Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokalahja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokalahja. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. tammikuuta 2016

Saaristolaisleipä

Edellisessä julkaisussani lupailin, että julkaisen joulunalla tehtyjen leipien ohjeita blogissani. Tämä Glorian ruoka ja viini -lehdessä ollut saaristolaisleivän ohje löytyy monesta blogista ja muusta nettilähteestä. Mekin olemme ihastuneet tähän reseptiin ja useampi leipä on jo tehty ja syöty. Nyt täytyy kuitenkin myöntää, etten ole kertaakaan leiponut tätä leipää itse, sillä kultani on huolehtinut aina leipomispuolesta. Diplomi-insinöörin tarkkuudella ohjetta onkin noudatettu täsmällisesti. Leipä on helppotekoinen, mutta aikaa se vaatii.

Teimme leipää viimeksi joulun alkupalapöytään ja annoimme sitä myös ruokalahjaksi. Leipää voi kuitenkin tarjota ympäri vuoden.


Saaristolaisleipää ja hedelmäistä pähkinäleipää


Tarpeet:


1 litra  piimää
75 g  hiivaa
3 dl  siirappia
3 dl  olutmaltaita  
3 dl  vehnäleseitä 
3 dl  ruisjauhoja
1 rkl  suolaa
10 dl  vehnäjauhoja 

2 rkl  voita vuokien voiteluun  

Siirappivesi voiteluun:
1,5 dl  vettä 
0,5 dl  siirappia   


Teko-ohje:


Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva joukkoon ja sekoita hyvin. Lisää loput aineet eli siirappi, olutmaltaat, vehnäleseet, ruisjauhot, suola ja vehnäjauhot puuhaarukalla sekoittaen. Taikinaa ei vaivata.

Voitele kaksi 2 litran leipävuokaa voilla. Jaa taikina vuokiin. Anna kohota leivinliinalla peitettynä 1,5 tuntia.  Paista leipiä keskitasolla noin 2 tuntia 175 asteen uunissa.

Kun leivät ovat kypsyneet 1,5 tuntia, valele ne päältä siirappivedellä ja jatka paistamista vielä 30 minuuttia. Anna leipien jäähtyä vuoissaan. Leivät ovat parhaimmillaan parin kolmen päivän päästä. Leivät tekeytyvät parhaiten kylmässä.

tiistai 5. tammikuuta 2016

Hedelmäinen pähkinä-siemenleipä

Joulutohinoiden aikaan leivoin erilaisia leipiä ja ajattelin, että julkaisen näin vuoden aluksi blogissani niiden reseptejä. Tein tässä ohjeessa olevaa vuokaleipää aamupalaleiväksi ja annettavaksi ruokalahjaksi. Tämä ei ole kuitenkaan joululeipä, sillä siinä ei ole jouluisia mausteita ja siksi sitä voikin tehdä ympäri vuoden. Resepti on peräisin työväenopiston kokkailukurssilta, joskin allergioiden vuoksi käytin omassa versiossani toisenlaisia pähkinöitä.

Taikinaa tehdessä tuntuu siltä, että lopputuloksena on siemenistä ja pähkinöistä sekoitettua linnunruokaa, eikä leipää lainkaan. Tästä tulee kuitenkin oikein hyvää leipää!




Tarpeet yhteen vuokaleipään:


2,5 dl vettä
25 g hiivaa
0,5 dl siirappia
1 tl suolaa
2,5 dl saksanpähkinöitä ja hasselpähkinöitä (käytin parapähkinöitä ja manteleita)
1 dl kuivattuja aprikooseja
1 dl rusinoita
0,5 dl auringonkukansiemeniä
1 dl mysliä 
noin 6 dl vehnäjauhoja
50 g voita

Siirappi-vesiseos voitelua varten: 2 rkl vettä ja 1 rkl siirappia

Teko-ohje:


Pilko aprikoosit pienemmiksi paloiksi ja laita palat veteen likoamaan. Rouhi pähkinät esimerkiksi veitsellä leikkuulaudan päällä.

Murenna hiiva lämpimään veteen. Sekoita joukkoon siirappi, suola ja mausteet. Lisää pähkinät, aprikoosit, rusinat ja mysli taikinanesteeseen.

Alusta taikinaan vehnäjauhoja niin, että saat kiinteän kimmoisan pallon. Lisää pehmeä voi ja vaivaa taikinaa voimakkaasti muutama minuutti.

Kohota taikinaa liinan alla noin puoli tuntia. Voitele pitkulainen leipävuoka (tai jos haluat säästää tiskissä, niin kastele palloksi rutistettu leivinpaperi hanan alla märäksi, jolloin saat sen helposti muotoiltua vuokaan).

Vaivaa kohonnutta taikinaa hetki ja ota siitä pieni osa erilleen koristeen tekoa varten. Muotoile taikina vuokaan sopivaksi pötköksi ja laita pötkö köllöttämään vuokaan. Tee lopputaikinasta koriste leivän pinnalle.

Kohota leipä liinan alla hyvin. Paista sitten 175 asteisessa uunissa alatasolla noin 20 minuuttia. Voitele siirappi-vesiseoksella ja jatka paistamista vielä toiset 20 minuuttia. Voitele toiseen kertaan vielä heti uunista ottamisen jälkeen.