keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Pieni rosvopaisti

Meillä ei kesämökillä Pohjois-Savossa ole mukavuuksia, ellei niitä itse järjestä. Yksi parhaista mukavuuksista on ulkona kokkaaminen. Mökillä on mukava tehdä sellaista, mitä ei kaupungissa pysty eli tällä kertaa rosvopaistia. Aikataulutimme rosvopaistin teon risusavottaa seuraavaksi päiväksi, jolloin saisimme samalla pihaa siistittyä. Ennen risujen kasaamista keoksi valmistelimme nuotion pohjan: kaivoimme savi-hiekkamaahan muutaman lapionpiston verran kuoppaa, jonka reunustimme amerikkalaisen jalkapallon kokoisilla kivenmurikoilla. Jos lihaa olisi ollut enemmän, olisi kuopan ja nuotion pitänyt olla suurempi. Nuotiota poltettiin pari-kolme tuntia ja risujen lisäksi poltimme muutaman kunnon halon.

Olisin halunnut tehdä rosvopaistin pienestä lampaan paistista. Sellaista ei löytynyt ja ostin noin kilon verran pakastettua karitsan paahtopaistia. Kun liha on hyvää, se ei kaipaa minusta paljoa mausteita, eikä meillä mökin maustehyllystä löytynytkään paljoa suolaa ja pippuria kummempaa. Perinteisiä grillausmausteita en halunnut tähän laittaa. Käärin pikkupaistit samaan pakettiin mausteiden kanssa ja lisäsin vielä erilleen lihasta voipaperin väliin muutaman ylimääräisen valkosipulin kuorineen muhimaan.


Tarpeet:


1 kg karitsan paahtopaistia eli neljä pientä paistia
3 yksikyntistä valkosipulia
öljyä
suolaa ja pippuria
yrttimaustetta tai tuoreita yrttejä
kaksi arkkia voipaperia
reilusti alumiinifoliota (paksumpaa laatua)
muutaman aukeaman verran sanomalehteä
vettä
rautalapio
rautaharava tai joku muu kohennuskeppi hiilien siirtelyyn
hiekkaa
(kanaverkkoa)

Teko-ohje:


Valmistele rosvopaistikuoppa: Kaiva reilusti paistin kokoinen kuoppa ja vuoraa se kivillä tai tulitiilillä. Polta kunnon nuotiota kuopan päällä pari-kolme tuntia ja huolehdi, että paistin kuoppaanlaittamisen yhteydessä jäljellä on vielä muhkea kasa hehkuvia hiiliä.

Ota liha huoneenlämpöön ainakin tunti ennen paistamista. Sivele lihan pintaan ohut öljykerros ja pistele valkosipulinpalaset lihan sisään/paistin ympärille. Ripottele yrttimaustetta ja pippuria kauttaaltaan. Suolan lisään aina valmiiseen lihaan.

Kun kuoppa alkaa olla riittävän lämmin, paketoidaan paisti. Paketoinnin tarkoituksena on suojata lihaa paiston aikana, tasata lämpöä ja pitää kaikki herkulliset nesteet paketin sisällä. Kastele leivinpaperit vedellä ja kääri ne napakasti paistin ympärille. Kiedo reilusti foliota paistipaketin päälle. Kastele sanomalehdet myös vedellä ja kiedo ne paketin päälle. Rullaa vielä kunnon kerros foliota sanomalehtikerroksen päälle. Kanaverkosta voi taitella korin paketin ympärille kuopasta nostamista helpottamaan, mutta ilman sitäkin pärjää.

Asettele paistipaketti kuoppaan kivien syliin ja nosta hiilet paistin ja kuopan päälle. Hiilien päälle voi lapioida muutaman sentin paksuisen kerroksen hiekkaa,mutta meillä onnistui myös ilman sitä. Meillä paistoaika oli 1,5 tuntia ja liha oli läpikypsää.

Rosvopaistia ei kannata häiritä paistamisen aikana, vaan lihan annetaan muhia kääreissään. Kun paistoaika on kulunut, nosta paketti pois kuopasta. Poista kääreet varovasti, jottei kuuma höyry polta, eikä nesteet karkaa paketista. Tarkista kypsyys. Anna lihan levähtää hetki ennen tarjoilua.

2 kommenttia:

  1. Tuohan on korkeintaan näpistyspaisti, kun on pienikin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaakko Kolmosella on hauska resepti isomman porukan rosvopaistiksi http://www.jaakkokolmonen.com/tuotteet.html?id=1/332

      Poista

Voit jättää oman kommenttisi ja palautteesi tähän! Mitä mieltä olet reseptistä, miten tuunasit ohjetta? Onko sinulla ruokamuistoja tähän liittyen?