sipuleita rasvassa muutama minuutti ja lisää sen jälkeen lipstikanlehdet. Jatka hauduttamista pari minuuttia. 

Lisää perunakuutiot, vesi, kanafondi, valkopippuri, ripaus sokeria ja 1 dl kermaa kattilaan. Keitä pienellä lämmöllä tunti. 

Soseuta keitto sauvasekoittimella ja lisää 1 dl kermaa. Kiehauta ja tarjoile.


sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Keväinen parsa-broccoliinisalaatti

Kevään vihreys on pian valtaamassa maan. Aivan pienen pienet ensimmäiset silmut näkyvät myös Espoon räntäsateessa. Muualla kevät on jo pidemmällä ja kaupasta voi ostaa ihan hyviä kevätvihanneksia, joita saamme vielä Suomessa odottaa. 

Nopealla ja melko helpolla valmistelulla saa kootuksi maukkaan salaatin kevätpöytään tai vappupiknikille.




Tarpeet:

1 keräsalaatti tai muuta lehtisalaattia

1 nippu vihreää parsaa

250 g broccoliinia eli varsiparsakaalia

muutama retiisi

1 dl pinjansiemeniä

sitruunaviipaleita

100 g homejuustoa (käytin roquefort Papillon, kokeile vaihtoehtona vuohenjuustoa tai fetaa)


Tarpeet kastikkeeseen:


0,5 dl hyvää öljyä 

0,5 dl sitruunamehua

sitruunan raastettua kuorta (raastoin noin puolikkaan sitruunan kuoren)

n. 1 tl hunajaa tai sokeria

ripaus suolaa

ripaus mustapippuria


Teko-ohje:

Sekoita kastikkeen aineet keskenään ja tarkasta maku. Paahda kuumalla ja kuivalla paistinpannulla pinjansiemeniä niin, että ne saavat vähän väriä. Varo polttamasta!  Napsauta parsoista kovat varret pois ja leikkaa varsiparsakaalien tyvestä pois kuivanut osa. Viipaloi sitruunasta muutama kiekko ja lohko tai viipaloi retiisit. Keitä parsa ja broccolini suolatussa vedessä niin, että niihin jää vielä purutuntumaa ja jämäkkyyttä. Nosta vihannekset kylmään veteen, jotta kypsyminen lakkaa ja ne jäähyvät.

Levitä tarjoiluastian pohjalle salaatinlehdet ja asettele muut vihannekset niiden päälle. Murustele homejuustoa salaatin sekaan ja ripottele paahdetut pinjansiemenet päälle. Lusikoi kastike lopuksi salaattiin ja tarjoile.



lauantai 10. huhtikuuta 2021

Mustapapudippi

Minulla on kaksijakoinen suhde papuihin: tuoreista pavuista tykkään ja säilötyistä en niinkään. Säilöttyjen papujen jauhoisuus ei sovi suuhuni, mutta mustapavut ovat poikkeus. Niissä on erilainen rakenne. Otin mustapavut käyttöön kunnolla herkullisessa salaatissa, josta on tullut suosittu lähipiirissäni. Mustapapudippi on myös hyvää ja monikäyttöistä. Se jää värikkäämpien tarjottavien varjoon tumman värinsä vuoksi, mutta puolustaa paikkaansa maullaan. Dippiä voi tarjota tex mex -ruuan ja kesän grillailujen kanssa.




Tarpeet:

1 rkl öljyä paistamiseen

2 sipulia

2 yksikyntistä valkosipulia

pätkä chiliä (käytin 3 cm keskitulisesta punaisesta chilistä siemenineen)

1 tlk kypsennettyjä mustapapuja (400g)

suolaa

1 limen mehu

n. 0,5 dl vettä

ripaus cayennepippuria


Teko-ohje:

Paloittele sipulit ja chili. Kuullota niitä pannulla öljyssä n. 10 minuuttia. Älä ruskista.

Huuhtele mustapavut lävikössä. Sekoita kaikki aineet sauva- tai tehosekoittimessa tasaiseksi massaksi. Voit tarjoilla dipin lämpimänä, huoneen lämpöisenä tai jääkaappikylmänä esimerkiksi tortillachipsien kanssa.


 

sunnuntai 7. helmikuuta 2021

Broilerinnuijat haudutuspadassa Super bowl kisakatsomoon

Ensi yönä meidän aikaa pelataan amerikkalaisen jalkapallon kauden päättävä loppuottelu 55. Super Bowl. Tämän vuoden ottelussa vastaikkain ovat Tampa Bay Buccaneers ja Kansas City Chiefs, joka voitti ottelun jo viime vuonna.

Pelikentän keskeisin hahmo on pelinrakenteja ja Buccaneersin Tom, pallontyhjentäjä, Bradylle tämä on jo kymmenes Super Bowl ja hän tavoittelee yöllä seitsemättä voittoaan. Kansas City Chiefsin pelinrakentaja Patric Mahomesilla on neljäs kausi menossa ja jo toinen peräkkäinen Super Bowl edessä. 

Tämän vuoden Super Bowl järjestetään Floridassa Tampa Bay Buccaneersin kotinurmella. Koskaan aikaisemmin Super Bowlia ei ole pelattu yhdenkään joukkueen kotistadionilla. Kotikenttäetua himmentää kuitenkin tämän päähänpotkiman korona-ajan rajoitukset: katsomoihin päästetään vain vajaa puolet stadionin vetämästä ihmismäärästä. Osa katsojista ovat koronarokotettuja terveydenhuollon työntekijöitä. Yön peli tekee myös historiaa tasa-arvon saralla, kun yksi seitsemästä tuomarista on nainen. 

Kotoisaan kisakatsomoon yritettiin tänäkin vuonna keksiä samanlaista sapuskaa, jota nautitaan myös pelipaikoilla tai amerikkalaisissa kotikatsomoissa. Tein Delish-sivuston innoittamana kananuijat haudutuspadassa. Amerikkalaiset laittaisivat nuijat vielä tämän jälkeen friteerauskeittimeen, jolloin niistä tulisi pinnalta rapeita. Meille nämä maistuvat pehmeinä ja suussa sulavina. Lisäksi tarjoan hunajapaahdettuja bataattilohkoja, itsetehtyjä dippejä ja maissilastuja. Lempeän tulinen ja maukas kokonaisuus. Mustapapudippi on niin hyvää, että julkaisen sen ohjeen seuraavana blogissani.




Tarpeet:


1,25 dl soijakastiketta

1,25 dl vettä

1 kanafondi

0,5 dl makeaa chilikastiketta

2 rkl srirachaa

2 rkl ruskeaa sokeria tai hunajaa

1 limen mehu

3 cm pala inkivääriä

2 yksikyntistä valkosipulia

2 sipulia

noin kilo kananuijia

tarjoiluun tuoretta sipulia, chiliä ja seesaminsiemeniä


Teko-ohje:

Pilko sipulit. Lisää kaikki ainekset haudutuspataan. Hauduta high-asennossa 3-4 tuntia. Käännä kanat puolivälissä, jos ne eivät peity kastikkeeseen. Ennen tarjoilua, paahda kuivalla ja kuumalla paistinpannulla seesaminsiemeniä. Koristele ja tarjoile.


lauantai 30. tammikuuta 2021

Tabbouleh

Talvella keho huutaa yrttejä ja raikkaita makuja. No samoin kesällä. Tässä on lisuke, jota voi syödä kesät talvet. Ihanan raikkaat maut: persilja, sitruuna, valkosipuli ja hitunen chilin potkua maustavat bulgurvehnää. 

Etsin netistä tabbouleh ohjeita ja huomasin, että suomalaisissa resepteissä käytetään yleensä lehtipersiljaa ja amerikkalaisissa ohjeissa taas sitä tavallista kähärälehtistä persiljaa. Minä käytin nyt molempia. Mintun, jota on usein tabboulehissa, jätin kokonaan pois. Ehkä seuraavalla kerralla lisään mukaan korianteria tai basilikaa.

Tabbouleh on helppo valmistaa, mutta pilkkomiseen tarvitaan malttia. Raaka-aineet pitää saada mahdollisimman pieneksi. Persijat käytin varsineen, kun ne on terveellisiä myös. 





Tarpeet:

2 dl bulguria

1 ruukku persiljaa (tavallinen kähärälehtinen)

1 ruukku lehtipersiljaa 

1-2 tomaattia

2 rkl sitruunan mehua

sitruunan kuorta raastettuna

1 valkosipulin kynsi/puolikas yksikyntinen valkosipuli

0,6 dl hyvää öljyä

chiliä maun mukaan (käytin n 2 cm palan keskivahvaa chiliä)

suolaa

pippuria


Teko-ohje:

Keitä bulgur pakkauksen ohjeen mukaan ja jäähdytä. Hienonna persiljat erittäin pieneksi, kuten myös tomaatti, chili ja valkosipuli.

Lisää kaikki aineet kulhoon ja sekoita. Tarjoile huoneenlämpöisenä tai jääkaappikylmänä.


sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Jämäkinkku korealaisittain Tomi Björckin tapaan

Ennen joulukinkun lopusta tehtiin hernekeitto ja nykyään jämät peitetään korealaisiin makuihin. Alkuperäinen resepti löytyy Ilta Sanomien sivulta.


Tällä reseptillä harmaasuolatun maku häipyy maustekastikkeeseen ja saa mukavan U-käännöksen jouluruokien makumaailmasta. Tulista potkua voi säätää chiliä ja inkivääriä annostelemalla. Resepti on parhaimmillaan, kuten kokki on sen kirjoittanut, mutta suosittelen hyödyntämään mahdollisimman paljon kaapista löytyviä aineksia. Tämä sopii riisin, nuudelien tai salaatin kanssa tarjottavaksi.





Tarpeet:


600 g joulukinkkua

0,5 dl vähäsuolaista soijaa

0,5 dl sokeria

1 dl Mirin-riisiviinietikkaa

5 rkl inkivääriä siivuina (käytin 4 cm pötkön)

5 rkl valkosipulia siivuina (käytin yhden yksikyntisen valkosipulin)

1 rkl kevätsipulia (laitan reilummin: ruohosipuli tai purjokin on kokeiltu ja käyvät hyvin)

2 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä


Päälle:

tuoretta chiliä ja korianteria


Teko-ohje:


Paloittele kinkku kuutioiksi ja viipaloi sipulit sekä inkivääri. Paahda seesaminsiemeniä puhtaalla ja kuivalla pannulla, kunnes ne alkavat poksahdella. Siirrä siemenet erilliseen astiaan. Laita riisi tulemaan paketin ohjeen mukaan. 


Sekoita kaikki nestemäiset ainekset kasarissa ja kiehauta. Lisää sokeri, inkivääri ja sipulit nesteen joukkoon ja kiehauta taas. 


Lämmitä kinkku pannulla tai mikrossa. Valuta maustekastike kinkun päälle. Lisää annosten päälle tuoretta chiliä ja korianteria. Ripottele seesaminsiemenet pinnalle. 

sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Texas pulled pork

Hankin vuosi sitten haudutuspadan ja se on osoittautunut yhdeksi parhaista keittiövehkeistäni. Olen tehnyt sillä puuroja, keittoja ja patoja, mutta olen reseptejä etsiessäni huomannut, että toiset kypsentävät leipää ja leivonnaisiakin hauduttaen. 


Pulled porkia olen nyt kokkaillut kahdesti. Se on osoittautunut helpoksi ja edulliseksi tehdä. Erilaisilla lisukkeilla siitä saa monenlaisia aterioita ja tähteet voi aina pakastaa myöhempään käyttöön. Olen käyttänyt nyhtöpossua mm. tacojen ja hampurilaisten välissä.





Tarpeet:


1 kg porsaan kassleria

1 tl öljyä

1 dl Chipotle BBQ kastiketta (amerikkalaista)

0,5 dl omenaviinietikkaa

0,5 dl vettä

2 rkl ruokosokeria

1 rkl amerikkalaista keltaista sinappia

1 rkl Worcesterhire kastiketta

1-2 tl chilihiutaleita

1 suuri sipuli

2 yksikyntistä valkosipulia

1-2 tl savupaprikajauhetta

noin 1 tl timjamia

1 tl suolaa

mustapippuria myllystä



Teko-ohje:


Poista kasslerin pinnalta kalvot ja rasva. Pilko sipulit. Lisää liha ja muut ainekset pataan. Säädä haudutuspata low asentoon ja hauduttele noin 7 tuntia. Käännä lihaa haudutuksen välillä pariin otteeseen. Revi liha kahdella haarukalla padassa ja anna vielä muhia noin tunti paistoliemessä.


Tarjoile esim. hampurilaisen ja coleslawn kanssa. Sopii myös tacojen sisään salsan ja guacamolen kanssa.  

Soppasirkus-blogista löytyy sopivien lisukkeiden ohjeita:

Coleslaw

Guacamole

Salsa tuoreista tomaateista

Mustapapu-maissisalaatti ja lime-korianteri vinegretti