Näytetään tekstit, joissa on tunniste kastike linturuualle. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kastike linturuualle. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Bearnaisekastike

Tässä se on yksi parhaista kastikkeista ikinä. Tämä ei ole niin vaikea kuin kaikkine vesihauteineen voisi kuvitella, mutta vähän suunnitelmallisuutta se vaatti, ettei tule keltuaiskokkelia tai muuta katastrofia. Tarjosin tätä vasikan paistin kanssa.




Tarpeet:


4 keltuaista
1 dl vettä
1 pieni sipuli
2 rkl valkoviinietikkaa
5 valkopippuria
75-150 g voita
kuivattua rakuunaa maun mukaan

Teko-ohje:
 

Murskaa pippurit ja hienonna sipuli. Sekoita kattilassa sipuli, pippurit, viinietikka ja vesi. Keitä lientä kokoon ilman kantta, kunnes puolet nesteestä on haihtunut.

Rakenna vesihaude kahdesta kattilasta: isompaan laitetaan vettä kiehumaan ja pienempään tehdään kastike. Riko pienempään kattilaan (joka ei vielä tässä vaiheessa ole kiehuvan veden päällä) keltuaiset ja lisää mausteliemi niihin voimakkaasti sekoittaen. Nosta kattila vesihauteen päälle ja sekoita voimakkaasti, kunnes kastike sakenee.

Lisää lopuksi paloiteltu voi kastikkeen joukkoon ja mausta rakuunalla