Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkelöinti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkelöinti. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. marraskuuta 2017

Kotitekoinen kebab

Nettikirjoittelussa on näkynyt kotikutoisia kebab-annoksia ja pitihän sitä itsekin kokeilla. Grillillä kebab on pikaruokaa, mutta kotona esivalmisteluihin menee paljon aikaa ja astioita. Kebablihaa voi tehdä isomman määrän kerralla ja pakastaa ylimääräisen lastuina tulevaa syöntikertaa varten.

Kebablihan muhiessa uunissa ehtii hyvin tehdä tomaatti- ja jogurttikastikkeen valmiiksi. Minulta jää aina grilliltä ostetusta kebab-annoksesta syömättä vihreä pepperoni ja sen sijaan tein tähän omaan versiooni pikkelöityjä sinapinsiemeniä. Niissä on ihan vallaton poksahteleva rakenne ja hyvä maku. Näiden lisukkeiden ohjeet ovat tässä kirjoituksessa.




Tarpeet kebab-liha:


1,2 kg naudan jauhelihaa (käytin Atrian burger naudan jauhelihaa)
2-3 tl suolaa
reilusti mustapippuria myllystä
1 rkl paprikajauhetta
2 tl sipulijauhetta
2 tl valkosipulijauhetta
1-2 tl chilijauhetta
1 rkl öljyä
lisäksi paksua foliota paistamiseen

Teko-ohje kebab-liha:


Mittaa aineet suureen astiaan ja vaivaa taikinaa useiden minuuttien ajan joko käsin tai koneella (itse käytin vatkaimen taikinakoukkuja). Seoksen on tarkoitus olla sileää ja jämäkkää rakenteeltaan. Ota seoksesta koepala ja kypsennä se esim. mikrossa. Maistele ja lisää mausteita tarvittaessa. Painele ilma pois seoksesta.

Laita uuni lämpiämään 100 asteeseen. Ota foliosta reilu pala ja muotoile kebabliha tukevaksi pötköksi folion päälle. Tasapaksu pötkö on helpoin leikata. Painele muotoilun yhteydessä vielä loputkin ilmat pois seoksesta. Kääri folio tiiviisti kebabpötkön ympärille. Paista pötköä 100 asteessa uunissa neljä tuntia.

Anna kebablihan levätä paistamisen jälkeen ainakin vartti. Vuole lihasta ohuita lastuja. Halutessasi voit paistaa lastut paistinpannulla tai uunissa ennen tarjoilua.


Tarpeet tomaattikastike (Mättömestarin reseptiä mukaillen):


puolikas sipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
tilkka öljyä
1 tlk paseerattua tomaattia
mustapippuria myllystä
1 tl paprikajauhetta
puolikas kasvisfondi
0,5 rkl balsamiviinietikkaa
0,5 rkl Sriracha kastiketta
chilijauhetta maun mukaan
ripaus sokeria

Teko-ohje tomaattikastike:


Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipuleita öljyssä. Lisää paseerattu tomaatti ja keitä hiljalleen noin 20 minuuttia. Lisää loput ainekset ja keitä vielä noin kymmenen minuuttia, tarvittaessa pitempäänkin, jos kastike on kovin löysää. Maista ja mausta lisää tarvittaessa. Anna kastikkeen jäähtyä ja surauta se sen jälkeen tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella sileäksi. Kuuma seos purskahtaa helposti ulos tehosekoittimesta.

Tarpeet jogurttikastike: 


2 dl maustamatonta jogurttia
0,5-1 yksikyntistä valkosipulia
ripaus suolaa

Teko-ohje jogurttikastike:


Puserra valkosipuli maustamattoman jogurtin sekaan. Lisää ripaus suolaa, sekoita ja laita kastike tekeytymään jääkaappiin.

Tarpeet pikkelöidyt sinapinsiemenet (Soppa 365 ohjeella):


1 dl sinapinsiemeniä
1 dl valkoviinietikkaa
1 rkl hunajaa
ripaus kurkumaa
ripaus suolaa
ripaus valkopippuria
2 rkl vettä

Teko-ohje pikkelöidyt sinapinsiemenet:


Mittaa kattilaan sinapinsiemenet, etikka, hunaja, kurkuma, suola ja valkopippuri. Anna seistä huoneenlämmössä tunnin ajan.

Lisää tilkka vettä kattilaan ja kuumenna seos kiehuvaksi. Keitä keskilämmöllä 10 minuuttia välillä sekoittaen.

Siirrä seos puhtaaseen tölkkiin ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Siirrä jäähtynyt purkki jääkaappiin.