sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Kanacurrya thaimaalaisittain

Ilmojen viilettyä aloin kaipaamaan thaimaalaisia tulisen pehmeitä makuja. Thaimaalaisittain maustettu ruoka on todella maukasta ja siitä saa helposti chiliä säätämällä sopivan tulista. Tähän ruokaan laitetaan raaka-aineita, joita ei välttämättä joka kaupasta löydy. Ainakin täällä Espoossa suurimmat K-Supermarketit pitävät valikoimissaan niin limelehdet kuin sitruunaruohonkin. Maustamiseen kannattaa suhtautua rennolla kädellä ja tarvittaessa niin kalakastiketta ja currytahnaakin voi lisätä omaan makuun sopivaksi.


 


Thaimaalainen kanacurry tarpeet


2 salottisipulia
1 sitruunaruohon varsi
1 punainen chili
3 cm pätkä tuoreesta inkivääristä
tilkka öljyä
2 kukkurallista teelusikallista punaista Thai-currytahnaa
450 g broilerin rintafileitä
1 rkl thaimaalaista kalakastiketta
1 tl ruokosokeria
4 kuivattua kaffirlimetinlehteä
1 tlk (400 ml) kookosmaitoa
nippu tuoretta korianteria
(suolaa tarvittaessa)

Teko-ohje:


Kuori sipulit ja leikkaa ne pieniksi paloiksi. Viipaloi sitruunaruohon pehmeämpi osa ohuiksi siivuiksi. Hienonna chili myös pieniksi paloiksi ja raasta inkivääri.

Kuullota ensin sipuli öljyssä isolla paistinpannulla/wokissa ja lisää sitten currytahna sipuleiden joukkoon ja anna sen tekeytyä noin minuutin ajan koko ajan sekoittaen. Lisää kanapalat ja anna niiden kypsyä pannulla, kunnes niissä on paistopinta näkyvissä (ei ruskisteta). Lisää pannulle korianteria lukuun ottamatta kaikki muut aineet ja kiehauta. Vähennä sen jälkeen hellan lämpöä ja anna kypsyä välillä sekoittaen noin vartin ajan. Silppua tällä välin korianteri karkeaksi silpuksi ja lisää noin puolet siitä kanacyrryn joukkoon. Maista ja lisää tarvittaessa kalakastiketta, currya ja/tai suolaa. Lisää loppu korianteri tarjoiluvaiheessa ruuan päälle. Tarjoile thaimaalaisen riisin tai nuudeleiden kanssa.

lauantai 26. syyskuuta 2015

Helppo omenatorttu - Tarte Tatin

Kävimme vierailulla kotopuolessa ja siellähän ei yleensä maha ehdi kurnimaan.  Äiti oli tehnyt tarjolle omenatorttua Savon Sanomien Ruokavihjeen ohjeella. Äidin pihan omenapuut ovat huilanneet tämän satokauden ja omppusato jää vaatimattomaksi. Ompputorttua pääsimme kuitenkin maistelemaan ja hyväähän se oli!



Tarpeet vuoan pohjalle:


50 g voita
1,5 dl fariinisokeria
4-6 hapanta omenaa

Tarpeet taikina:


1,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
100 g voita
1 dl sokeria
2 munaa

Teko-ohje:


Nypi rasva ja fariinisokeri murumaiseksi seokseksi. Ripottele seos vuoan pohjalle (Äiti oli tehnyt tortun täytekakkuvuokaan). Lado siivutetut omenaviipaleet päälle.

Taikina:

Vatkaa voi ja sokeri. Lisää kananmunat joukkoon yksitellen vatkaten. Lisää lopuksi jauhoseos. Levitä taikina omenaviipaleiden päälle ja paista torttua 200 asteessa noin puoli tuntia. Anna jäähtyä hetki ja kumoa sitten tarjoiluvadille.

lauantai 12. syyskuuta 2015

Vuohenjuusto-lehtikaalipasta

Ruuanlaittohaluttomuus on vaivannut kesäloman jälkeistä elämää. Töitten jälkeen K-kaupassa ei tullut taas mitään ajatusta siitä, mitä laittaisi ruuaksi. Pään kolistellessa tyhjyyttään nappasin kaupan ruokalehden hyllystä ja sieltä löytyi tämä pastaresepti avuksi. Parvekkeella on kesän aikana kasvanut muutama äidin esikasvattama lehtikaali ja niiden lehdistä tuli toinen pääraaka-aine tähän ruokaan. Vuohenjuustokuutiot löytyivät feta-purkin näköisestä pakkauksesta.


Tarpeet:


250 g pennepastaa
125 g lehtikaalia suikaleina
1 sipuli
tilkka öljyä
1 tlk paseerattua yrteillä maustettua tomaattia (390 g) tai yrttimaustettua tomaattimurskaa
1 tlk vuohenjuustokuutioita (150 g vuohenjuustoa)
mustapippuria
sokeria
pastan päälle grana padano juustoa


Teko-ohje:


Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Hienonna sipuli pieniksi paloiksi ja valuta vuohenjuustokuutiot. Suikaloi lehtikaali ja poista paksut ja kovat varrenosat (varret voi käyttää pitempää keittoaikaa tarvitsevissa ruuissa esim. sosekeitossa tai pataruuassa). Lisää lehtikaalisuikaleet kattilaan, kun keittoaikaa on jäljellä kolme minuuttia. Valuta keitetty pasta ja lehtikaalit.

Pastan ja lehtikaalin kiehuessa, kuullota sipuli öljyssä. Kaada joukkoon paseerattu tomaatti ja keitä pari minuuttia. Lisää valutetut juustokuutiot. Mausta pippurilla ja sokerilla.

Yhdistä pasta ja kastike keskenään. Raasta juustoa pastan päälle.