lauantai 15. kesäkuuta 2013

Uuden ajan mansikkajäätelö

Mansikkajäätelö saa uutta makua appelsiinista. Maitojäätelön rakenne on kevyt, lähes sorbettimainen, eikä sen valmistamiseksi tarvita monimutkaisia työvaiheita.

Dansukker ja Ruoka.fi haastoivat ruokabloggaajat kisailemaan ja kehittämään Suomen makeimman jäätelön. Kisassa käytettiin Dansukkerin uutta glukoosisiirappia, mutta muuten tekotapa oli vapaa. Ruokabloggaajat ovat kehittäneet toinen toistaan herkullisempia jätskireseptejä ja pääset äänestämään suosikkiasi tästä.


Tarpeet:


350 g mansikkaa joko tuoreena tai sulatettuna pakasteesta
1 (luomu) appelsiinin kuori raastettuna
0,5 dl vastapuristettua appelsiinin mehua
1 tl vaniljasokeria
1 dl glukoosisiirappia
2 dl täysmaitoa

Teko-ohje:


Pakasta jäätelökoneen kylmäelementti hyvissä ajoin. Pese appelsiini ja raasta sen kuori hienoksi jauheeksi. Purista appelsiinista mehu. Soseuta mansikat esim. sauvasekoittimella. Lisää seokseen appelsiinin mehu, kuoriraaste, vaniljasokeri, glukoosisiirappi ja täysmaito. Sekoita ainekset tasaiseksi soseeksi. Napsauta jäätelökone päälle ja kaada jäätelömassa koneen täyttöaukosta pyörimään. Jäätelö on valmista noin puolen tunnin kuluttua.

Laita halutessasi jäätelö hetkeksi pakastimeen kylmenemään tai tarjoile sellaisenaan. Lisäaineeton kotijäätelö säilyy pakastimessa raikkaana ainakin pari viikkoa. Ohje on toteutettu Philipsin jäätelökoneella.

6 kommenttia:

  1. Minä en ollut huomannut tuollaista kilpailua ollenkaan, mutta nyt kävin katsomassa millaisia luomuksia siellä oli :) Ja äänestämässä, kiva kun ei ollut Facebookissa se äänestys:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa harmillista, ettei kisakutsu tavoittanut. Twiittailin aikaisemmin tällä viikolla Ankerias Vipusen kanssa ja hänelläkin oli kisakutsu mennyt ohi. Jäätelökisan anti on ihan mahtava, listaa kun katsoo, voisi yksi kerrallaan poimia jokaisen toteutukseen. Jäätelökisaan oli myös huisin hauska osallistua: ystäväni ideoivat hienoja makuyhdistelmiä ja jäätelöähän on aina kiva tehdä, kun sen saa sitten lopulta syödäkin! Minä lähdin hakemaan tähän ideaa Romanovin mansikoista ja siitä sitten johdattelin tällaisen vähän kevyemmän vaihtoehdon.

      Poista
    2. Twitteriin minulla on oikein tunnuksetkin, mutten ole sitä yhtään oppinut käyttämään. Minäkö ajasta jäljessä? :o Onnea kisaan!

      Poista
  2. Ihanaa jäätelöä.:) Minun täytyisi ehtiä tuota glukoosisiirappia testaamaan. Kävin sitä itse ostamassa purkin, kun ei ollut oikein aikaa keskittyä kilpailuun, vaikka siihen kutsu tulikin. Upeita jäätelöreseptejä kaikki ovat sinne kehitelleet.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäätelön kehittely oli hauskaa puuhaa. Minullakin tuli tuohon kohtaan työkiireitä ja en ehtinyt jalostaa kuin tämän yhden laadun. Bloggaajat ovat todellakin tehneet herkullisen jätskibaarin!

      Poista

Voit jättää oman kommenttisi ja palautteesi tähän! Mitä mieltä olet reseptistä, miten tuunasit ohjetta? Onko sinulla ruokamuistoja tähän liittyen?