perjantai 11. marraskuuta 2016

Naudanpaistia hitaasti sous vide

Soppasirkus-keittiö siirtyi tänä syksynä sous vide aikaan! Oikeastaan matka alkoi jo kesällä, kun Kuopion Gigantissa oli vakumointilaite tarjouksessa ja maaliin päästiin ostamalla syksyllä sirkulaattori.  Olemme kokeilleet nyt broileria, naudan ulkofilettä ja paistia. Jokainen kokeilu on ollut onnistunut, broilerin fileet olivat mureimpia ikinä! Seuraavaksi testaan kasviksia kalaa ja kananmunia, niistäkin pitäisi tulla erinomaisia.

Sous viden ideana on kypsentää raaka-aine hitaasti tyhjiöpakattuna matalassa lämpötilassa vesihauteessa. Sirkulaattorin tehtävänä on pyörittää vettä ja lämmittää se tarkasti toivottuun lämpötilaan. Menetelmällä esimerkiksi pihvistä saa juuri sen kypsyistä, kun haluaa. Haittapuolena on se, että matalalla lämpötilalla kypsentäminen vaatii paljon aikaa ja yhdessä vesihauteessa tulee luonnollisesti vain yhdellä lämpötilalla valmistettua ruokaa. Hyvää on se, että aikatauluhässäkkä helpottaa: Raaka-aine on laitettava veteen jopa monta tuntia ennen tarjoilua ja yli/alikypsymisen vaaraa ei ole, vaikka ruoka olisi puoli tuntia myöhässä. Raaka-aineista on tullut myös aina mureita ja meheviä. 

Vakumointilaitetta ei muuten välttämättä tarvitse. Ihan kelpo suoritus tulee käyttämällä sulkeutuvia pusseja (minigrip-tyylisiä) ja upottamalla raaka-aine pussissa veteen, jolloin ilma pakenee pussin sisältä pois. Varasimme paistin kypsymiseen 15 tuntia aikaa. Noin tuntia ennen h-hetkeä aloitimme lisukkeiden tekemisen. Lopulta paisti otettiin uunista pois, kun uunijuurekset olivat valmiit. Stockmannin Herkku on koonnut hyvän listan eri paistolämpötiloista ja -ajoista.




Tarpeet:


reilun kilon painoinen naudan paisti (käytin Agnus-pihvikarjan lihaa)
tuoreita timjamin versoja
pari nokaretta voita pussiin
suolaa 
mustapippuria myllystä

voita ja öljyä paistamiseen lopuksi

Teko-ohje:


Laita sous vide laite valmiiksi ja säädä toivomasi lämpötila. Haudutin paistin 55 asteessa, jolloin siitä tuli medium kypsää. 

Taputtele lihan pinta kuivaksi. Laita lihan pintaan kauttaaltaan suolaa ja pippuria. Lisää pussiin pari nokaretta voita ja muutamia timjamin oksia. Tyhjennä ilma pussista ja sulje pussi tiiviisti. Upota pussi veteen. Kypsennä 10-20 tuntia. 

Ota paisti pois vesihauteesta ja pussista. Lämmitä paistinpannu kuumaksi. Lisää pannulle voita ja öljyä ja paista paistiin kaunis ruskea pinta. Tarjoile. 




tiistai 18. lokakuuta 2016

Cajun kanapasta

Netistä löytämäni cajun kanapasta kilpailee ykkössijasta parhaasta pastareseptistäni sitruunakanapastan kanssa. Ohje on monimutkainen ja olen yrittänyt sitä oikoa useaan otteeseen. Tämän sapuskan kanssa pitää kuitenkin nähdä vaivaa, vaikka olenkin pistänyt muutamia mutkia suoraksi. Pioneer Womanin alkuperäinen resepti löytyy täältä. Minulle on ihan mahdotonta tehdä ruokaa sekuntikello kädessä, mutta tämä ruoka vaatii paljon ajoitusta. Se kuitenkin on kaiken vaivan arvoista ja esivalmisteluiden onnistuttua, ruoka valmistuu joutuisasti. Resepti kannattaa lukea alusta loppuun ennen kokkailun aloittamista!




Tarpeet:


450 g broilerin leikkeitä tai sisäfilettä
3 tl cajun maustetta
2 rkl öljyä (käytän avokadoöljyä)
pari nokaretta voita
1 vihreä paprika
1 punainen paprika
1 punasipuli
3 valkosipulinkynttä (me laitamme noin 3 yksikyntistä valkosipulia!)
4 tomaattia
2 dl vettä
1 kanafondikuutio (Chef du Fond)
2 dl valkoviiniä
2 dl kuohukermaa
Cayenne pippuria maun mukaan
Mustapippuria myllystä maun mukaan
Suolaa tarvittaessa
Persiljaa maun mukaan

500 g pastaa (Fettuccinea, mutta muukin käy)
vettä
suolaa

Teko-ohje:


Paloittele kana ja kasvikset valmiiksi. Hienonna persilja. Valmistaudu keittämään pasta pakkauksen ohjeen mukaisesti niin, että se on valmis kastikkeen valmistuttua (suolattu pastavesi kiehumaan hyvissä ajoin). Ota kaikista suurin paistinpannusi käyttöön ja tarvitset myös eri vaiheissa lautasia tai kulhoja. Cajun ruoka tehdään kovalla lämmöllä. 

Sirottele 1,5 tl cajunmaustetta kanapalojen sekaan. Kuumenna 1 ruokalusikka öljyä ja nokare voita. Ruskista kanapalat kahdelta puolelta (1 minuutti per puoli) kahdessa erässä kuumalla pannulla ja siirrä ne odottamaan lautaselle. 

Kuumenna paistinpannulla (ei huuhdella välissä) 1 rkl öljyä ja nokare voita. Lisää kuumalle pannulle paprikat, sipuli ja valkosipuli. Lisää 1,5 tl cajunmaustetta ja sekoita. Paista raaka-aineita minuutin ajan kovalla lämmöllä ja tarkoitus olisi saada ne tummumaan pinnalta. Lisää tomaattipalat ja kuumenna vielä puoli minuuttia. Siirrä kaikki vihannekset kulhoon odottamaan seuraavaa vaihetta. (Tarkasta, että pastavesi kiehuu tai on ainakin lähellä sitä. Kohta on aika laittaa pasta kiehumaan).

Lisää kuumalle pannulle (jota ei vieläkään huuhdella) kanaliemi ja valkoviini. Keitä kolmesta viiteen minuuttia ja yritä saada paistinpannun pohjalta kaikki maut sekoittumaan nesteeseen. Vähennä hellan lämpöä keskitasolle ja lisää kerma. Sekoita kastiketta jatkuvasti ja keitä muutama minuutti, kunnes kastike alkaa paksuuntua. Maista ja lisää mustapippuria, cayennepippuria ja tarvittaessa suolaa. Maustamisessa kannattaa olla rohkea, sillä kastikkeen kuuluu olla mausteinen. 

Kun kastike on valmis, lisää siihen kana ja kasvikset sekä kaikki neste, joka niistä on valunut astioihin. Kuumenna seos. Lisää halutessasi valutettu pasta kastikkeen joukkoon tai tarjoa se erillisenä.

Ripottele pinnalle persiljaa ja tarjoile. 










lauantai 8. lokakuuta 2016

Mangoldia ja lehtiselleriä sopassa

Meidän mökkipuutarhassa kasvoi tänä kesänä mangoldia, mutta sato jäi vaatimattomaksi. Ensi kesänä pitää istuttaa vähemmän ja harvempaan sekä lisätä kasvatuspinta-alaa. Siskollani siirtolapuutarhassa lehtikasvit olivat kasvaneet hyvin ja omenanhakureissun myötä saimme myös mangoldia ja lehtiselleriä matkaan. Meidän piti lopulta viedä sadonkorjuun tuotokset kottikärryllä autolle, niin paljon niitä oli. Kiitokset siskolle sadon jakamisesta!

Mangoldikeittoon löytyi runko Kotilieden kautta, mutta tuunasimme ohjetta. Käytimme mangoldin lehdet ja varret. Lehtiselleri ei ole ollut minulle suosikki kasvisten joukossa, mutta tähän keittoon se toi melko voimakkaan, mutta silti suuhun sopivan maun.



Tarpeet:


300 g mangoldia
1 sipuli
300 g jauhoisia perunoita
100 g lehtiselleriä
nokare voita
1 l kanalientä (tai kasvislientä)
200 g sulatejuustoa (Koskenlaskija)
ripaus suolaa ja
pippuria




Teko-ohje:


Huuhdo kasvikset. Silppua mangoldista lehdet ja varsi. Kuori ja silppua sipuli. Kuori ja lohko perunat.

Kuullota sipulisilppu voissa kattilassa. Lisää muut kasvikset. Lisää joukkoon kanaliemi ja paloiteltu juusto sekä mausteet. Kypsennä noin 20 minuuttia ja soseuta sileäksi.

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Uunimunakas ankanmunista

Olen kesän aikana seurannut tiiviisti netin kirpputoreja haaliessani mökille monenlaista tavaraa. Vaihdantatalouteen kuuluu minun osaltani myös se, että teen satunnaisesti agendan ohi meneviä ostoksia ja nyt aarteistooni kuuluu mm. vettä sylkevä leijonapatsas ja silkkiverhot.

Eräällä Espoon nettikirppiksellä oli kesällä kuulutus kotikanalan munista ja tietysti tilasin niitä. Sain samasta Iloisten munatalosta myös komeita ankanmunia, jotka olivat minulle uusi ja mukava tuttavuus. Ankanmunat olivat selvästi kananmunia suurempia ja olin vähän pulassa etsiessäni niille sopivaa reseptiä.

Tein ankanmunista lopulta frittatan eli uunimunakkaan, johon upposi koko kuuden munan kenno. Munakasta tuli paljon ja sen rakenne oli mukavan kuohkea.


Tarpeet:


1 kesäkurpitsa (n. 15 cm)
1 sipuli
tilkka öljyä
2 tomaattia
1 pkt fetajuustoa (175 g)
6 ankanmunaa
0,5 dl maitoa
0,5 tl suolaa
mustapippuria myllystä
tuoretta basilikaa silputtuna
100 g juustoraastetta


Teko-ohje:


Paloittele kesäkurpitsa suupaloiksi ja hienonna sipuli. Poista tomaateista kannat ja viipaloi ne. Kuutioi fetajuusto.

Paista sipulit ja kesäkurpitsa kevyesti pannulla öljyssä muutaman minuutin ajan. Riko munien rakenne kulhossa ja sekoita joukkoon maito, suola, pippuri ja silputtua basilikaa. Kaada seos voipaperilla vuorattuun uunivuokaan (tai voideltuun uunivuokaan). Lisää muut ainekset vuokaan, juustoraaste päällimmäiseksi.

Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes munakas on hyytynyt. Pinnalle voi vielä repiä tuoretta basilikaa antamaan lisämakua.

perjantai 26. elokuuta 2016

Rahka-omenakakku

Pitkän kesätauon jälkeen palaan blogini pariin! Tänä vuonna on Äidin puutarhassa ollut hyvä omenasato ja ensimmäiset kesäomenat olivat viime viikonloppuna poimittavissa. Tein omenoista mehumaijalla monta litraa höyrymehua ja palkinnoksi urakasta leivoin Valion ohjeella omenakakun. Minulla ei ollut tarkoitus laittaa omenaa muutoin säilöön, mutta tämä kakku onnistui niin hyvin, että laitan pakasteeseen muutamia omenasiivuja talteen seuraavaa leivontakertaa varten.

Kakusta tuli makea ja ehkä ensi kerralla ropsautan vähemmän sokeria pinnalle, ainakin jos käytän makeita omenalajikkeita.




Tarpeet pohja:


100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Tarpeet täyte:


2 prk (yhteensä 500 g) rahkaa
2 dl kuohukermaa
2 rkl perunajauhoja
2 munaa
1,5 dl sokeria
0,25 dl sitruunamehua
1 tl vaniljasokeria

Päälle:


3 (n. 300 g) omenaa (kotipihan omenat olivat niin pieniä, että niitä meni useampia)
1 tl kanelia
sokeria oman maun mukaan

Teko-ohje:


Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.

Valmista pohja: Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Lisää jauho-leivinjauheseos sekoittamalla.

Pohjusta leivinpaperilla Ø 24 cm:n irtopohjavuoka. Voitele vuoan reunat. Levitä taikina vuoan pohjalle ja mahdollisimman korkealle reunoille.

Sekoita täytteen aineet hyvin keskenään ja kaada täyte pohjan päälle vuokaan.
Poista omenoista siemenkodat. Leikkaa omenat ohuiksi viipaleiksi. Lado ne täytteen päälle nätisti. Sirottele päälle vielä kanelia ja sokeria.

Paista kakkua 175 asteessa noin 50 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä. Irroita kakku vuoasta vasta kylmänä.

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Moilas Gluteeniton riisipiirakka särkitahnan ja punajuurisalaatin kera


Moilas Oy ja Ruoka.fi haastoivat bloggaajat tutustumaan gluteenittomiin riisipiirakoihin ja valmistamaan piirakkaherkun. Minulle kisaan osallistuminen oli mieluista, sillä Moilas Oy toimii Pieksämäellä, jossa minäkin olen asunut monta vuotta.

Halusin tuoda riisipiirakan rinnalle tuttuja makuja, mutta samalla vähän tuunata perinteitä. Savukalaksi valitsin särjen, sillä niitä olen jonkin kerran Pieksussa narrannut ongella. Reseptiin tuo raikkautta punajuuri-omenasalaatti, joka sekin on hyvin kotoinen vaihtoehto. Annoksen viimeistelevät vuohenjuustomurut ja paahdetut pinjansiemenet.

Voit äänestää Soppasirkuksen tai muiden bloggaajien herkullisia tuunauksia tästä. Äänestäjät osallistuvat myös 100 euron ruokakauppalahjakortin arvontaan. Kiitos tuesta!




Tarpeet:


5 kpl Moilas Gluteeniton riisipiirakka (425 g, pakaste)

Särkitahna:


145 g öljyyn säilöttyä savustettua särkeä (käytin Järki Särki savustettu & luomuvalkosipuli)
2 rkl hienoa punasipulisilppua
100 g kevytranskankermaa
mustapippuria myllystä
(ripaus suolaa tarvittaessa)

Punajuurisalaatti:


2 dl kuutioitua etikkapunajuurta
1 hapan omena
1 tl hunajaa
viinisuolaheinän lehtiä
100 g vuohenjuustoa
4 rkl pinjansiemeniä

Teko-ohje:


Valmista piirakat pakkauksen ohjeen mukaan uunissa.

Aloita särkitahanan valmistaminen valuttamalla öljy pois särkipaloista. Hienonna särjet haarukalla kulhossa. Pilko punasipuli pieneksi ja lisää hakkelus särjen joukkoon. Lisää kevytranskankerma seokseen ja mausta. Anna tekeytyä noin puoli tuntia jääkaapissa.

Punajuuri-vuohenjuustosalaatin teko alkaa valuttamalla punajuuret siivilässä. Kuori ja pilko omena samankokoisiksi paloiksi kuin punajuuret ovat. Sekoita punajuuri- ja omenapalaset keskenään. Pyöräytä sekaan hunaja. Paahda pinjansiemenet kuumalla, kuivalla, pannulla kunnes ne muuttuvat kauniin ruskeiksi. Asettele punajuuri-omenaseos viinisuolaheinän päälle. Murusta vuohenjuustoa seoksen päälle ja ripottele pinjansiemenet pinnalle.

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Mangojuustokakku

Leivoin vapuksi mangojuustokakkua Valion ohjeella. Äitini on tehnyt hyvää mangokakkua eri reseptillä ja nyt minäkin halusin kokeilla.

Tykkään kaikista eniten perinteisistä kermakakuista, mutta onhan nämä hyydykekakut onnistuessaan kauniita. Tämä oli myös hyvän makuinen, mangoinen ja makea, joskin lime taittoi mukavasti imelyyttä. Jätin kiilteen tekemättä (kun muistin väärin, että kaapissa olisi ollut siihen tarpeet), mutta marjat kakun pinnalla olivat oikein sopivat koristeet. Tätä kakkua tulee varmasti tehtyä toistamiseenkin ja se sopii minusta hyvin noutopöytään ja kevään juhliin. Kakku hyytyi niin, että siitä sai otettua palaset nätisti.

Minulla ei ole liiemmin kokemusta hyytelökakuista ja kakun poisottaminen rengasvuoasta teki vähän tiukkaa. Kakku lähti siististi pois vasta sitten, kun ymmärsin pyöräyttää kakun veitsellä irti vuoasta. Sain näin reunasta kauniin sileän.

Ohje on tässä melkein alkuperäisenä, muutamalla kommentilla höystettynä




Tarpeet pohja:


1  pak  (185 g) Wilhelmina-keksiä  
50  g   voita   

Tarpeet täyte:
 

2 tlk (à 425 / 250 g) säilykemangoa  
1 tl raastettua luomulimetinkuorta  
o,5 dl limettimehua (yksi iso ja mehukas lime tai kaksi pienempää)
1 rkl vaniljasokeria  
400 g mango tuorejuustoa   
7 liivatelehteä  
2 valkuaista  
2 dl sokeria  
2 rkl kolmen hedelmän mehua (Valio)

Päälle:


Tuoreita marjoja


Teko-ohje:


Murskaa keksit esim. muovipussissa tai monitoimikoneella. Sekoita joukkoon sulatettu voi. Vuoraa irtopohjaisen rengasvuoan pohja (Ø 24 cm) leivinpaperilla. Taputtele keksiseos vuoan pohjalle kevyesti.

Täyte: Valuta mangot hyvin (liika neste haittaa hyytymistä, joten valuta kunnolla). Soseuta mangot. Pese limet kuumalla vedellä ja harjalla. Raasta pintakuori ohuelti. Purista 1/2 dl mehua. Yhdistä mangososeeseen limetinkuori ja -mehu, vaniljasokeri ja tuorejuusto. Sekoita hyvin.

Anna liivatelehtien pehmentyä runsaassa, kylmässä vedessä 5 - 10 min. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi sähkövatkaimella. Lisää sokeri pieninä erinä vaahtoon ja jatka vatkaamista, kunnes vaahto on kiiltävää ja kuohkeaa (todellakin kiillottuu, kun vatkaus edistyy!).

Purista liivatelehdistä vesi. Liuota ne kiehuvaan mehutilkkaan. Kaada liivateseos koko ajan sekoittaen mangoseokseen. Lisää lopuksi valkuais-sokerivaahto. Kaada täyte vuokaan. Peitä foliolla ja anna hyytyä mielellään yli yön.