Näytetään tekstit, joissa on tunniste hävikkiviikko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hävikkiviikko. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. marraskuuta 2013

Hävikkiviikon lohi-riisisalaatti

Eilisen päivän sapuskan jämistä voi saada ihan onnistuneita kokoonpanoja seuraavalle päivälle. Yhdistelin tähän salaattiin tähteeksi jäänyttä riisiä, savulohta ja peruna-purjokeitosta yli jääneen purjonpätkän. Jos kotona olisi ollut salaatinlehtiä ja kirsikkatomaatteja olisin käyttänyt niitä, nyt ammensin pakkasesta herne-maissi-paprikapussin.

Hävikkiviikosta löytyy lisätietoa www.facebook.com/havikkiviikko



Tarpeet:


4 dl valmiiksi keitettyä riisiä
300 g:n pala savulohta
1 pss herne-maissi-paprika pakastetta
noin viiden sentin pätkä paksusta purjosta
mustapippuria
sitruunamehua
suolaa
(salaatinlehtiä, kirsikkatomaattia)

Teko-ohje:


Sulata herne-maissi-paprikapussia hetki mikrossa ja anna jäähtyä. Pilko purjo pieneksi silpuksi. Irroita lohipalasta pienempiä palasia. Sekoita kaikki aineet kulhossa keskenään. Mausta mustapippurilla ja sitruunamehulla. Lisää suolaa tarvittaessa.





maanantai 4. marraskuuta 2013

Hävikkiviikon rahkasämpylät

Kokeilen mielelläni paikallisia raaka-aineita ja ostan silloin tällöin itselleni tuliaisiksi kotimaan reissuilta kylämyllyjen jauhopakkauksia. Lopulta tuntuu, että jauhokaapissa on pelkkiä pussinpohjia: leseitä, rouheita, hiutaleita ja jauhoja. Hyvä tapa hyödyntää viimeisiä jauhonrippeitä on tehdä sämpylöitä tai leipää.

Näihin sämpylöihin käytin vielä jääkaappiin pyörimään jääneen rahkapurkin, jolla korvasin osan nesteestä. Nesteeksi olisi käynyt hyvin myös puoli litraa vettä, maitoa, piimää, mehua tai heraa. Rahkasta tuli jännä hapan maku.

Leipää ja pullaa leipoessani yritän pitää taikinan niin löysänä kuin se työstämisen kannalta vain on mahdollista.



Tarpeet:


1 prk maitorahkaa (250 g)
2,5 dl vettä
25 g hiivaa
1 tl suolaa
2 rkl siirappia tai hunajaa
3 dl sämpylärouhetta, kaurahiutaleita ja leseitä
noin 7 dl vehnäjauhoja tai täysjyvävehnäjauhoja
o,5 dl öljyä

Teko-ohje:


Lämmitä rahka ja vesi kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva seokseen. Lisää siirappi tai hunaja, suola ja kolmen desin jauhoseos. Alusta taikinaan vähitellen vehnäjauhot ja lisää öljy alustamisen loppuvaiheessa. Taikina saa olla pehmeää. Kohota taikinaa liinan alla kulhossa kaksinkertaiseksi. Jaa taikina kahteen osaan ja tee osista pötköt. Jaa kumpikin pötkö kymmeneen osaan ja pyörittele palat sämpylöiksi.

Anna kohota peiteltynä noin vartti. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla noin 12 minuuttia. Sämpylät voi pakastaa jäähdytettyinä. Mikrossa sulatetut pakastesämpylät maistuvat ihan tuoreilta!