Napposet ovat herkkupaloja! Meillä äiti teki niitä meidän lasten syntymäpäiville, ja ne olivat 70-luvulla oikeaa herkkua niin aikuisille kuin lapsillekin. Lisäksi ne ovat myös hauskan näköisiä tarjottavia.
Sittemmin olen nähnyt, että napposten tikkuja kiinnitetään
hedelmiin kuten meloneihin. Meillä ne on aina tarjoiltu vadilta. Sen vuoksi
napposen pohjana täytyy olla jotain tukevaa, tikussa pysyvää ja sellaista,
minkä voi leikata selkeäreunaisiksi paloiksi: juustoa, kinkkua, meetwurstia tai
vaikkapa ruisleipää.
Tarpeet:
Juustoa, esim. mustaleima emmentalia
Meetvurstia/salamia tai palvikinkkua
Erivärisiä paprikoita
Erivärisiä kirsikkatomaatteja
Cocktailkurkkuja (ovat jämäkämpiä tikussa kuin maustekurkut)
Kurkkua
Viinirypäleitä
Cocktailtikkuja
Napposiin sopivat myös pienet mozzarellapallot, lihapullat,
juustoleipä/leipäjuusto, prinssinakit, hunaja- tai verkkomeloni, leipäpalat,
ilmakuivattu kinkku ja oliivit.
Teko-ohje:
Huuhtele ja kuivaa vihannekset. Paloittele raaka-aineet noin 1 cm kokoisiksi paloiksi, Cocktailkurkut voi puolittaa.
Pujota tikkuun ensin ylimmäksi jäävä raaka-aine ja viimeisenä pohjalle jäävä pala. Tikkuun mahtuu 2-4 palaa. Kokoa napposet houkuttelevasti vadille ja laita tarjolle!
Hyviä yhdistelmiä cocktailtikkuihin ovat:
juusto – viinirypäle - viinirypäle
juusto - meetvursti/salami - cocktailkurkku
juusto/kurkku – tomaatti - tomaatti
kurkku – paprika - tomaatti
meetvursti/salami - cocktailkurkku - paprika
Napposissa parasta on se, että niitä voi tehdä juuri niistä aineksista, joista itse pitää. Värikkäät kasvikset, suolainen juusto ja leikkeleet sekä makeat viinirypäleet tekevät vadista nopeasti kutsuvan ja juhlavan.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit jättää oman kommenttisi ja palautteesi tähän! Mitä mieltä olet reseptistä, miten tuunasit ohjetta? Onko sinulla ruokamuistoja tähän liittyen?