Näytetään tekstit, joissa on tunniste sitruuna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sitruuna. Näytä kaikki tekstit

torstai 8. lokakuuta 2020

Sitruunaiset paistetut muikut ja sitruunainen sipulikastike

Olen syönyt tänä vuonna muikkuja jonkin verran, joko kalakukossa tai voissa paistettuina ja  ruisjauhoilla leivitettynä. Viimeksi ostin muikkuja kalakeittoa varten, mutta se jäi nyt tekemättä, kun valmista piti tulla nopeasti. Kaipasin muutenkin uutta tulokulmaa muikkujen valmistukseen. Löysin Yhteishyvästä sitruunamuikkujen reseptin, jota sopeutin eli yksinkertaistin omaan kokkailuuni ja ruokavarastooni sopivaksi. Nämä muikut on paistettu öljyssä, kokonaan ilman voita. 

Tuore, valmiiksi perattu kala on todellista pikaruokaa. Pannulla paistamiseen ei mene kuin muutama minuutti ja ruoka on valmis. Tässä sitruunainen sipulikastike kruunasi koko aterian, se oli lempeän herkullista.




Tarpeet sitruunamuikut:


0,5 kg perattuja muikkuja

2 rkl sitruunankuorta raastettuna

0,5 tl suolaa

öljyä paistamiseen (käyti Keiju juoksevaa rypsiöljyvalistetta, joka ei räisky)

tarjoiluun sitruunamehua/sitruunalohkoja


Tarpeet sitruunainen sipulikastike:


1 sipuli

1 yksikyntinen valkosipuli (tai vähemmän, jos et pidä valkosipulista)

2 rkl öljyä kuullottamiseen

3 rkl vehnäjauhoja

4 dl maitoa

2 rkl sitruunankuorta raastettuna

0,5 dl sitruunanmehua

0,5 tl suolaa



Teko-ohje:


Aloita valmistelut raastamalla sitruunankuori ja pilkkomalla sipulit pieneksi. Kuumenna sitten paistinpannu kuumaksi ja lisää öljy. Paista muikkuja pannulle väljästi mahtuvissa erissä 2-3 minuuttia kummaltakin puolelta. Ripottele ennen kääntämistä kummallekin puolelle raastettua sitruunaa ja suolaa. Laita valmiit muikut lautaselle odottamaan.

Kuullota kastiketta varten sipulit öljyssä. Sekoita joukkoon vehnäjauhot. Lisää maito ohuena nauhana koko ajan sekottaen. Keitä kolme minuuttia koko ajan, pohjaa myöten, hämmentäen. Lisää lopuksi kastikkeen joukkoon sitruunankuoriraaste, sitruunamehu ja suola. Valuta muikkujen päälle juuri ennen tarjoilua sitruunamehua tai tarjoile muikkujen kanssa sitruunalohkoja. Keitetyt perunat sopivat muikkujen kanssa tarjolle.



lauantai 31. maaliskuuta 2018

Savulohi-sitruunarisotto

Etsin netistä uutta risottoreseptiä hakuammunnalla ja törmäsin savulohi-sitruunarisottoon. Olen ihastunut tähän BBC Good Foodin reseptiin ja ehtinyt kokkailla sitä jo pariinkin otteeseen ohjetta vähän muunnellen. Sitruuna-savulohirisotto kilpailee risottoreseptieni kärkisijasta parsarisoton kanssa.

Opin käyttämään tämän ohjeen myötä mascarponea risotossa. Siitä tulee kermainen maku ja minulle on ollut sen myötä helpompi jättää riisi oikeaan kypsyyteen.



Tarpeet: 


1 salottisipuli
2 rkl öljyä
350 g risottoriisiä
1 valkosipulinkynsi
noin 1,5 litraa kasvislientä
n. 300 g savulohta
85 g mascarponea (eli 1/3 mascarponepurkista)
lehtipersiljaa
luomusitruuna
mustapippuria myllystä
rucolaa


Teko-ohje:


Pilko sipulit pieniksi paloiksi ja kuumenna kasvisliemi. Kuullota sipuleita öljyssä miedolla lämmöllä kattilassa/suuressa paistinpannussa. Lisää riisi ja kääntele sitä, kunnes se alkaa muuttua hieman läpikuultavaksi.

Lisää kuumaa kasvislientä vähissä erissä aina hämmentäen imeyttäen nesteen riisiin. Jatka risoton hauduttamista ja liemen lisäämistä, kunnes risotto on lähes kypsää.  Tähän kuluu aikaa parisenkymmentä minuuttia. Samalla voit jatkaa muita valmisteluja:

Poista lohesta nahka ja ruodot. Paloittele lohi suuriksi paloiksi ja jätä muutama pala erilleen lisättäväksi kypsän risoton pinnalle. Raasta luomusitruunan kuori ja hienonna lehtipersilja valmiiksi. Kun risotto on lähes kypsää, ota se pois liedeltä ja sekoita siihen mascarpone, lohi, lehtipersilja (jätä osa koristeeksi pinnalle) ja sitruunan kuoriraaste. Pyöräytä pippurimyllystä mustapippuria ja tarkasta risoton maku. Anna tekeytyä noin viisi minuuttia.

Lisää juuri ennen tarjoilua viimeiset lohipalat, lehtipersiljaa ja kourallinen rucolaa risoton pinnalle.


keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Valkosipulin ystävän sitruslohi uunissa

Uunilohi on takuuvarmoja ja helppoja reseptejä, joissa onnistuu, kunhan raaka-aineet ovat hyviä ja ei paista lohta liian kauaa. Innostuin uunilohen tekoon, kun näin netissä sitruunalla peitetyn uunilohen ja se näytti herkulliselta. Lisäsin lohen pinnalle runsaasti valkosipulia, sitä kun ei voi minun sapuskassani olla liikaa. Samassa vuoassa sain kypsennettyä myös lisukkeeksi vihreät parsatangot, joiden päälle lisäsin tarjoiluvaiheessa muutaman pienen nokareen voita.


Tarpeet:


700 g kirjolohifilettä ruodottomana
öljyä vuoan voiteluun
2-4 valkosipulin kynttä
suolaa (laitoin noin puoli teelusikallista)
pippuria myllystä
yksi muhkea sitruuna kuorineen (luomua)

paketillinen (400g) vihreää parsaa
voinokareita parsan pinnalle

Teko-ohje:


Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Öljyä vuoka kevyesti ja laita lohifile nahkapuoli alaspäin vuokaan. Sirottele pinnalle suolaa ja pippuria. Purista tai viipaloi valkosipulinkynnet lohen pinnalle. Viipaloi sitruunasta ohuita siivuja ja peitä kala niillä. Paista kalaa uunissa 175 asteessa noin puoli tuntia. Jos haluat kypsentää parsat uunissa, laita ne uuniin 15-20 minuuttia ennen kalan paistoajan loppumista.

lauantai 28. helmikuuta 2015

Sitruunainen kanapasta eli Pollo Limonello

En enää muista, miten löysin tämän Cafe Bar 9:n sitruunaisen kanapastan ohjeen. Luultavasti joku oli vinkannut sitä nettikeskustelussa ja netistä löytyykin versioita reseptistä. Kurkuma antaa pastalle kauniin värin ja sitruuna raikkaan maun, tätä kannattaa kokeilla!



Tarpeet:


450 g broilerin rintafileitä
tilkka öljyä paistamiseen
1 salottisipuli
1-2 valkosipulinkynttä (valkosipulin ystävät laittavat enemmän)
ripaus chilijauhetta
kurkumaa (tai sahramia)
2 dl kuohukermaa
1 rkl kasvisfondia
noin 2 cm pala pulleaa inkivääriä
1 luomusitruunan raastettu kuori ja mehu
2 rkl hunajaa
2 dl ruuanlaittojugurttia (kuumuutta kestävää)
suolaa
parmesaania (50 -100 g)
tuoretta basilikaa
farfalle pastaa

Teko-ohje:


Suikaloi liha, pilko sipuli ja raasta inkivääri sekä parmesaani valmiiksi. Ruskista kanasuikaleet kevyesti öljyssä pannulla. Lisää pilkotut sipulit sekä chili ja kurkuma ja paista hetken aikaa. Lisää kerma ja kasvisfondi ja keitä kasaan noin viisi minuuttia.

Raasta sitruunan kuori. Laita pasta tässä vaiheessa kypsymään. Lisää kanasuikaleiden joukkoon raastettu inkivääri, sitruunan kuoriraaste ja mehu sekä hunaja. Anna kanapalojen muhia kannen alla hiljaisella lämmöllä.

Kun pasta on jo melkein valmista, tee kastike loppuun: lisää raastettu juusto ja anna sen sulaa. Lisää halutessasi suolaa (parmesaani on jo suolaista!). Lisää lopuksi jugurtti ja silppua basilika mukaan. Valuta pasta ja sekoita se kastikkeen joukkoon tai tarjoile erikseen.