Näytetään tekstit, joissa on tunniste ranskalainen kasvispata. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ranskalainen kasvispata. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Ratatouille

Olen ranskalaisessa firmassa töissä ja meillä töissä operoi myös ranskalainen lounasruokala. Useimmiten syön lounaani ranskalaisessa seurassa. Ratatouille on ranskalaista arkiruokaa. Hyvin valmistettuna se on suurta herkkuani. Tykkään siitä, kun lounasravintolamme lisää pataan paljon timjamia ja ilman sitä ratatouille jää vajaaksi.

Tarjosin ratatouillea lampaanfileiden kanssa, mutta se on hyvää sellaisenaan ja myös kalan lisäkkeenä. Reseptin nappasin Antti Vahteran Viikon kahdeksan päivää -kirjasta.


 
Tarpeet:

oliiviöljyä
2 sipulia
2 punaista paprikaa
2 vihreää paprikaa
2 munankoisoa
2 pientä kesäkurpitsaa
4 dl kaltattuja tomaatteja
4 dl tomaattimurskaa
1 laakerinlehti
5 murskattua valkosipulinkynttä (laitoin vähän enemmän)
1 puntti persiljaa
4 tuoretta timjaminoksaa
3 dl tuoreita basilikan lehtiä
0.5 dl tuoreita rosmariinin lehtiä (jätin pois)
mustapippuria myllystä
suolaa

Teko-ohje


Tee kasvispata isossa kattilassa. Paloittele kasvikset noin 2 cm kuutioiksi. Kuullota sipulit ja munankoisot oliiviöljyssä. Lisää kaikki kasvikset joukkoon ja anna kuumentua. Lisää myös tomaatit, mausteet ja anna kiehua hiljalleen kannen alla noin 30 minuuttia. Muista sekoittaa välillä. Tarkista maku.