Näytetään tekstit, joissa on tunniste venäläinen keittiö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste venäläinen keittiö. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. maaliskuuta 2016

Kalaseljanka

Äidin keittämä kalakeitto on lempiruokaani. Uuden ulottuvuuden kalakeittoon saa tekemällä sen venäläisittäin seljankaksi. Uskallan väittää, että minun kalaseljankani on parempaa kuin äidin seljanka, kalakeitosta en lähde edes kilpailemaan.

Resepti on muokkautunut vuosien varrella ja sitä voi tuunata helposti vaihtamalla ainesosia. Ruoka-aineallergiani ovat helpottaneet viime vuosina, mutta silti välttelen vieläkin selleriä ja palsternakkaa. Aika monessa ohjeessa niitä lisättäisiin tähän keittoon. Kukkakaalin käytön keksin serkkuni vinkistä.


Tarpeet:


Noin litra vettä
1 kalaliemikuutio, käytin fondia
2 isoa porkkanaa
puolikas purjo, käytin vihreät osat
2 valkosipulinkynttä
1 purkki paseerattua tomaattisosetta
pieni kukkakaali tai puolikas isommasta
400 g pakastekalaa (käytin MSC merkittyä Alaskan seitiä)
3 jumboherkkusientä (150 g)
2 suolakurkkua
laakerinlehti
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan
2-3 rkl sitruunamehua
nippu tilliä

tarjoiluun: smetanaa, ranskankermaa tai raejuustoa

Teko-ohje:


Laita vesi kiehumaan. Huuhdo vihannekset. Leikkaa purjo renkaiksi ja viipaloi valkosipulin kynnet. Kuori porkkana ja leikkaa se suikaleiksi. Paloittele kukkakaali ja herkkusienet. Kuutioi suolakurkku.

Lisää kiehuvaan veteen kalaliemikuutio ja sipulit, porkkanat, laakerinlehti ja tomaattisose. Keitä noin 10 minuuttia. Lisää paloiteltu kala, kukkakaali ja herkkusienet. Keitä miedolla lämmöllä 10-15 minuuttia. Lisää keittoon lopuksi suolakurkut ja hienonnettu tilli.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Borssi - pitkän kaavan mukaan

Olin eräänä viikonloppuna kokkailukurssilla ja tein jo varmaan kolmatta kertaa opetuskeittiössä borssikeittoa. Se onnistui niin hyvin, että päätin tehdä borssia myös kotona. Keitto on isotöinen ja vie paljon aikaa, joskin nopeutettuja versioita on olemassa. En ymmärtänyt, että keiton vaativuus alkaisi jo kaupassa, sillä jouduin käymään kolmessa eri paikassa ennen kuin minulla oli tarveaineet käsillä. Luullista naudan keittolihaa ja selleriä ei löydy joka kaupasta täältä Espoosta!

Parhaita borssikeiton reseptejä on varmasti useammassa kotikeittiössä. Minusta hyvä keitto alkaa naudan luullisesta lihapalasta, jota pehmitellään useampi tunti padassa mausteiden ja liemijuuresten kanssa. Punajuuri, porkkanat ja kaali odottavat pataan pääsyä pitkään ja maku viimeistellään juuri sopivalla etikkatilkalla. Huomasimme kokkailukurssilla, että hapanimelän tasapaino löytyy useamman maistelukerran jälkeen ja se on jokaiselle oma. Tällä reseptillä soppaa tulee iso kattilallinen, mutta sitä voi hyvin pakastaa. Reseptin lopussa on Mannerhemin pöydässä kirjasta napattu vinkki punastuttaa borssia entisestään.



Tarpeet borssikeittoon:


Liemen valmistus ja liha:

1 kg naudan luullista keittolihaa
noin 2 litraa vettä
1 sipuli
1 porkkana
pala selleriä
kokonaisia maustepippureita
kokonaisia valkopippureita
laakerinlehti
muutama timjamin ja persiljan oksa

Keitto:

2 sipulia
6-8 kpl raakoja punajuuria (n. 500 g)
kolme porkkanaa (n. 200 g)
pala selleriä
pala valkokaalia (n. 400 g)
50 g tomaattipyrettä
maustepippuria
laakerinlehti
etikkaa, sokeria ja suolaa maun mukaan

Värin vahvistamiseen:

1 punajuuri
1-2 rkl etikkaa

Tarjoiluun:

smetanaa

Teko-ohje:

Huuhtele liha ja laita se kylmään veteen. Kuumenna kiehuvaksi. Kuori vaahto pois ja lisää kattilaan kaikki muut liemen ainekset. Keitä pari kolme tuntia miedolla lämmöllä kannen alla.

Ota liha talteen ja siivilöi liemi. Liemijuurekset ja mausteet ovat makunsa jo antaneet ja ne voi tässä vaiheessa heittää pois.

Silppua sipuli ja suikaloi juurekset ja kaali. Leikkaa liha paloiksi. Kuumenna liemi kiehuvaksi ja lisää joukkoon kasvikset, mausteet ja tomaattipyree. Anna keiton tekeytyä hiljakseen ainakin tunnin ajan. Lisää keittoon lopuksi paloiteltu liha ja tarkista maku.

Jos haluat vahvistaa keiton väriä, raasta punajuuri pieneen kattilaan ja lisää raasteeseen pieni tilkka etikkaa. Anna seoksen tekeytyä noin vartin ajan, kiehauta nopeasti ja siivilöi neste borssikattilaan.

Tarjoile borssi smetanan kanssa.