perjantai 27. maaliskuuta 2015

Yrttikuorrutettu lampaanfilee

Vanhoja keittokirjoja on joskus hauska lukea. Huomaa, kuinka reseptit ovat ajassa muuttuneet ja toisaalta sitten näkee ne herkut, jotka ovat jääneet elämään. Löysin kevääseen ja pääsiäiseen sopivan reseptin Antti Vahteran vuonna 1996 ilmestyneestä Viikon kahdeksan päivää kirjasta.

Yrttikuorrutettu lammas onnistui hyvin ja majoneesipäällys korvasi ainakin meidän lautasilla kastikkeen. Lisäksi tarjosin saman keittokirjan ohjeella tehtyä ratatoullea. Aterian valmistamiseksi pitikin ostaa isot puskat yrttejä!

Lisäsin tarveluetteloon sulkuihin omat tuunaukseni alkuperäiseen ohjeeseen. Vahteran reseptissä lampaanfileet ruskistetaan kevyesti pannulla ja sen jälkeen käytetään uunissa viiden minuutin ajan. Itse paistelin fileitä aavistuksen verran pidempään, mutta silti liha jäin sopivan punaiseksi sisältä.



Tarpeet:


600 g lampaan ulkofileetä

Marinadi:
1 dl öljyä
1-2 hienonnettua salottisipulia
3 kevyesti musrskattua valkosipulinkynttä (laitoin pari kynttä enemmän)
rosmariinia (jätin pois)
timjamia
musta- ja valkopippuria myllystä

Tarpeet yrttikuorrutus:
1 dl basilikanlehtiä
1 dl persiljaa
1 dl ruohosipulia
0,5 tl karkeaa suolaa
2-3 dl maustamatonta majoneesia
2 valkosipulinkynttä
1 dl raastettua valkoista leipää (kuivahtanut on helpompi raastaa)
musta- ja valkopippuria myllystä

Teko-ohje:


Hienonna marinadin ainekset ja sekoita kaikki marinadin tarpeet keskenään. Jos lihakauppias ei ole siistinyt fileitä jo puolestasi, poista lampaanfileestä näkyvä rasva ja kalvot. Marinoi fileitä 1-2 vrk jääkaapissa.

Teko-ohje yrttikuorrutus:
Hienonna yrtit ja suola monitoimikoneessa. Lisää majoneesi, vaalea leipä ja sekoita tasaiseksi. Mausta valkosipulilla ja pippurilla. Tarkista suola.

Ruskista marinoidut lampaanfileet kevyesti pannulla. Mausta ne pippurilla ja suolalla. Lisää yrttikuorrutus fileiden päälle ja paista 200 C uunissa noin 5 minuuttia. Mehevimmillään fileet ovat, kun liha on sisältä hieman punertavaa ja pinnalta kauniin ruskeaa.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Mustajuurikeitto

Keiteltiin sunnuntailounaalle mustajuurikeittoa. Inspiraatio keittoon tuli Hesarista, tosin ohje muuttui hieman, kun kaikkia tykötarpeita ei ollutkaan saatavilla. Kertaalleen teimme tällä ohjeella jo maa-artisokkakeittoa (kun sillä kertaa mustajuurta ei löytynyt) ja sekin oli hyvää!

Tässä keittoa ei soseuteta, joten siihen jää vähän pureskeltavaa. Persiljaa ei kannata unohtaa, se tuo hyvää makua muuten melko mietoon keittoon.



Tarpeet:


500 g mustajuurta
vettä
2 rkl sitruunamehua
2 rkl öljyä
1 iso sipuli
(2 dl valkoista purjosilppua)
8 dl vettä
1 kasvisfondipala
noin puolet Koskenlaskija (musta-voimakas) paketista
3 rkl vettä
2 rkl maissitärkkelystä (Maizenaa)
1 tl yrttimaustetta
persiljaa


Teko-ohje:


Laita kulhoon kylmää vettä ja sitruunamehua. Pese ja kuori mustajuuret virtaavan veden alla ja laita kuoritut mustajuuret heti sitruunamehuun, etteivät ne tummuisi.

Silppua sipuli pieneksi palaseksi ja hienonna myös purjosipuli, jos haluat sitä käyttää. Kuullota sipulit öljyssä kattilassa.

Lisää kattilaan vesi ja anna kuumentua. Pilko mustajuuret kattilaan noin sentin mittaisiksi palasiksi. Lisää kasvisliemikuutio ja sulatejuusto nokareina. Keitä hiljalleen kannen alla noin 20 minuuttia.

Sekoita maissitärkkelys vesitilkkaan ja lisää seos kattilaan koko ajan sekoittaen. Anna keiton kiehua pari minuuttia. Mausta yrttimausteella ja tarkista maku. Silppua persilja tarjoiluvaiheessa keiton pinnalle.



lauantai 28. helmikuuta 2015

Sitruunainen kanapasta eli Pollo Limonello

En enää muista, miten löysin tämän Cafe Bar 9:n sitruunaisen kanapastan ohjeen. Luultavasti joku oli vinkannut sitä nettikeskustelussa ja netistä löytyykin versioita reseptistä. Kurkuma antaa pastalle kauniin värin ja sitruuna raikkaan maun, tätä kannattaa kokeilla!



Tarpeet:


450 g broilerin rintafileitä
tilkka öljyä paistamiseen
1 salottisipuli
1-2 valkosipulinkynttä (valkosipulin ystävät laittavat enemmän)
ripaus chilijauhetta
kurkumaa (tai sahramia)
2 dl kuohukermaa
1 rkl kasvisfondia
noin 2 cm pala pulleaa inkivääriä
1 luomusitruunan raastettu kuori ja mehu
2 rkl hunajaa
2 dl ruuanlaittojugurttia (kuumuutta kestävää)
suolaa
parmesaania (50 -100 g)
tuoretta basilikaa
farfalle pastaa

Teko-ohje:


Suikaloi liha, pilko sipuli ja raasta inkivääri sekä parmesaani valmiiksi. Ruskista kanasuikaleet kevyesti öljyssä pannulla. Lisää pilkotut sipulit sekä chili ja kurkuma ja paista hetken aikaa. Lisää kerma ja kasvisfondi ja keitä kasaan noin viisi minuuttia.

Raasta sitruunan kuori. Laita pasta tässä vaiheessa kypsymään. Lisää kanasuikaleiden joukkoon raastettu inkivääri, sitruunan kuoriraaste ja mehu sekä hunaja. Anna kanapalojen muhia kannen alla hiljaisella lämmöllä.

Kun pasta on jo melkein valmista, tee kastike loppuun: lisää raastettu juusto ja anna sen sulaa. Lisää halutessasi suolaa (parmesaani on jo suolaista!). Lisää lopuksi jugurtti ja silppua basilika mukaan. Valuta pasta ja sekoita se kastikkeen joukkoon tai tarjoile erikseen.

lauantai 31. tammikuuta 2015

Super Bowl kakku

Amerikkalaisen jalkapallon kauden finaali, Super Bowl XLIX, pelataan New England Patriotsin ja Seattle Seahawksien välillä University of Phoenix Stadiumilla Arizonassa.

Tein kisakatsomoon tunnelman luojaksi jalkapallokakun. Minulla ei ole kokemusta tällaisten kakkujen leipomisesta, mutta sain netistä ja työkaverilta hyviä vinkkejä ja yhdistelin ohjeita saadakseni halutun lopputuloksen. Tein kakun kulhoon ja muotiksi sopi veneen mallinen salaattikulho. Sain päällisen taiteiltua yhdestä 250 marsipaanipötköstä, mutta varmuuden vuoksi olin varannut enemmänkin raaka-ainetta. Marsipaanin värjäsin kaakaopulverilla ruskeaksi.



Tarpeet:


Neljän munan kääretorttupohja (ohje aikaisemmasta postauksestani)
Tuorekelmua kulhon vuoraamiseen

Mansikkatäyte:


3 liivatelehteä
500 g pakastemansikoita
1 tlk (250 g) maitorahkaa
2 dl kuohukermaa
4 rkl sokeria (tai maun mukaan)
1 luomusitruunan raastettu kuori
puolikkaan sitruunan mehu
2 tl vaniljasokeria


Kostutus:


1 dl maitoa ja 1 rkl sokeria

Kuorrutus ja koristelu:


1 dl kermaa vaahdotettuna kovaksi vaahdoksi
250 g mantelimassaa
kaakaojauhetta
ruohonvärisiä karkkeja tarjoiluun

Teko-ohje:


Tee kääretorttupohja ohjeen mukaan. Anna sen jäähtyä. Vuoraa kakun kokoamisessa käytettävä kulho tuorekelmulla, jotta kakun käsittely on helpompaa. Leikkaa kääretorttulevystä kulhon muotoihin sopivat palat. Jämäpaloja voi käyttää kokoamisvaiheessa tilkitsemään mahdollisia aukkoja. Kulhon mallista ja koosta riippuen levy riittää kolmeen-neljään kerrokseen.

Mansikkatäyte:


Laita liivatelehdet likoamaan veteen. Sulata pakastemansikat ja soseuta ne sauvasekoittimella. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää vaahdon sekaan maitorahka, sokerit, sitruunamehu, raastettu sitruunankuori sekä melkein kaikki mansikkasoseesta. Kuumenna loppu mansikkasose kattilassa tai mikrossa (lisää tarvittaessa tilkka vettä). Puristele liivatteista ylimääräinen vesi pois ja sekoita ne kuuman mansikkasoseen joukkoon. Kaada liivateseos ohuena nauhana muuhun täytteeseen koko ajan sekoittaen.

Kakun kokoaminen:


Laita pienin kakkulevyistä kulhon pohjalle ja kostuta se. Kauho täytettä kakkulevyn päälle ja lisää seuraava kakkulevy. Toista tämä vielä kerran tai kaksi, riippuen kulhon mallista. Jätä päällimmäiseksi kulhoon (ja siten pohjimmaiseksi kakkuun) kakkulevykerros. Käännä tuorekelmun reunat kakkukulhon päälle ja anna hyytyä ja tekeytyä seuraavaan päivään.

Kakun koristelu:


Aloita marsipaanin värjäämisestä kaakaolla. Ota marsipaani puhtaalle työpöydälle ja ripottele sen päälle kaakaota. Vaivaa marsipaania käsin, kunnes kaakao on sekoittunut. Kaakaota lisätään sekoittamisen edetessä tarpeen mukaan. Kun marsipaanin väri on kohdallaan, muotoile marsipaanista pallo ja  ripottele alustalle kaakaopulveria. Kaakao estää marsipaanin takertumisen alustaan tai kaulimeen.  Kaulitse marsipaani noin 2,5 mm paksuiseksi levyksi. Marsipaanilevyn on tarkoitus jäädä kakkua suuremmaksi, jolloin sen työstäminen ja reunojen siistiminen on helpompaa.

Vaahdota kermavaahto kovaksi vaahdoksi ja mausta se halutessasi ripauksella sokeria.
Kumoa kakku varovasti leivinpaperilla peitetylle tarjoilualustalle. Levitä kermavaahtoa kakun päälle, jotta saat pinnasta tasaisen. Kun kakun pohjatyöt ovat valmiit, kiepauta marsipaani kaulimen ympärille ja nosta se varovasti kakun päälle. Muotoile marsipaani kakun pintaan varovasti ja leikkaa ylijääneet reunat pois. Poista turha leivinpaperi ja laita vihreitä karkkeja kakun reunalle peittämään työskentelyn jäljet.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Hapankaalilisäke makkaralle

Soppasirkuksessa on paneuduttu makkaran valmistukseen: kävin jo toistamiseen Espoon työväenopiston makkaranvalmistuskurssilla ja makkaraa on kertaalleen tullut tehtyä myös kotona. Asianmukaiset välineetkin on hankittu, joten harrastus ja kokeilut eivät tähän lopu.

Varsinaisen makkaraohjeen lisään blogiini myöhemmin, mutta aloitetaan nyt lisäkkeellä. Makkaran kaveriksi sopii hapankaali, joka ei tosiaankaan muuten minulle maistu. Pienellä tuunauksella hapankaalista saa kuitenkin hyvän lisäkkeen. Tämä ohje on saatu siltä ensimmäiseltä kurssilta, jossa ryhmässä ollut saksalainen mies teki hapankaalilisäkkeen. Rasvaisen makkaran kanssa ei tarvitse hapankaalia välttämättä höystää kermalla tai ranskankermalla, vaikka se makua pehmentääkin.



Tarpeet:


400 g hapankaalia
tilkka öljyä
1 pieni sipuli
1 hapan omena
tilkka vettä

Teko-ohje:


Silppua sipuli ja pilko omena palasiksi. Kuullota sipuli öljyssä pannulla. Laita hapankaali ja omenanpalat sipulisilpun joukkoon pannulle. Lisää paistokseen tilkka vettä. Kääntele seosta pannulla jokin aikaa. Lisäke on valmis, kun hapankaalissa on vielä purutuntumaa (al dente).

tiistai 23. joulukuuta 2014

Äidin punajuurisalaatti

Nyt joulun alla olen syönyt jo useammassa joulupöydässä: ravintolassa, töissä ja nyt viimeksi kotopuolessa äidin luona. Koko kattausta äiti ei vielä ollut valmistellut, mutta kinkku ja laatikot olivat valmiina. Rosollin tilalle Äiti oli tehnyt ystävältään saamalla ohjeella punajuurisalaattia. Reseptin juju on se, että punajuuret paahdetaan uunissa, jolloin niiden maku tiivistyy. Ohje on helppo tehdä, mutta punajuurten kypsyminen vie aikaa.




Tarpeet:


6 raakaa punajuurta kuorineen
alumiinifoliota

Kastike:


1 rkl etikkaa
veitsenkärjellinen suolaa
reilu 1 rkl sokeria
mustapippuria myllystä
3 rkl oliiviöljyä (tai muuta hyvää öljyä)
(vuohenjuustoa/fetaa)

Teko-ohje:


Laita uuni kuumenemaan 160 asteeseen. Pese punajuuret, mutta älä kuori. Kääri jokainen punajuuri alumiinifolioon ja paista niitä uunissa kunnes ovat kypsän pehmeitä (saattaa vielä parikin tuntia aikaa). Jäähdytä.

Kuori punajuuret ja pilko ne pieniksi paloiksi. Sekoita kastikkeen ainekset ja lisää ne punajuuripalasten joukkoon. Sekoita ja tarjoile. Murustele halutessasi vuohenjuustoa tai fetaa salaatin päälle.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Jouluinen hedelmäkakku

Tänä vuonna ajattelin, että rupean laittamaan joulua pikkuhiljaa: unelmoin, että tässä vaiheessa pakastimessa olisi jo karjalanpiirakat ja tähtitortut valmiina. Todellisuus on kuitenkin se, että pakastimessa on vain tätä joulukakkua. Ja siitäkin aimoannos on jo mennyt parempiin suihin. Seuraaville päiville on siis luvassa paljon hommaa, kun tähän meidän pieneen jouluumme tulee kuitenkin ne kaikki suomalaiseen jouluperinteeseen kuuluvat elementit.

Tämä joulukakkuresepti on Äidiltä saatu. Sitä on meillä ollut jouluna aina niin kauan kuin minä muistan. Kakku mehevöityy ja paranee vanhetessaan.


Tarpeet:


200 g voita
2,5 dl sokeria
3 munaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 rkl sitruunamehua
1 tölkki (110 g) punaisia ja/tai vihreitä kirsikoita (puolita halutessasi)
225 g rusinoita ja/tai aprikooseja ja/tai muita kuivahedelmiä silputtuna
50 g manteleita tai pähkinöitä silputtuna

 

Teko-ohje:


Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen. Voitele ja jauhota rengasvuoka valmiiksi. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita leivinjauhe ja jauhot keskenään ja lisää hedelmät seokseen. Lisää jauho-hedelmäseos ja sitruunamehu taikinaan varovasti sekoittaen.

Paista uunin alimmalla tasolla 175 asteessa noin tunti.