keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Myskikurpitsakeitto

Ruokablogeissa on tänä syksynä näkynyt houkuttelevia kurpitsakeittoja! Esimerkin innostamana päätin kokeilla itsekin, kun näin hauskannäköisiä myskikurpitsoja kaupassa. Koskaan aikaisemmin en ollutkaan myskikurpitsaa maistellut, mutta jatkossa käytän sitä varmasti.

Monessa nettiohjeessa myskikurpitsa paahdetaan uunissa ja näin toimin myös itse. Joissakin resepteissä kurpitsa kuoritaan ennen käyttöä ja toisissa taas ei. Kuorin kurpitsan, koska pinta tuntui kovalta.



Tarpeet:


noin kilon painoinen myskikurpitsa
loraus öljyä (käytin avokadoöljyä)
1 sipuli
2-4 valkosipulinkynttä
nokare voita
puolikas chili tai maun mukaan
5 dl kanalientä
1 tl kuivattua korianteria
pippuria
(suolaa)
loraus kermaa

Teko-ohje:


Lohko kurpitsa isoiksi paloiksi (3-4 cm). Levitä palat uunipannulle ja pirskottele öljyä päälle. Paahda palasia 200 asteessa noin puoli tuntia.

Pilko kurpitsojen paahtuessa sipulit pieneksi silpuksi ja kuullota ne voissa pehmeäksi. Hienonna myös chili pieneksi ja lisää se kattilaan. Laita paahtuneet kurpitsapalat kattilaan ja lisää kanaliemi. Keitä aineksia noin kymmenen minuuttia. Lisää kuivattu korianteri. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Mausta pippurilla ja tarvittaessa suolalla. Lorauta lopuksi tilkka kermaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit jättää oman kommenttisi ja palautteesi tähän! Mitä mieltä olet reseptistä, miten tuunasit ohjetta? Onko sinulla ruokamuistoja tähän liittyen?