Näytetään tekstit, joissa on tunniste amerikkalainen pannukakku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste amerikkalainen pannukakku. Näytä kaikki tekstit

lauantai 23. marraskuuta 2013

Blueberry pancakes eli amerikkalaiset mustikkapannukakut

Syksy on ollut päivätyöni puolesta yhtä hulinaa ja vapaa-ajasta on joutunut tinkimään moneen kertaan. Viikonloppuun olenkin halunnut satsata sitäkin enemmän: kiireetöntä ja aikatauluttamatonta tekemistä, lepäilyä ja kivoja juttuja.

Erääseen lauantaiaamuun tein mustikkapannukakkuja melko pitkälti Pirkan ohjeella. Ohje oli sen verran helppo ja nopea, että juuri unilta nousseenakin sen voi toteuttaa. Äidin pakkaseen poimimat mustikat ehtivät minulla sulaa liikaa ja sain ihan sinistä taikinaa. Lopputuloksessa väriä ei huomaa, eikä se tietysti makua haitannut.

Amerikkalaiseen tapaan lisään pannukakun päälle nokareen voita ja lorautan vaahterasiirappia.


Tarpeet:


3 kananmunaa
2 dl maitoa
1 tlk kermaviiliä
50 g voita sulatettuna
3 rkl limenmehua
1 tl limenkuoriraastetta
5 dl vehnäjauhoja
3 rkl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
0,75 tl suolaa
2 dl pakastemustikoita

Paistamiseen nokare voita
Pinnalle vaahterasiirappia, voita ja mustikoita

Teko-ohje:


Vatkaa munat, maito, kermaviili ja sulatettu voi keskenään. Mausta limenmehulla ja limenkuoriraasteella. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita lopuksi joukkoon jäiset mustikat.

Paista pannukakut esim. blinipannulla. Pannukakut kohoavat paistossa paksuksi, joten jätä kohoamisvaraa. Paista pannukakkua miedolla lämmöllä noin kolme minuuttia per puoli. Tarjoile pannukakut mahdollisimman nopeasti paistamisen jälkeen vaahterasiirapin ja voin kanssa.