Näytetään tekstit, joissa on tunniste helpotusta arkeen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste helpotusta arkeen. Näytä kaikki tekstit

torstai 25. syyskuuta 2014

Anton&Anton ruokakassi kotiovelle!

Kauppahalli24.fi  on mainostanut Anton&Anton ruokakassipalvelua ja minulle tarjoitui mahdollisuus testata sitä käytännössä nyt syyskuussa. Tilasin palvelusta kahden hengen ruokakassin, jossa oli kokkailtavaksi
  • luomu wieninleikettä,
  • pad thaita (ihan uusi tuttavuus minulle!) ja 
  • kesäkurpitsa-vuohenjuustokeittoa.



Anton&Anton kassi tilataan  Kauppahalli24.fi sivustolta viimeistään tiistaina ja toimitus on seuraavana tiistaina. Kassissa tulee kolmeen kahden tai neljän hengen ateriaan tarvittavat reseptit ja pääraaka-aineet. Kassin mukana tulevien tarpeiden lisäksi kotona pitää myös olla joitakin perusraaka-aineita valmiina. Jos esimerkiksi pasta tai aamupalatarpeet ovat lopussa, ne voi tilata Kauppahalli24.fi:stä samalla kuin tilaa ruokakassin. Käytännössä viikon kaikki ruokaostokset saa yhdellä kertaa kotiin toimitettuna.

Tilaamassani kahden hengen kassissa oli laadukkaita raaka-aineita kuten Anton&Anton periaatteisiin kuuluu. Aivan niitä samoja tuotteita, joita olisin itsekin valinnut kaupassa käydessäni. On mukavaa vaihtelua, kun joku muu on suunnitellut ateriat etukäteen. Ateriat onnistuivat hyvin ja ruokaa oli riittävästi. Voin hyvillä mielin suositella tätä helppoa ja maistuvaa palvelua!

Juttu on tehty yhteistyössä Kauppahalli24.fi-palvelun kanssa.