tiistai 16. huhtikuuta 2013

Timjamilla ja limellä maustettua broileria karibialaiseen tapaan

Prinsessakeittiö jakoi tarpeettomaksi jääneitä keittokirjoja postikulujen hinnalla eteenpäin. Sain onnekseni kaksi kirjaa "Classic Caribbean" ja "Lemmennälkään" ja viikonloppuna pääsin toteuttamaan reseptit molemmista kirjoista. Kiitos Prinsessakeittiölle kirjalahjasta!

Kävin pari vuotta sitten karibialaisen ruuan kokkailukurssilla ja ruoka sopii makunystyröilleni paremmin kuin hyvin. Lime, korianteri ja valkosipuli, nam! No, kirjan ohje tai ei, aina poikkean kurssista: Reseptissä ohjeistettiin marinoimaan broilereita yön yli tai ainakin pari tuntia. Minulla oli aikaa sen verran, kun uunin lämpeäminen kesti, joten maustoin broilerin ronskimmalla kädellä. Alkuperäisessä ohjeessa broilerista oli käytetty reisipalaa, mutta kaupassa oli vain fileitä. Valitsin paksut fileet, joihin viilsin veitsellä taskun. Tarjoilin broilerin mangosalaatin ja hedelmäisen curryriisin kanssa. Mangosalaatin ohjeen nappasin samasta kirjasta kuin tämän broileriohjeen ja lisään sen blogiini myöhemmin.


Tarpeet:


1 pkt broilerin paksuja rintafileitä noin 700 g
1 rkl timjamia
muutamia kevätsipulin varsia
6 valkosipulin kynttä
2 limeä (joista toinen tarvitaan tarjoiluun)
50 g voita
suolaa ja pippuria myllystä
tuoretta korianteria

Teko-ohje:


Kuumenna uuni 175 asteeseen. Silppua sipulinvarret saksilla pieneksi palaseksi ja hienonna valkosipuli. Sekoita sipulinvarret, suola ja pippuri pienessä kulhossa. Viillä broilerinfileisiin "tasku", johon täyte tulee. Asettele broilerit voideltuun uunivuokaan ja täytä fileet sipuliseoksella.

Sulata voi. Lisää sulaneeseen voihin timjami, valkosipuli ja yhden limen mehu. Valuta nestettä fileiden taskuihin sipuliseoksen joukkoon ja fileiden päälle. Peitä uunivuoka foliolla. Kypsennä broilereita noin tunti kunnes fileet ovat läpikypsiä. Silppua korianteria broilerin pinnalle. Tarjoile lisäksi limelohkoja.


4 kommenttia:

  1. Hyvät on ainekset. Pidän itsekin noista samoista mauista.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keittokirjassa oli paljon rapuohjeita. Niitä pitää päästä testaamaan jo lähitulevaisuudessa, vaikuttivat lupaavilta.

      Poista
  2. Hieno, että kirja löysi hyvän kodin ja pääsi heti käyttöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Toisesta kirjasta tehtiin banaanijälkkäri näiden karibialaisten sapuskojen perään. Sen ohje tulee myöhemmin!

      Poista

Voit jättää oman kommenttisi ja palautteesi tähän! Mitä mieltä olet reseptistä, miten tuunasit ohjetta? Onko sinulla ruokamuistoja tähän liittyen?