Näytetään tekstit, joissa on tunniste sous vide. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sous vide. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Chimichurrissa kypsennetty flank steak (sous vide)

Reilu pari vuotta sitten tutusta lihakaupasta piti erikseen tilata flank steak eli naudan kuvetta. Kertoivat, että siitä tehdään yleensä jauhelihaa. Nyt flank steakia saa joskus tavallisesta ruokakaupasta, eikä lihakauppiaskaan enää suuremmin silmiään pyörittele sitä tilatessa.

Flank steak on parhaimmillaan mediumina ja siksipä se sopii mainiosti sous vide kypsennykseen, jossa ruokaa kypsennetään pitemmän aikaa matalassa lämmössä vesihauteessa. Siinä lihan lämpötilan voi säätää tarkasti.



Tarpeet:


1 flank steak eli naudan kuvetta (noin 700 g)
suolaa
mustapippuria
paistamiseen voita ja kuumuutta kestävää öljyä (käytän avokadoöljyä) tai Oivariinia

Chimichurri:


1 ruukullinen korianteria
1 ruukullinen lehtipersiljaa
3 valkosipulinkynttä
1 punainen chili (tai maun mukaan)
1 kevätsipuli varsineen
1 dl hyvää öljyä
o,5-1 limen mehu
suolaa

lisäksi tarvitset sous vide laitteen ja tyhjiöpakkaamiseen tarkoitetut välineet

Teko-ohje:


Aloita puhdistamalla liha kalvoista ja pyyhi ylimääräiset nesteet talouspaperiin. Taputtele lihan pintaan suolaa ja jauhettua mustapippuria. Laita sous vide laite lämpenemään 55 asteeseen.

Tee chimicurri hienontamalla yritit, sipulit ja chili mahdollisimman pieneksi. Lisää seokseen öljy, limenmehu ja suola. Sekoita.

Hiero lihan pintaan chimichurria. Osan chimichurrista voi säästää tarjoiluun.

Tyhjiöpakkaa liha ja kypsennä vesihauteessa 55 asteessa 1,5 tuntia.

Poista kypsä flank steak pussista ja pyyhkäise pinta puhtaaksi. Kuumenna paistinpannu kuumaksi, lisää siihen rasvaseos ja paista flank steakiin nopeasti kauniin ruskea paistopinta molemmille puolille. Anna lihan levätä muutama minuutti ja leikkaa siitä poikkisyin siivuja tarjolle. Lusikoi yli jäänyt chimichurri lihan päälle tai tarjoa kastike erillisessä astiassa.



sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Harjoitusjoulukinkku sous vide - kokemuksia

Tämän syksyn sous vide kokeilut ovat olleet rohkaisevia: tyhjiökypsentämällä hitaasti hauduttaen olemme tehneet naudan paistia, pihvejä ja myös broileria. Maalaisbistro blogin Anne vinkkasi ruotsalaisen sous vide kerhon löytyvän Facebookista. Lisääntyvä tieto ja lähestyvä joulu vaikuttivat ajatuksenjuoksuun ja päätimme kokeilla joulukinkkua sous vide. Halusimme pelata kuitenkin varman päälle, sillä joulukinkku on jopa meidän pienessä joulussa juhlapöydän kunkku. Teimme siis harjoitusjoulukinkun sous vide.




Sous vide Sverige -ryhmässä Facebookissa on pohdittu myös kinkkuasioita. Ryhmässä sous vide kinkut on haudutettu matalampaan lämpöön, mitä olemme tottuneet uunissa paistetulle kinkulle laittamaan tavoitteeksi.  Hieman yli 60-asteinen kinkku tuntui vieraalta, joten laitoimme sous vide laitteen aluksi 72 asteeseen. Lopulta viimeiset tunnit kinkku ui 75 asteisessa lämpötilassa, joka on ollut meillä uunissa paistetun kinkun lämpötila. Meidän piirun verran alle kolmen kilon joulukinkun haudutusaika oli 16 tuntia ja kylpyyn se meni hitaasti sulatettuna ja huoneenlämpöisenä. Kinkku oli vesihauteessa varta vasten hankitussa 10 litran kattilassa ja kattilan päällä oli tukevaa foliota kantena. Lisäsin vettä pariin otteeseen kattilaan.

Etsin ruotsinkielisiltä nettisivuilta muutakin kinkkutietoa ja luin, ettei kinkkua ole tarkoitettu laittaa kypsymään kaupan muovikääreessä. Meillä tuli ongelma siitä, ettei kinkku mahtunut vakumointipussiin. Jouduimme käyttämään Ikean suuria suljettavia pusseja. Siitä tuli lisäongelmia, sillä pussin sauma meni haudutuksen loppupuolella rikki.

Kaikkien kommellusten jälkeen meillä kuitenkin oli 75 asteiseksi kypsennetty mehukas joulukinkku. Uskallan sanoa noin viisi joulukinkkua valmistaneena tämä oli se kaikkein mehevin. Onnistuneen harjoittelun jälkeen varsinainen joulukinkku tehdään myös sous vide. Vahingossta viisastuneina suljemme sen tukevampaan pussiin. Tänä jouluna sous vide kinkku helpottaa uunin ruuhka-aikaa, kun kinkunpaisto on poissa aikataulusta. Kaikki jouluvalmistelut ovat kuitenkin tekemättä ja kiire tulee joka tapauksessa.

perjantai 11. marraskuuta 2016

Naudanpaistia hitaasti sous vide

Soppasirkus-keittiö siirtyi tänä syksynä sous vide aikaan! Oikeastaan matka alkoi jo kesällä, kun Kuopion Gigantissa oli vakumointilaite tarjouksessa ja maaliin päästiin ostamalla syksyllä sirkulaattori.  Olemme kokeilleet nyt broileria, naudan ulkofilettä ja paistia. Jokainen kokeilu on ollut onnistunut, broilerin fileet olivat mureimpia ikinä! Seuraavaksi testaan kasviksia kalaa ja kananmunia, niistäkin pitäisi tulla erinomaisia.

Sous viden ideana on kypsentää raaka-aine hitaasti tyhjiöpakattuna matalassa lämpötilassa vesihauteessa. Sirkulaattorin tehtävänä on pyörittää vettä ja lämmittää se tarkasti toivottuun lämpötilaan. Menetelmällä esimerkiksi pihvistä saa juuri sen kypsyistä, kun haluaa. Haittapuolena on se, että matalalla lämpötilalla kypsentäminen vaatii paljon aikaa ja yhdessä vesihauteessa tulee luonnollisesti vain yhdellä lämpötilalla valmistettua ruokaa. Hyvää on se, että aikatauluhässäkkä helpottaa: Raaka-aine on laitettava veteen jopa monta tuntia ennen tarjoilua ja yli/alikypsymisen vaaraa ei ole, vaikka ruoka olisi puoli tuntia myöhässä. Raaka-aineista on tullut myös aina mureita ja meheviä. 

Vakumointilaitetta ei muuten välttämättä tarvitse. Ihan kelpo suoritus tulee käyttämällä sulkeutuvia pusseja (minigrip-tyylisiä) ja upottamalla raaka-aine pussissa veteen, jolloin ilma pakenee pussin sisältä pois. Varasimme paistin kypsymiseen 15 tuntia aikaa. Noin tuntia ennen h-hetkeä aloitimme lisukkeiden tekemisen. Lopulta paisti otettiin uunista pois, kun uunijuurekset olivat valmiit. Stockmannin Herkku on koonnut hyvän listan eri paistolämpötiloista ja -ajoista.




Tarpeet:


reilun kilon painoinen naudan paisti (käytin Agnus-pihvikarjan lihaa)
tuoreita timjamin versoja
pari nokaretta voita pussiin
suolaa 
mustapippuria myllystä

voita ja öljyä paistamiseen lopuksi

Teko-ohje:


Laita sous vide laite valmiiksi ja säädä toivomasi lämpötila. Haudutin paistin 55 asteessa, jolloin siitä tuli medium kypsää. 

Taputtele lihan pinta kuivaksi. Laita lihan pintaan kauttaaltaan suolaa ja pippuria. Lisää pussiin pari nokaretta voita ja muutamia timjamin oksia. Tyhjennä ilma pussista ja sulje pussi tiiviisti. Upota pussi veteen. Kypsennä 10-20 tuntia. 

Ota paisti pois vesihauteesta ja pussista. Lämmitä paistinpannu kuumaksi. Lisää pannulle voita ja öljyä ja paista paistiin kaunis ruskea pinta. Tarjoile.