lauantai 16. toukokuuta 2015

Amerikkalainen parsakaalisalaatti

Olimme ystävien luona kyläilemässä isommalla porukalla ja isäntäväki tarjoili meille itse tehtyjä ja grillattuja hampurilaisia. Yksi vieraista oli tehnyt lisäksi muita herkkuja, myös tätä parsakaalisalaattia. Aikaisemmin en ole tähän reseptiin törmännyt, mutta ohje on kuulemma suosittu Amerikassa.

Olen harjoitellut salaatin tekoa sittemmin. Ensimmäisellä kerralla höyrytin parsakaalit, kun luulin, että ne olivat salaatissa kevyesti kypsennettyjä. Ne kuitenkin laitetaan salaattiin raakana ja se tuo mukavaa rousketta rakenteeseen yhdessä mantelin ja pähkinöiden kanssa. Rusinat antavat salaattiin mukavaa makeutta. Parsakaalisalaatti sopii grillatun ruuan kaveriksi kuten coleslawkin.


Tarpeet:


1 parsakaali
puolikas punasipulista
100 g pekonikuutioita
1 dl rusinoita
1 dl rouhittuja manteleita
1 dl pinjansiemeniä/pähkinöitä
1 dl majoneesia
1 rkl sokeria/hunajaa
1 rkl valkoviinietikkaa

Teko-ohje:


Ruskista pekoni pannulla ja anna sen jäähtyä ritilän/talouspaperin päällä. Pese ja kuivaa parsakaali. Pilko parsakaali (myös varsi!) suupalan kokoisiksi paloiksi. Silppua sipuli pieniksi paloiksi. Sekoita parsakaali, pekonit, rusinat ja pähkinät/pinjansiemenet kulhossa. Sekoita majoneesi, sokeri/hunaja  ja valkoviinietikka erillisessä kipossa tasaiseksi seokseksi ja lisää muuhun salaattiin. Anna olla hetki tekeytymässä jääkaapissa ja tarjoile.

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Valkosipulin ystävän sitruslohi uunissa

Uunilohi on takuuvarmoja ja helppoja reseptejä, joissa onnistuu, kunhan raaka-aineet ovat hyviä ja ei paista lohta liian kauaa. Innostuin uunilohen tekoon, kun näin netissä sitruunalla peitetyn uunilohen ja se näytti herkulliselta. Lisäsin lohen pinnalle runsaasti valkosipulia, sitä kun ei voi minun sapuskassani olla liikaa. Samassa vuoassa sain kypsennettyä myös lisukkeeksi vihreät parsatangot, joiden päälle lisäsin tarjoiluvaiheessa muutaman pienen nokareen voita.


Tarpeet:


700 g kirjolohifilettä ruodottomana
öljyä vuoan voiteluun
2-4 valkosipulin kynttä
suolaa (laitoin noin puoli teelusikallista)
pippuria myllystä
yksi muhkea sitruuna kuorineen (luomua)

paketillinen (400g) vihreää parsaa
voinokareita parsan pinnalle

Teko-ohje:


Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Öljyä vuoka kevyesti ja laita lohifile nahkapuoli alaspäin vuokaan. Sirottele pinnalle suolaa ja pippuria. Purista tai viipaloi valkosipulinkynnet lohen pinnalle. Viipaloi sitruunasta ohuita siivuja ja peitä kala niillä. Paista kalaa uunissa 175 asteessa noin puoli tuntia. Jos haluat kypsentää parsat uunissa, laita ne uuniin 15-20 minuuttia ennen kalan paistoajan loppumista.

torstai 16. huhtikuuta 2015

Hyvää leipää leipäkoneella

Leipäkone taitaa olla sellainen kapine, että sillä on omat sesonkiaikansa ja sitten se taas on pitkään pölyttymässä käyttämättömänä. Kuitenkin se on ihan kätevä vehje, kenellepä ei tuore leipä maistuisi.

Kodin kuvalehdessä on julkaistu erinomainen leipäkoneleipäohje ja resepti on testattu jo moneen kertaan. Tykkään nimenomaan tästä aprikooseilla höystetystä versiosta. Leivässä on hyvä rakenne ja pähkinät tuovat lisää purtavaa.



Tarpeet:


3,5 dl kevytmaitoa
0,5 rkl öljyä
1,5 tl suolaa
1 rkl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl kauralesettä
2 tl kuivahiivaa
1 dl kuivattuja aprikooseja tai 1 dl rusinoita
1 dl hasselpähkinöitä

Teko-ohje:


Mittaa leipäkoneeseen maito, öljy, suola, sokeri, jauhot, leseet ja kuivahiiva. Käynnistä kone.

Alustusvaiheen aikana rouhi hasselpähkinöitä hieman esim. veitsellä, seassa saa kuitenkin olla myös kokonaisia pähkinöitä. Jos käytät aprikooseja, niin suikaloi ne. Lisää hedelmät & pähkinät alustusvaiheen loppupuolella.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Ratatouille

Olen ranskalaisessa firmassa töissä ja meillä töissä operoi myös ranskalainen lounasruokala. Useimmiten syön lounaani ranskalaisessa seurassa. Ratatouille on ranskalaista arkiruokaa. Hyvin valmistettuna se on suurta herkkuani. Tykkään siitä, kun lounasravintolamme lisää pataan paljon timjamia ja ilman sitä ratatouille jää vajaaksi.

Tarjosin ratatouillea lampaanfileiden kanssa, mutta se on hyvää sellaisenaan ja myös kalan lisäkkeenä. Reseptin nappasin Antti Vahteran Viikon kahdeksan päivää -kirjasta.


 
Tarpeet:

oliiviöljyä
2 sipulia
2 punaista paprikaa
2 vihreää paprikaa
2 munankoisoa
2 pientä kesäkurpitsaa
4 dl kaltattuja tomaatteja
4 dl tomaattimurskaa
1 laakerinlehti
5 murskattua valkosipulinkynttä (laitoin vähän enemmän)
1 puntti persiljaa
4 tuoretta timjaminoksaa
3 dl tuoreita basilikan lehtiä
0.5 dl tuoreita rosmariinin lehtiä (jätin pois)
mustapippuria myllystä
suolaa

Teko-ohje


Tee kasvispata isossa kattilassa. Paloittele kasvikset noin 2 cm kuutioiksi. Kuullota sipulit ja munankoisot oliiviöljyssä. Lisää kaikki kasvikset joukkoon ja anna kuumentua. Lisää myös tomaatit, mausteet ja anna kiehua hiljalleen kannen alla noin 30 minuuttia. Muista sekoittaa välillä. Tarkista maku.

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Yrttikuorrutettu lampaanfilee

Vanhoja keittokirjoja on joskus hauska lukea. Huomaa, kuinka reseptit ovat ajassa muuttuneet ja toisaalta sitten näkee ne herkut, jotka ovat jääneet elämään. Löysin kevääseen ja pääsiäiseen sopivan reseptin Antti Vahteran vuonna 1996 ilmestyneestä Viikon kahdeksan päivää kirjasta.

Yrttikuorrutettu lammas onnistui hyvin ja majoneesipäällys korvasi ainakin meidän lautasilla kastikkeen. Lisäksi tarjosin saman keittokirjan ohjeella tehtyä ratatoullea. Aterian valmistamiseksi pitikin ostaa isot puskat yrttejä!

Lisäsin tarveluetteloon sulkuihin omat tuunaukseni alkuperäiseen ohjeeseen. Vahteran reseptissä lampaanfileet ruskistetaan kevyesti pannulla ja sen jälkeen käytetään uunissa viiden minuutin ajan. Itse paistelin fileitä aavistuksen verran pidempään, mutta silti liha jäin sopivan punaiseksi sisältä.



Tarpeet:


600 g lampaan ulkofileetä

Marinadi:
1 dl öljyä
1-2 hienonnettua salottisipulia
3 kevyesti musrskattua valkosipulinkynttä (laitoin pari kynttä enemmän)
rosmariinia (jätin pois)
timjamia
musta- ja valkopippuria myllystä

Tarpeet yrttikuorrutus:
1 dl basilikanlehtiä
1 dl persiljaa
1 dl ruohosipulia
0,5 tl karkeaa suolaa
2-3 dl maustamatonta majoneesia
2 valkosipulinkynttä
1 dl raastettua valkoista leipää (kuivahtanut on helpompi raastaa)
musta- ja valkopippuria myllystä

Teko-ohje:


Hienonna marinadin ainekset ja sekoita kaikki marinadin tarpeet keskenään. Jos lihakauppias ei ole siistinyt fileitä jo puolestasi, poista lampaanfileestä näkyvä rasva ja kalvot. Marinoi fileitä 1-2 vrk jääkaapissa.

Teko-ohje yrttikuorrutus:
Hienonna yrtit ja suola monitoimikoneessa. Lisää majoneesi, vaalea leipä ja sekoita tasaiseksi. Mausta valkosipulilla ja pippurilla. Tarkista suola.

Ruskista marinoidut lampaanfileet kevyesti pannulla. Mausta ne pippurilla ja suolalla. Lisää yrttikuorrutus fileiden päälle ja paista 200 C uunissa noin 5 minuuttia. Mehevimmillään fileet ovat, kun liha on sisältä hieman punertavaa ja pinnalta kauniin ruskeaa.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Mustajuurikeitto

Keiteltiin sunnuntailounaalle mustajuurikeittoa. Inspiraatio keittoon tuli Hesarista, tosin ohje muuttui hieman, kun kaikkia tykötarpeita ei ollutkaan saatavilla. Kertaalleen teimme tällä ohjeella jo maa-artisokkakeittoa (kun sillä kertaa mustajuurta ei löytynyt) ja sekin oli hyvää!

Tässä keittoa ei soseuteta, joten siihen jää vähän pureskeltavaa. Persiljaa ei kannata unohtaa, se tuo hyvää makua muuten melko mietoon keittoon.



Tarpeet:


500 g mustajuurta
vettä
2 rkl sitruunamehua
2 rkl öljyä
1 iso sipuli
(2 dl valkoista purjosilppua)
8 dl vettä
1 kasvisfondipala
noin puolet Koskenlaskija (musta-voimakas) paketista
3 rkl vettä
2 rkl maissitärkkelystä (Maizenaa)
1 tl yrttimaustetta
persiljaa


Teko-ohje:


Laita kulhoon kylmää vettä ja sitruunamehua. Pese ja kuori mustajuuret virtaavan veden alla ja laita kuoritut mustajuuret heti sitruunamehuun, etteivät ne tummuisi.

Silppua sipuli pieneksi palaseksi ja hienonna myös purjosipuli, jos haluat sitä käyttää. Kuullota sipulit öljyssä kattilassa.

Lisää kattilaan vesi ja anna kuumentua. Pilko mustajuuret kattilaan noin sentin mittaisiksi palasiksi. Lisää kasvisliemikuutio ja sulatejuusto nokareina. Keitä hiljalleen kannen alla noin 20 minuuttia.

Sekoita maissitärkkelys vesitilkkaan ja lisää seos kattilaan koko ajan sekoittaen. Anna keiton kiehua pari minuuttia. Mausta yrttimausteella ja tarkista maku. Silppua persilja tarjoiluvaiheessa keiton pinnalle.



lauantai 28. helmikuuta 2015

Sitruunainen kanapasta eli Pollo Limonello

En enää muista, miten löysin tämän Cafe Bar 9:n sitruunaisen kanapastan ohjeen. Luultavasti joku oli vinkannut sitä nettikeskustelussa ja netistä löytyykin versioita reseptistä. Kurkuma antaa pastalle kauniin värin ja sitruuna raikkaan maun, tätä kannattaa kokeilla!



Tarpeet:


450 g broilerin rintafileitä
tilkka öljyä paistamiseen
1 salottisipuli
1-2 valkosipulinkynttä (valkosipulin ystävät laittavat enemmän)
ripaus chilijauhetta
kurkumaa (tai sahramia)
2 dl kuohukermaa
1 rkl kasvisfondia
noin 2 cm pala pulleaa inkivääriä
1 luomusitruunan raastettu kuori ja mehu
2 rkl hunajaa
2 dl ruuanlaittojugurttia (kuumuutta kestävää)
suolaa
parmesaania (50 -100 g)
tuoretta basilikaa
farfalle pastaa

Teko-ohje:


Suikaloi liha, pilko sipuli ja raasta inkivääri sekä parmesaani valmiiksi. Ruskista kanasuikaleet kevyesti öljyssä pannulla. Lisää pilkotut sipulit sekä chili ja kurkuma ja paista hetken aikaa. Lisää kerma ja kasvisfondi ja keitä kasaan noin viisi minuuttia.

Raasta sitruunan kuori. Laita pasta tässä vaiheessa kypsymään. Lisää kanasuikaleiden joukkoon raastettu inkivääri, sitruunan kuoriraaste ja mehu sekä hunaja. Anna kanapalojen muhia kannen alla hiljaisella lämmöllä.

Kun pasta on jo melkein valmista, tee kastike loppuun: lisää raastettu juusto ja anna sen sulaa. Lisää halutessasi suolaa (parmesaani on jo suolaista!). Lisää lopuksi jugurtti ja silppua basilika mukaan. Valuta pasta ja sekoita se kastikkeen joukkoon tai tarjoile erikseen.