Näytetään tekstit, joissa on tunniste saksalainen hapankaalilisäke. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste saksalainen hapankaalilisäke. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Hapankaalilisäke makkaralle

Soppasirkuksessa on paneuduttu makkaran valmistukseen: kävin jo toistamiseen Espoon työväenopiston makkaranvalmistuskurssilla ja makkaraa on kertaalleen tullut tehtyä myös kotona. Asianmukaiset välineetkin on hankittu, joten harrastus ja kokeilut eivät tähän lopu.

Varsinaisen makkaraohjeen lisään blogiini myöhemmin, mutta aloitetaan nyt lisäkkeellä. Makkaran kaveriksi sopii hapankaali, joka ei tosiaankaan muuten minulle maistu. Pienellä tuunauksella hapankaalista saa kuitenkin hyvän lisäkkeen. Tämä ohje on saatu siltä ensimmäiseltä kurssilta, jossa ryhmässä ollut saksalainen mies teki hapankaalilisäkkeen. Rasvaisen makkaran kanssa ei tarvitse hapankaalia välttämättä höystää kermalla tai ranskankermalla, vaikka se makua pehmentääkin.



Tarpeet:


400 g hapankaalia
tilkka öljyä
1 pieni sipuli
1 hapan omena
tilkka vettä

Teko-ohje:


Silppua sipuli ja pilko omena palasiksi. Kuullota sipuli öljyssä pannulla. Laita hapankaali ja omenanpalat sipulisilpun joukkoon pannulle. Lisää paistokseen tilkka vettä. Kääntele seosta pannulla jokin aikaa. Lisäke on valmis, kun hapankaalissa on vielä purutuntumaa (al dente).