Näytetään tekstit, joissa on tunniste thairuoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste thairuoka. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. maaliskuuta 2020

Punainen currykana

Poikkeusolot vaikuttavat myös kotikeittiöön. Kaupoissa on ollut hyllyt tyhjänä hamstrauksen ja kaupassakäyntikertojen harventamisen vuoksi. Päädyin omalta osaltani tilaamaan kauppatavarat kotiinkuljetuksella ja se on toiminut melko hyvin: ihan kaikkea tilattua ei ole saanut ja toimitusajoissa on ollut liukumaa. Poikkeustilassa myös poikkeustilanteet ovat ymmärrettäviä ja hyväksyttäviä.

Olen koronaviruksen mullistaessa maailmaa yrittänyt löytää voimaa ja rauhallisuutta omista tutuista rutiineista ja aikaisemminkin iloa tuottaneista asioista: hapanjuureen leivottu kanelipulla, tomaatintaimien kasvatus ja muut kotipuuhat ovat tuoneet hyvää vaihtelua päivään. Mitä tulee kokkailuun, olen kuitenkin viimeiset kaksi viikkoa yrittänyt mennä sieltä, mistä aita on matalin. Tänään kuitenkin jääkaappiin jämähtäneet broilerinfileet oli aika saada lautaselle ja yllätyksenä itsellenikin kotoa löytyi riittävästi tarpeita thairuuan valmistamiseen.




Tarpeet:


4 broilerin filettä
2 porkkanaa
1 sitruunaruohon varsi
1 tlk kookosmaitoa (400 ml)
n. 2 rkl red curry mausteseosta (Santa Maria)
2 kpl kuivattua kaffirlimen lehteä
1 kanafondia
2 rkl thai-kalakastiketta
1 rkl ruokosokeria
korianteria

lisäksi keitettyä riisiä

Teko-ohje:


Leikaa broileri suupaloiksi. Viipaloi porkkanat ohuksi siivuiksi ja pätki myös sitruunaruoho. Kuumenna vajaa desilitra kookosmaitoa pannussa. Lisää currymauste ja keitä seosta 1-2 minuuttia, jotta mauste liukenee tasaisesti. Lisää broilerit pannulle. Lisää muut ainekset sekä loput kookosmaidosta, kiehauta ja anna hautua keskilämmöllä kunnes kastike on vähän paksumpaa ja broileri on kypsää.

Tarkista maku. Ripottele pinnalle korianteria. Tarjoa keitetyn riisin kanssa.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Kanacurrya thaimaalaisittain

Ilmojen viilettyä aloin kaipaamaan thaimaalaisia tulisen pehmeitä makuja. Thaimaalaisittain maustettu ruoka on todella maukasta ja siitä saa helposti chiliä säätämällä sopivan tulista. Tähän ruokaan laitetaan raaka-aineita, joita ei välttämättä joka kaupasta löydy. Ainakin täällä Espoossa suurimmat K-Supermarketit pitävät valikoimissaan niin limelehdet kuin sitruunaruohonkin. Maustamiseen kannattaa suhtautua rennolla kädellä ja tarvittaessa niin kalakastiketta ja currytahnaakin voi lisätä omaan makuun sopivaksi.


 


Thaimaalainen kanacurry tarpeet


2 salottisipulia
1 sitruunaruohon varsi
1 punainen chili
3 cm pätkä tuoreesta inkivääristä
tilkka öljyä
2 kukkurallista teelusikallista punaista Thai-currytahnaa
450 g broilerin rintafileitä
1 rkl thaimaalaista kalakastiketta
1 tl ruokosokeria
4 kuivattua kaffirlimetinlehteä
1 tlk (400 ml) kookosmaitoa
nippu tuoretta korianteria
(suolaa tarvittaessa)

Teko-ohje:


Kuori sipulit ja leikkaa ne pieniksi paloiksi. Viipaloi sitruunaruohon pehmeämpi osa ohuiksi siivuiksi. Hienonna chili myös pieniksi paloiksi ja raasta inkivääri.

Kuullota ensin sipuli öljyssä isolla paistinpannulla/wokissa ja lisää sitten currytahna sipuleiden joukkoon ja anna sen tekeytyä noin minuutin ajan koko ajan sekoittaen. Lisää kanapalat ja anna niiden kypsyä pannulla, kunnes niissä on paistopinta näkyvissä (ei ruskisteta). Lisää pannulle korianteria lukuun ottamatta kaikki muut aineet ja kiehauta. Vähennä sen jälkeen hellan lämpöä ja anna kypsyä välillä sekoittaen noin vartin ajan. Silppua tällä välin korianteri karkeaksi silpuksi ja lisää noin puolet siitä kanacyrryn joukkoon. Maista ja lisää tarvittaessa kalakastiketta, currya ja/tai suolaa. Lisää loppu korianteri tarjoiluvaiheessa ruuan päälle. Tarjoile thaimaalaisen riisin tai nuudeleiden kanssa.