Näytetään tekstit, joissa on tunniste cayennepippuri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste cayennepippuri. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Lohta karibialaiseen tapaan

Kokkailukurssilta sain ohjeen vähän erilaisempaan paistettuun tai grillattuun loheen. Yleensä haluan kalan ilman kommervenkkejä, voissa paistettuna, suolalla ja pippurilla maustettuna. Lohi on ehkä sen verran arkipäiväinen eväs, että sitä voi jo minunkin makuuni maustaa rohkeammin.

Tässäkin ohjeessa lempiraaka-aineistani on edustettuna valkosipuli ja lime, joiden lisäksi chilijauheesta ja cayennepippurista tulee mukavaa potkua. Lohen kaveriksi voi tehdä sitruunavoita.

Tarpeet:


noin 500 g lohta 
1-2 limen mehu
3 rkl avokadoöljyä tai muuta hyvää öljyä
2 valkosipulinkynttä
1 tl chilijauhetta
suolaa

Sekoita limen mehu, avokadoöljy, valkosipuli ja chili keskenään marinadiksi kalalle. Paloittele halutessasi kala, mutta älä poista nahkaa. Se pitää kalan koossa paistamisen aikana..
Anna kalojen maustua marinadissa noin 0,5-1 tuntia.

Kalat kypsennetään joko paistinpannulla tai grillaamalla grillissä. Jos paistat paistinpannulla, ripauta pannulle ennen kalan lisäämistä suolaa. Grillissä tehden suolan voi ripotella kalan pinnalle ennen tarjoilua.


Sitruunavoi

tarpeet:

50 g voita
1 rkl sitruunamehua
ripaus cayennepippuria
0,5 tl timjamia
mustapippuria myllystä

Sekoita pehmeän voin joukkoon mausteet ja anna voin kovettua hetki kylmässä ennen tarjoilua.