maanantai 22. heinäkuuta 2013

Mansikkajuustokakku eli Mansikkatorttu ilman uunia

Mansikat eivät onneksi vielä ole loppuneet! Löysin lomareissun tuliaisena tuomastani ruotsalaisesta Allt om Mat -lehdestä mansikkatortun ohjeen, josta lähdin tuunaamaan omanmakuista juustokakkua. Ohje oli heinäkuun numeron viimeisillä sivuilla nimellä Jordgubbsdröm.

Liivatehommat eivät ole suosikkejani, jotenkin pelkään aina, että hyytelöt lässähtävät heti, kun muotin ottaa pois. Tähän ohjeeseen vielä kehoitettiin laittamaan minusta melko vähän liivatetta. Torttu pysyi kuitenkin koossa, eikä siitä tullut liialla liivatteella kumipallomaista teosta. Jämäkämmän rakenteen saat lisäämällä täytteeseen neljännen liivatelehden. Appelsiinituorejuuston maku tuli selvästi esiin täytteestä ja jos se tuntuu liian eksoottiselta voi vallan hyvin käyttää maustamatonta tuorejuustoa joko kokonaan tai osittain.

Omassa tekeleessäni hötkyilin päällyksen kanssa ja lisäsin mehukiilteen liian aikaisin täytteen päälle ja kiille oli liian juoksevaa. Se lähti sekoittumaan täytteen kanssa, eikä ollut niin nätti kuin olisi voinut olla. Tässäpä syy myöskin siihen, etten saanut tortusta kelvollista kuvaa aikaiseksi. On tärkeää, että täyte on saanut hyytyä kunnolla ja päällyskerros ehtii jäähtyä ja hyytyä kiisselimäisen paksuksi ennen levitystä.

Onko kenelläkään vinkkiä siihen, miten saisi leivinpaperivuorauksen tehtyä sievästi vuoan ympärille? Niitä kalvoja toki on, mutta jos löytyisi joku ratkaisu tällaiselle sunnuntaileipojalle?



Tarpeet pohja:


75 g voita
200 g digestive keksejä
75 g tummaa suklaata
ripaus suolaa (jos voissa on jo suolaa, ei sitä tarvitse lisätä)


Tarpeet täyte:


200 g mansikoita
3 liivatelehteä (4 jos haluat jämäkämmän tortun)
400 g appelsiinituorejuustoa
2 dl kevyt ranskankermaa
2 dl sokeria
1 teelusikka vaniljasokeria

Tarpeet päällys:


2 liivatelehteä
1,5 dl vettä
0,5 dl mansikkamehua tiivisteestä
300 g mansikoita


Teko-ohje:


Pohja: Sulata voi ja anna sen jäähtyä. Murskaa keksit ja suklaa monitoimikoneella (tai sulje keksit muovipussiin ja ajele kaulimella päältä ja raasta suklaa  hienoksi keksimurujen joukkoon). Sekoita keksimurut, sulkaaraaste ja voi keskenään. Painele muruseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin muiden työvaiheiden ajaksi.


Juustotäyte: Soseuta mansikat sauvasekoittimella tai monitoimikoneessa. Laita liivatelehdet veteen noin viideksi minuutiksi. Sekoita tuorejuusto, kevytranskankerma ja sokerit keskenään. Kuumenna kattilassa pieni osa mansikkasosetta (noin kolme ruokalusikallista). Puristele liivatteista ylimääräinen vesi pois ja lisää ne kuumaan soseeseen ja sekoita. Ota kattila liedeltä ja sekoita loput mansikkasoseesta liivateseoksen kanssa yhteen. Lisää mansikkasose juustoseokseen hyvin sekoittaen. Lisää täyte pohjan päälle ja anna hyytyä yön yli.

Päällys: Laita liivatelehdet kylmään veteen noin viideksi minuutiksi. Lämmitä pieni osa vettä kattilassa. Puristele liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja lisää ne kuumaan veteen, sekoita. Ota kattila pois hellalta ja lisää loppu vedestä ja mehutiiviste. Anna seoksen olla huoneenlämmössä, kunnes se sakenee kiisselin paksuiseksi. Viipaloi mansikat ja laita ne täytteen päälle nätisti. Valuta päällysteseos varovasti kakun pinnalle ja anna hyytyä jääkaapissa noin pari tuntia.





2 kommenttia:

  1. Ei ole kyllä vinkkejä tuohon vuoan vuoraamiseen, en tee niin hienoja leivonnaisia koskaan :D tai on minulla tallella muutama viipale ikileivinpaperisia suikaleita, kun olen trimmannut arkkia tiettyyn peltiin sopivaksi. Sitä olen tainnut joskus sommitella jonkun vuoan reunaan, sipaissut hieman öljyä vuoan pintaan, niin suikale on tarttunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kodin ykkösen alelaarissa oli juuri ikileivinpaperia ja minä otin se sijasta silikonisen leivinalustan. Se ikipapru olisi varmasti näppärää, minullakin on vahvuudessa vasin yksi kakkuvuoka, joten siihen voisi jotain pysyvämpäänaskarrella. Nyt lomaillessa tulee leivottua, kun on koko ajan jokin syy juhlistaa :-)

      Poista

Voit jättää oman kommenttisi ja palautteesi tähän! Mitä mieltä olet reseptistä, miten tuunasit ohjetta? Onko sinulla ruokamuistoja tähän liittyen?