torstai 5. joulukuuta 2013

Karjalanpaisti

Minulla on karjalaiset sukujuuret ja siksi meillä on kotona karjalanpaistia ollut tarjolla niin viikonloppu- kuin juhlaruokana. Kultani rupesi ehdottelemaan eräälle viikonloppuaterialle karjalanpaistia ja kun sattumalta olemme löytäneet Espoon Juvanmalmilta hyvän lihakaupan, niin päätimme kokeilla paistin paistamista. Lihakauppias olikin valinnut valmiiksi sopivaa lihaa (sikaa, nautaa ja lammasta). Liha oli sitä pitkän hauduttamisen vaativaa sorttia ja sehän tähän ruokaan passasi.

Karjalanpaistin kanssa syötiin perunamuussia ja rakuunaporkkanoita. Keitetyt perunat olisivat imeneet herkullista lientä paremmin.



Tarpeet:


reilu kilo valmiiksi paloiteltua karjalanpaistilihaa
1-2 sipulia
1 tl kokonaisia maustepippureita
muutama mustapippuri
suolaa
vettä

Teko-ohje:


Kuori ja lohko sipulit. Erottele sianlihapalat erilleen (sianliha on vaaleampaa kuin muut palaset). Lado lampaan- ja naudanlihat ja sipulit kerroksittain uunivuokaan tai valurautapataan. Sirottele suolaa ja pippuria väliin. Laita sianlihat päällimmäiseksi. Kaada päälle kyulmää vettä niin, että lihat peittyvät. Kylmän veden vuoksi liemi säilyy kirkkaana. Kypsennä uunissa 150 asteessa ilman kantta kolmesta neljään tuntia. Jos päällimmäiset lihat alkavat paiston aikana kuivua, laita kansi päälle. Tarjoile karjalanpaisti liemineen suoraan padasta.

2 kommenttia:

  1. Oma sukuni on myös Karjalasta lähtöisin, mutta jostain syystä meillä ei ole useinkaan karjalanpaistia tehty. Muita perinneruokia kyllä sitten sitäkin enemmän. Karjalanpaistia täytyisikin koittaa tehdä itse talven aikana.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla! Tämä on sellainen mukava itsestääntekeytyvä ruoka. Voi touhuta muita juttuja kokkailun välillä.

      Poista

Voit jättää oman kommenttisi ja palautteesi tähän! Mitä mieltä olet reseptistä, miten tuunasit ohjetta? Onko sinulla ruokamuistoja tähän liittyen?