sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Savumuikkukeitto

Kalakeitto on lempiruokaani ja Äidin tekemä lohisoppa on maailman parasta! Oma ihanuutensa on myös onkikaloista mökillä keitetty soppa. Äiti näytti kuitenkin epäilevältä, kun ehdotin kalakeittoa säilykemuikuista. Olin maistellut savumuikkukeittoa työväenopiston kokkailukurssilla ja halusin nyt keittoa uudelleen. Minulla ei ollut reseptiä kotopuolessa mukana ja Äiti sävelsi ohjeen itse perinteisen kalakeiton tapaan. Keitosta tuli tietysti hyvää ja sitä tehtiin jo muutaman päivän päästä uudelleen.

Äidin resepti on hänen näpeissään ja ohessa oleva ohje on Espoon työväenopiston Keittoja joka makuun -kurssilta.


 

Tarpeet savumuikkukeitto:


3 rkl savumuikkujen öljyä
500 g perunaa
2 porkkanaa
1 sipuli
1 pikkuinen purjo
1 l vettä
5 maustepippuria
laakerinlehti
tilliä
mustapippuria
1 luomusitruunan kuori
2 dl kermaa
savumuikkusäilykettä niin, että kalaa on 300 g
ruohosipulia

Teko-ohje:


Kuori juurekset ja leikkaa ne kuutioiksi. Halkaise purjo ja huuhtele se hyvin. Viipaloi purjo ja silppua sipuli.

Valuta kattilan pohjalle öljyä savumuikkutölkistä. Kuumenna ja kuullota öljyssä ensin purjo ja sipuli, sitten myös peruna- ja porkkanakuutiot. Lisää vesi.

Ota sitruunankuoresta kuorimaveitsellä muutama soiro. Lisää ne sekä maustepippurit ja laakerinlehti sekä muutama muikku keittoon. Riivi parista tillinoksasta lehdet ja laita varret liemeen kiehumaan. Säästä lehdet koristeluun. Anna kiehua noin 20 minuuttia.

Ongi keitosta tillinoksat, laakerinlehti ja sitruunankuorisoirot pois. Lisää keittoon kerma sekä savumuikut. Kiehauta, ripottele päälle runsaasti tilli- ja ruohosipulisilppua ja rouhi päälle mustapippuria. Maista liemi, lisää tarvittaessa suolaa tai mausteita.

Tarjoile ruisleivän kanssa.

2 kommenttia:

  1. Kalakeitto on hyvää ja savumuikut antavat siihen varmasti tosi hyvän maun. Pitää joskus kokeilla keittoa savustetusta kalasta.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttuun kalakeittoon saa savukalalla uutta makua!

      Poista

Voit jättää oman kommenttisi ja palautteesi tähän! Mitä mieltä olet reseptistä, miten tuunasit ohjetta? Onko sinulla ruokamuistoja tähän liittyen?